Astronautti Timothy Kopra, kuva. Tuukka Ylönen / Compic Oy.

Astronautti Timothy Kopra vieraili Teknillisessä korkeakoulussa

21.07.2010

Suomalaissukuinen Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan astronautti Timothy Kopra vieraili Teknillisessä korkeakoulussa keskiviikkona 21.7. Suomessa virallisella vierailulla ollut Kopra tapasi Otaniemen kampuksella Aalto-yliopiston avaruustutkimuksen asiantuntijoita ja opiskelijoita.

Harvinaista vierasta vastaanottamassa Otaniemessä oli vararehtori Jorma Kyyrä, joka esitteli astronautille Aalto-yliopistoa. Radiotieteen ja -tekniikan laitoksen professori Matti Hallikainen kertoi Aalto-yliopiston avaruustutkimuksesta sekä kaukokartoituksesta. Tutkija Jaan Praks esitteli opiskelijasatelliittihanketta, jossa on tarkoituksena vuonna 2013 laukaista avaruuteen Aalto 1 -niminen opiskelijavoimin suunniteltava ja rakennettava pieni satelliitti. Lisäksi Teknillisen korkeakoulun Space Master -ohjelmaa esitteli tutkija Seppo Heikkilä.

– Aalto-yliopisto vaikuttaa hienolta yliopistolta, Kopra totesi.

Astronautin mielestä Aallon kaikkien kolmen koulun opetusaloja tarvitaan, jotta ihmisten tekemät avaruuslennot olisivat mahdollisia.

Timothy Kopra teki ensimmäisen avaruuslentonsa viime vuonna ja osallistui viisi ja puoli tuntia kestäneelle avaruuskävelylle. Kahden kuukauden mittaista matkaa edelsi neljän vuoden harjoittelu.

– Avaruudessa asuminen on todella mahtavaa. Maapallon näkeminen alapuolellaan on visuaalinen elämys ja planeetalta irtaantuminen surrealistinen kokemus, astronautti kuvailee.

Yllättävää avaruusasemalla vietetyssä ajassa oli Kopran mukaan elimistön nopea sopeutuminen uuteen ympäristöön. Lihaskunnon ylläpitäminen on kuitenkin astronauteille hyvin tärkeää, joten avaruusasemalla jokapäiväiseen ohjelmaan kuuluu ahkera fyysinen harjoittelu.

– Punnerruksia on helppo tehdä painottomassa tilassa. Maahan palatessani tunsin itseni hyvin painavaksi, Kopra vitsailee.

Koulutukseltaan Timothy Kopra on ilmakehä- ja avaruusinsinööri, joka on toiminut USA:n armeijan lentäjänä ja ollut mukana myös Persianlahden sodassa. Kopra kertoo halunneensa astronautiksi 6-vuotiaasta asti.

– Vuonna 1969 katselin mustavalkotelevisiosta ihmistä kuussa. Se kiehtoi minua valtavasti.

Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu on ainoa suomalainen yliopistoyksikkö, joka tarjoaa 

Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu on ainoa suomalainen yliopistoyksikkö, joka tarjoaa mahdollisuuden opiskella avaruustekniikkaa pääaineena. Koulu osallistuu useisiin avaruusprojekteihin monilla tutkimuksen ja teknologian aloilla ja on mukana eurooppalaisessa Erasmus Mundus SpaceMaster -ohjelmassa. Teknillisellä korkeakoululla on myös oma kansainvälinen ohjelma Master´s Programme in Radio Science and Engineering, jossa on mahdollista opiskella avaruustekniikkaa pääaineena englannin kielellä. Ohjelma alkaa syksyllä 2010. Avaruustekniikan professuuri perustettiin jo vuonna 1987 Suomen liittyessä ESA:an (European Space Acency).

Katso myös:

http://autsys.tkk.fi/en/SpaceMaster

http://radio.tkk.fi/en/research/space_technology/

Takaisin

Bookmark and Share