Suositussa seminaarissa pohdittiin tieteen, teknologian ja yhteiskunnan suhteita
20.08.2010
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululla 17.–18.8.2010 järjestetty Aalto Event on Science and Technology in Society toi yhteen tutkijoita ja yrityselämän edustajia pohtimaan tieteen, teknologian ja yhteiskunnan suhteita. Seminaari keräsi molempina päivinä toistasataa kuulijaa.
Sosiologisen tieteen ja teknologian tutkimuksen ohella seminaari käsitteli myös innovaatioteknologian johtamista, ennakointia ja päätöksentekoa sekä taloustieteitä.
Idea seminaarin järjestämiseen syntyi keväällä 2009 järjestetyn Aalto-yliopiston opetuksen kehittämisen ideakilpailun yhteydessä.
– Tavoitteena on sysätä liikkeelle sosiologisen tieteen ja teknologian tutkimusta (Science and Technology Studies, STS) Aalto-yliopistossa ja edistää aiheesta kiinnostuneiden tutkijoiden verkottumista. Toivomme, että toimintamme luo liikettä ja energiaa, joka vaikuttaa Aalto-yliopistoon ja sen opetuskulttuuriin, kertoo ohjelmatoimikunnan varapuheenjohtaja Jonna Kangasoja Aalto-yliopiston yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksesta.
Yhteiskuntatieteellinen tieteen ja teknologian tutkimus voi Kangasojan mukaan vahvistaa Aalto-yliopiston koulujen asiantuntemusta omilla aloillaan.
– Opettajien ja opiskelijoiden on pystyttävä kysymään ja vastaamaan siihen, miksi, miten ja mihin tarkoituksiin tuotamme uutta tietoa ja teknologiaa. Menestyäkseen opiskelijoiden on saatava valmiuksia laaja-alaiseen harkintaan kapeiden erityisalojen asiantuntemuksen lisäksi.
Seminaarissa esitelmöi alan huippututkijoita, kuten professori Geoffrey C. Bowker Pittsburghin yliopistosta sekä tutkimusyhteisön suureksi suruksi viime huhtikuussa yllättäen menehtyneen Susan Leigh Starin sijasta luennoinut professori Robin Williams Edinburghin yliopistosta.
Ohjelmatoimikunnan puheenjohtaja, Aalto-yliopiston professori Ahti Salo korostaa, että seminaari käsitti perinteisen, sosiologisen tieteen ja teknologian tutkimuksen lisäksi myös muita Aalto-yliopiston kannalta olennaisia tutkimusaloja.
Esitelmien aiheet keskittyivät ennen kaikkea innovaatioteknologioiden ja -verkostojen johtamiseen sekä niiden ennakointiin ja tapahtuman suosituimmaksi tilaisuudeksi osoittautui näitä aiheita käsitellyt keskustelutilaisuus.
– Tapahtuma oli erittäin onnistunut. Osallistujia oli enemmän kuin osasimme toivoa, ja olemme saaneet paljon positiivista palautetta, Kangasoja ja Salo kertovat tyytyväisinä.
Seminaarin ohjelmaan ja teemaryhmiin voi perehtyä tapahtuman verkkosivuilla: http://sts2010.org/
