Uutiset
Paremmat elinympäristöt Aalto-yliopiston designpääkaupunkivuoden teemana
27.01.2012 Aalto-yliopiston designpääkaupunkivuoden ohjelmisto, Living+, luo parempia elinympäristöjä kestävän kehityksen hengessä. Taiteen, talouden ja tekniikan yhdistäminen antaa Aalto-yliopistolle ainutlaatuiset mahdollisuudet uusien ratkaisujen luomiseen maailmanlaajuisiin haasteisiin.
Kesätyö kasvuyrityksessä - Startup Life vie opiskelijoita maailmalle
23.01.2012 Startup Life on kolmen kuukauden tiukkatahtinen harjoitteluohjelma kansainvälisissä kasvuyrityksissä. Kolmatta kertaa järjestettävä ohjelma avaa ovet kuuteen startup-maailman kasvukeskukseen: Kalifornian Piilaaksoon, New Yorkiin, Lontooseen, Moskovaan, Berliiniin ja Helsinkiin. Yrityksistä mukana ovat esimerkiksi Angry Birdsin kehittäjäyhtiö Rovio ja Twitterin perustajien uusi yritys Square, joka tekee iPhonesta maksupäätteen.
Pohjoismainen ilmastofestivaali kokosi Aallon kestävän kehityksen osaamista
20.01.2012 Alkusyksystä Aallossa järjestetyn Pohjoismaisen ilmastofestivaalin, Nordic Climate Festivalin, opiskelijatyöpajojen tulokset on nyt purettu raportiksi. Työpajojen aiheet käsittelivät mm. kestävää kaupunkisuunnittelua, rakentamista ja uusiutuvia energian lähteitä. Tapahtumassa oli mukana 90 maisteri- ja jatko-opiskelijaa pohjoismaisista yliopistoista.
Aaltolaiset mukana designpääkaupunkivuodessa
17.01.2012 Aalto-yliopiston designpääkaupunkivuoden ohjelmisto Living+ tekee tunnetuksi elinympäristöjen suunnitteluun liittyvää tutkimusta ja opetusta sekä keskittyy luomaan parempia elinympäristöjä kestävän kehityksen hengessä.
Tekniikan päivillä selvitetään tänä vuonna maan saloja
04.01.2012 Tekniikan päivät järjestetään Dipolissa, Espoon Otaniemessä 13.–14.1. 2012. Se on kaikille avoin kansantajuinen tiedetapahtuma.
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu aloitti toimintansa vuodenvaihteessa
02.01.2012 Entinen Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu ja insinööritieteiden korkeakoulun arkkitehtuurin laitos muodostavat nyt yhdessä Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun.
Aalto EE investoi Taiwanin kasvavaan koulutusmarkkinaan
02.01.2012 Aalto University Executive Educationin (Aalto EE) markkina-asema Taiwanissa vahvistuu. Aalto EE ja Taiwanilainen Pan Asia International Education Center allekirjoittivat nelivuotisen yhteistyösopimuksen syyskuussa 2011. Pan Asia International Education Center on Taiwanin johtavan HR-yrityksen Pan Asia Human Resources Management Consultant Groupin tytäryhtiö.
Valtakunnallinen tutkimus korkeasti koulutettujen ammatillisesta yhteisöllisyydestä
02.01.2012 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, Suomen Ekonomiliitto SEFE ja Talentum tutkimusyhteistyöhön. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun MediaMark–hankkeessa tutkitaan kuluttajien arkea ja toimintaa median ja markkinoinnin näkökulmasta.

RSS 2.0 -syöte