Koe kesän taide-elämykset
19.07.2010
Heinäkuu ja elokuu 2010 tarjoilevat ympäri Suomen hienoja taidetapahtumia. Pääkaupunkiseudulta ja hieman kauempaakin löytyy paljon mielenkiintoisia näyttelyitä, joissa on mukana Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun opiskelijoita sekä jo valmistuneita.
Helsingissä Senaatintorilla on kesän ajan nähtävillä tilapäistä taidetta, jonka edessä voi vaikkapa ottaa kuvan muistoksi kesäisestä kaupungista. Kierrätysmateriaaleista tehty sydämenmuotoinen teos on koottu huputettuun julkisivuun ja teosta voidaan ihastella näillä näkymin elokuun puoleen väliin saakka.
Finavia ja Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun taiteen laitos avasivat toukokuussa yhteistyössä taiteen laitoksen, taidekasvatuksen maalaustaiteen opiskelijoiden näyttelyn Helsinki-Vantaalla. ARTPORT Nykytaidetta -näyttelyn maalaukset ovat esillä noin vielä neljän kuukauden ajan.
Bare House / Paljas talo. Pori - Rotterdam - Ulaanbaatar on rakennettua ympäristöä kommentoiva kansainvälinen näyttely- ja julkaisuhanke, joka pohtii modernin yhteiskunnan menneitä ja nykyisiä ideaaleja läntisten hyvinvointi-valtioiden ja ns. kehittyvän maailman kautta. Näyttely levittäytyy Porissa, Kokemäenjoen molemmin puolin galleria- ja museotiloista entisiin teollisuus- ja ulkotiloihin, samalla tutkien ja kommentoiden asumistilojen lisäksi erilaisia esittämisen tiloja.
Keväällä 2010 Aalto-yliopiston taideteollisesta korkeakoulusta valmistuneiden maistereiden opinnäytetöiden näyttely Masters of Arts saa vielä loppukesästä jatkoa perinteisen Masters On The Road -kiertueen muodossa. Loppukesästä näyttely jatkuu pienemmässä mittakaavassa Helsingin keskustassa Norsu-galleriassa 12.8.-12.9.2010. Lisäksi Saton pääkonttorissa on esillä neljän maisterin työt elokuun 16. päivästä lähtien 3.9. saakka.
Helsinki School -projektissa mukana olevan valokuvataiteilijan Saana Wangin töitä voi ihailla Galleria Hippolytessä heinäkuun ajan. Saana Wang on Taideteollisesta korkeakoulusta valmistunut valokuvataiteilija ja hänen työnsä olivat mukana Helsingin kaupungin taidemuseossa Meilahdessa Helsinki School -näyttelyssä tänä keväänä.
