Kansallinen Nanomikroskopiakeskus avattiin Otaniemessä
15.01.2010
Otaniemeen on valmistunut kansallinen Nanomikroskopiakeskus, joka on yksi Euroopan suurimmista mikroskopiakeskuksista.
Keskukseen on sijoitettu keskitetysti sekä nanomateriaalitutkimuksen että biomateriaalitutkimuksen tarvitsemia herkkiä atomiresoluution tutkimuslaitteita.
Avajaisiin valtioneuvoston terveiset toi opetusministeri Henna Virkkunen. Rehtori Tuula Teeri tervehti Aalto-yliopiston puolesta. Nanomikroskopiakeskuksen toiminnasta kertoi professori Janne Ruokolainen ja keskuksen käyttäjän puheenvuoron piti professori Sarah Butcher Virologian huippuyksiköstä Helsingin yliopistosta. Tilaisuuden avasi Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun johtava dekaani Matti Pursula
Johtava dekaani Matti Pursula: Kansallisesti merkittävä hanke
Johtava dekaani Pursula kertoi, kuinka vuosina 2007 - 2009 Teknillinen korkeakoulu osoitti opetusministeriön tuella alan tutkimuslaiteinvestointeihin noin 4,5 miljoonaa euroa. Summa oli uudishankinnaksi huomattava, jos sen suhteuttaa korkeakoulun kokonaisuudessaan noin 20 miljoonan euron tutkimuslaitehankintoihin kyseisenä aikana.
- Valitettavasti onkin todettava, ettei yliopistolaitoksen rahoitus tällä hetkellä ole lainkaan riittävä tämän tyyppisten kansainvälisen huippututkimuksen edellyttämien laitteistojen hankkimiseksi ja ylläpitämiseksi siinä laajuudessa kuin olisi tarpeen. Kansallisten infrastruktuurien rahoitusta voida ratkaista vain Aalto-yliopiston voimin, vaan tarvitaan opetusministeriön merkittävää lisäpanostusta koko suomalaiseen tutkimusinfrastruktuuriin.
Dekaani Pursula näki kuitenkin myös tiukan talouden hyvät puolet: Nanomikroskopiakeskus on Aalto-yliopiston teknillisessä korkeakoulussa nähty alusta asti kansallisena hankkeena, jonka suunnittelussa on ollut mukana myös muita yliopistoja ja tutkimuslaitoksia. Keskuksen laitteistot ovatkin avoimia myös Aalto-yliopiston ulkopuolisille tutkijoille.
Opetusministeri Virkkunen: Tieteen infrastruktuurien toimivuus yliopistouudistuksen onnistumisen edellytys
- Yliopistouudistuksen onnistuminen ja maailman huippuyliopistojen joukkoon pääseminen edellyttää myös tieteen infrastruktuureihin panostamista. Tutkimuksessa tarvitaan laajoja aineistoja sekä laitteistoja ja niille osaavia käyttäjiä, sanoi opetusministeri Henna Virkkunen torstaina puhuessaan Aalto-yliopiston Nanomikroskopiakeskuksen avajaisissa.
Virkkunen kaipaa yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkimusryhmien yhteistyön lisäämistä - niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Hän mainitsi nanotieteet ja nanoteknologian esimerkkinä, jossa alan yritysten ja tutkimuslaitosten yhteistyö on jo ollut aktiivista.
- Julkisen tutkimusjärjestelmän rakenteelliseen kehittämiseen kuuluu rahoittajien horisontaalinen yhteistyö. Opetusministeriö arvioi nanoalan osalta rahoituksen toimintamallin tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden keväällä.
Rehtori Tuula Teeri: Nanomikroskopiakeskus vastaa hyvin Aalto-yliopiston tavoitteisiin
Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri totesi, että tänään käyttöön vihitty Nanomikroskopiakeskus vastaa hyvin Aalto-yliopiston itselleen asettamiin tavoitteisiin ja vahvistaa entisestään nanotekniikan tutkimusta ja erityisesti sen kokeellista osuutta.
- Nanomikroskopiakeskuksen tapaiset kalliit tutkimusinfrastruktuurit tarvitsevat kansallista ja kansainvälistä rahoitusta ja niiden on oltava koko tutkijayhteisön käytössä. Aalto-yliopiston strategisiin tavoitteisiin kuuluu jatkossakin suurten kansallisten infrastruktuurien perustaminen ja niiden toiminnan suunnittelu yhteistyössä muiden yliopistojen ja yhteisöjen kanssa. Aalto-yliopisto tavoittelee myös kansainvälisten tutkimuksen infrastruktuurien perustamista Suomeen yhteistyössä muiden kansallisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa.
Rehtori Teeri myös muistutti, että Aalto-yliopiston tutkimuksen arvioinnin mukaan yliopiston kaksi menestyneintä yksikköä ovat teknillisen fysiikan laitos ja tietojenkäsittelytieteen laitos. Nanomikroskopiakeskus toimii osana teknillisen fysiikan laitosta. Lisäksi ensimmäiseksi Aalto-professoriksi nimitettiin viime perjantaina professori Risto Nieminen teknillisen fysiikan laitokselta. Professori Nieminen on erikoistunut laskennalliseen ja teoreettiseen materiaalifysiikkaan sekä nanotieteisiin ja nanoteknologiaan.
- Otaniemestä on muodostunut kansallisesti johtava ja kansainvälisesti merkittävä nano-osaamisen keskus. Nanotalon yhteydessä toimintansa aloittava Nanomikroskopiakeskus vahvistaa tätä asemaa entisestään. Tässä yhteydessä haluan esittää kiitoksemme opetusministeriölle nano-tutkimusohjelmasta, jonka avulla on voitu rahoittaa merkittävästi Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun nanotekniikan tutkimusta.
Nanomikroskopiakeskuksessa uuden sukupolven mikroskoopit
Nanomikroskopiakeskuksen tärkeimmät uudishankinnat ovat uuden sukupolven läpäisyelektroni-mikroskoopit (TEM), joita ei ole aiemmin Suomessa ollut. Toinen mikroskooppi on koville materiaaleille suunnattu korkean resoluution TEM ja toinen on pehmeille/biomateriaaleille suunniteltu nesteheliumilla jäähdytetty kryo-TEM. Näiden mikroskooppien avulla voidaan kuvantaa ja manipuloida nanorakenteita ja biologisia näytteitä aivan uudella tasolla. Läpäisyelektronimikroskoopit mahdollistavat materiaalien karakterisoinnin ja manipuloinnin aina atomitasolle asti.
Nanomikroskopian vaativia laitteita ei voida sijoittaa perinteisiin laboratoriorakennuksiin, koska häiriötason on oltava oleellisesti pienempi. Rakennuksessa on pyritty minimoimaan kaikki ulkoiset häiriötekijät kuten sähkömagneettiset kentät, mekaaniset ja akustiset tärinät sekä lämpötilanmuutoksista aiheutuvat häiriöt. Tilat ja laitteistot tulevat olemaan eri yliopistojen, tutkimuslaitosten ja yritysten käytettävissä.
Keskuksen rakennusinvestointikustannukset olivat reilut 4 milj. €. Tämän hetkisten laiteinvestointien määrä on noin 7 milj. €.
Lisätietoa
Professori Janne Ruokolainen, janne.ruokolainen [at] tkk [dot] fi, p. 09 470 22167
Juhlapuheet:
Johtava dekaani Matti Pursulan avajaispuhe [.pdf]
Opetusministeri Henna Virkkusen juhlapuhe [.pdf]
