Uutiset: Arkisto 2012
Valtakunnallinen tutkimus korkeasti koulutettujen ammatillisesta yhteisöllisyydestä
02.01.2012 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, Suomen Ekonomiliitto SEFE ja Talentum tutkimusyhteistyöhön. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun MediaMark–hankkeessa tutkitaan kuluttajien arkea ja toimintaa median ja markkinoinnin näkökulmasta.
Aalto EE investoi Taiwanin kasvavaan koulutusmarkkinaan
02.01.2012 Aalto University Executive Educationin (Aalto EE) markkina-asema Taiwanissa vahvistuu. Aalto EE ja Taiwanilainen Pan Asia International Education Center allekirjoittivat nelivuotisen yhteistyösopimuksen syyskuussa 2011. Pan Asia International Education Center on Taiwanin johtavan HR-yrityksen Pan Asia Human Resources Management Consultant Groupin tytäryhtiö.
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu aloitti toimintansa vuodenvaihteessa
02.01.2012 Entinen Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu ja insinööritieteiden korkeakoulun arkkitehtuurin laitos muodostavat nyt yhdessä Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun.
Osallistu Aalto-Gift-suunnittelukilpailuun
04.01.2012 Kilpailun avulla Aalto Center for Entrepreneurship haluaa kannustaa aaltolaisia perustamaan designyrittämiselle pohjautuvia kasvuyrityksiä.
Tekniikan päivillä selvitetään tänä vuonna maan saloja
04.01.2012 Tekniikan päivät järjestetään Dipolissa, Espoon Otaniemessä 13.–14.1. 2012. Se on kaikille avoin kansantajuinen tiedetapahtuma.
Materiaalit kiertämään entistä tehokkaammin
09.01.2012 Kemian tekniikan korkeakoulun tutkija Nani Pajunen puhuu Tekniikan päivillä materiaalien tehokkaasta kierrätyksestä, "Draivia kierrätykseen", lauantaina 14.2.2012 klo 14.00-14.30.
Ota osaa kilpailuun ja keksi elämänlaatua parantava idea
10.01.2012 Aalto Ideas -kilpailu käynnistyi 10.1.2012. Kilpailun tarkoitus on inspiroida pohtimaan, miten elämänlaatua voidaan parantaa kaupunkiympäristössä, vastuullisuus ja ympäristö huomioon ottaen.
Kännykkä taipuu pian rullalle ja ranteen ympäri
11.01.2012 Matkapuhelinfirmat ovat jo esitelleet kännyköitä, joiden näyttöä voi ohjata taivuttelemalla. Puhelin kuitenkin taipuu vain hieman reunoiltaan. Aalto-yliopiston ja Japanin Nagoyan yliopiston kehittämän valmistustekniikan avulla puhelimesta voitaisiin tehdä niin taipuisa, että sen voisi kiepauttaa ranteen ympärille tai taitella kuin paperiarkin.
Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu palkitsi ansioituneita ammattilaisia
11.01.2012 Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun ensimmäinen toimintavuosi käynnistyi vuosijuhlalla, jota vietettiin nyt ensimmäistä kertaa yhdessä taideteollisten alojen sekä arkkitehtuurin osaajien kanssa. Vuosijuhla jatkaa entisen Taideteollisen korkeakoulun perinteikkäitä juhlallisuuksia, ja siellä huomioidaan menestyneitä ja ansiokkaasti toimineita ammattilaisia sekä kuullaan uusien professorien avajaisluennot.
Materiaalitekniikan keksintöpalkinto uuden selluloosan suoraliuotusmenetelmän kehittäjille
13.01.2012 Aalto-yliopiston Materiaalitekniikan keksintöpalkinnon saivat Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) tutkijat keksinnöstään ”Taloudellinen selluloosan suoraliuotusmenetelmä”. Keksinnön ovat tehneet tutkijat Marianna Vehviläinen, Taina Kamppuri ja Maija Järventausta sekä professori Pertti Nousiainen TTY:n materiaaliopin laitokselta. Palkinto jaettiin 13.1.2012 Tekniikan päivillä Dipolissa Espoon Otaniemessä. Se on suuruudeltaan 20 000 euroa.
Media kyseenalaistaa naisstereotypioita
13.01.2012 Media ei aina välttämättä vahvista olemassa olevia sukupuolistereotypioita, vaan se myös kyseenalaistaa naisten stereotyyppisiä kuvauksia. Johtavassa asemassa olevat naiset itse hyödyntävät stereotypioita imagon hallinnassa.
Aalto-yliopisto ja Espoon kaupunki laajentavat ja syventävät yhteistyötään
13.01.2012 Espoon kaupunki ja Aalto-yliopisto ovat sopineet yhteistyönsä laajentamisesta ja syventämisestä. Tavoitteena on mahdollisimman monipuolinen yhteistyö, jonka hyödyt osapuolille ovat osoitettavissa.
Aaltolaiset mukana designpääkaupunkivuodessa
17.01.2012 Aalto-yliopiston designpääkaupunkivuoden ohjelmisto Living+ tekee tunnetuksi elinympäristöjen suunnitteluun liittyvää tutkimusta ja opetusta sekä keskittyy luomaan parempia elinympäristöjä kestävän kehityksen hengessä.
Kirjaston johtoon ylikirjastonhoitajaksi FT Eeva-Liisa Lehtonen
17.01.2012 Aalto-yliopiston kirjaston johtoon ylikirjastonhoitajaksi on kutsuttu FT Eeva-Liisa Lehtonen 1.2.2012 lukien. Hän on aiemmin toiminut pitkään Helsingin kauppakorkeakoulun kirjastossa, mm. ylikirjastonhoitajana vuodet 1998-2009. Aalto-yliopiston kirjaston varajohtajana hän on toiminut vuodesta 2010, ja vuoden 2011 syksystä lähtien Lehtonen on ollut kirjaston vt. johtaja.
Aalto-yliopiston äänisuunnittelukilpailu ratkennut
18.01.2012 Kilpailu Aalto-yliopistoa kuvaavan musiikkikappaleen luomiseksi on päättynyt. Voittajaksi valittiin ehdotus nimeltä "Knowledge Transfer" yhteensä 963 ehdotuksen joukosta. Ehdotuksia kilpailuun lähetti 264 henkilöä 43 eri maasta, esimerkiksi Suomesta, Ranskasta, Italiasta, Espanjasta, USA:sta ja Isosta-Britanniasta.
Uusi maankäyttötieteiden laitos kansainvälisesti ainutlaatuinen kokonaisuus
18.01.2012 Aalto-yliopiston maanmittaustieteiden laitos ja Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus YTK yhdistyivät 1.1.2012 muodostaen maankäyttötieteiden laitoksen. Laitos toimii osana Insinööritieteiden korkeakoulua. Maankäyttötieteiden laitoksen erityisenä vahvuutena on maanmittaustieteiden (geomatiikka ja kiinteistötalous) ja maankäytön suunnittelun kansainvälisesti ainutlaatuinen kokonaisuus.
Paikan henkeä ei ole ilman ihmisiä
20.01.2012 - Idea Paikan henki -kirjasta syntyi Kauppakorkeakoulun kampusidentiteettiä pohtineen hankkeen sekä koulun kävelykierrosten pohjalta. Paikan henkeä ei ole ilman siellä eläviä ja toimivia ihmisiä, jotka tekevät paikasta omansa, toteaa erikoistutkija Annukka Jyrämä, toinen kirjan kirjoittajista.
Aalto-yliopiston varovainen sijoitusstrategia turvasi pääoman haastavan sijoitusvuoden aikana
20.01.2012 Aalto-yliopiston ensimmäisten toimintavuosien sijoitusstrategiassa korostuu yliopiston pääoman turvaaminen.
Pohjoismainen ilmastofestivaali kokosi Aallon kestävän kehityksen osaamista
20.01.2012 Alkusyksystä Aallossa järjestetyn Pohjoismaisen ilmastofestivaalin, Nordic Climate Festivalin, opiskelijatyöpajojen tulokset on nyt purettu raportiksi. Työpajojen aiheet käsittelivät mm. kestävää kaupunkisuunnittelua, rakentamista ja uusiutuvia energian lähteitä. Tapahtumassa oli mukana 90 maisteri- ja jatko-opiskelijaa pohjoismaisista yliopistoista.
Kesätyö kasvuyrityksessä - Startup Life vie opiskelijoita maailmalle
23.01.2012 Startup Life on kolmen kuukauden tiukkatahtinen harjoitteluohjelma kansainvälisissä kasvuyrityksissä. Kolmatta kertaa järjestettävä ohjelma avaa ovet kuuteen startup-maailman kasvukeskukseen: Kalifornian Piilaaksoon, New Yorkiin, Lontooseen, Moskovaan, Berliiniin ja Helsinkiin. Yrityksistä mukana ovat esimerkiksi Angry Birdsin kehittäjäyhtiö Rovio ja Twitterin perustajien uusi yritys Square, joka tekee iPhonesta maksupäätteen.
Timo Löyttyniemi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun vuoden alumniksi 2012
24.01.2012 Valtion Eläkerahaston (VER) toimitusjohtaja, KTT Timo Löyttyniemi (s. 1961) on valittu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun vuoden alumniksi 2012. Löyttyniemi on merkittävänä talouden vaikuttajana edistänyt yliopiston ja liike-elämän vuorovaikutusta.
Koivufibrillisellusta läpinäkyvää, muovinkaltaista pakkausmateriaalia
24.01.2012 Aalto-yliopisto ja VTT ovat kehittäneet menetelmän, joka mahdollistaa ensimmäistä kertaa puupohjaisen muovinkaltaisen materiaalin valmistuksen isossa mittakaavassa.
Maailmanmaineeseen kylmillä ennätyksillä ja aivotutkimuksella
25.01.2012 Kuuluisan suomalaisen fyysikon Olli Viktor Lounasmaan elämäntyö oli kylmäfysiikan tutkimusta ja neuromagneettista aivotutkimusta tekevä laboratorio. Tänä päivänä Aalto-yliopiston O.V. Lounasmaa -laboratorio nauttii maineesta kansainvälisen tiedemaailman eturivissä.
Supertietokoneella uusien hiilimateriaalien jäljille
26.01.2012 Tutkija Timo Vehviläinen etsi väitöstyössään tapaa säilöä räjähdysaltista vetyä turvallisesti hiilen nanorakenteisiin, mutta löysikin uusia hiilirakenteita.
Paremmat elinympäristöt Aalto-yliopiston designpääkaupunkivuoden teemana
27.01.2012 Aalto-yliopiston designpääkaupunkivuoden ohjelmisto, Living+, luo parempia elinympäristöjä kestävän kehityksen hengessä. Taiteen, talouden ja tekniikan yhdistäminen antaa Aalto-yliopistolle ainutlaatuiset mahdollisuudet uusien ratkaisujen luomiseen maailmanlaajuisiin haasteisiin.
Adhi Nugraha tutki väitöstyössään perinteiden huomioimista tuotemuotoilussa ja loi uuden menetelmän
27.01.2012 Taiteen maisteri Adhi Nugrahan väitöstutkimuksen päämääränä oli tuottaa tietoa keinoista, joilla erilaisia perinteitä voidaan hyödyntää modernissa muotoilussa. Tutkija on lähtenyt ajatuksesta, että perinteet ovat hyväksi nykyisyydelle ja ne toimivat pohjana kestävään kehitykseen perustuvassa suunnittelussa.
Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu läpäisi auditoinnin hyväksytysti
27.01.2012 Korkeakoulujen arviointineuvoston uusinta-auditointiryhmä päätti kokouksessaan 26.1.2012, että Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu täyttää laadunvarmistusjärjestelmän kokonaisuudelle ja perustehtävien laadunvarmistukselle asetetut kriteerit.
Lukivaikeudelle altistava geenimuoto heikentää kuuloratojen risteämistä aivoissa
30.01.2012 Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston ja Tukholman Karoliinisen Instituutin tutkijat ovat osoittaneet, että lukivaikeudelle altistava ROBO1-geenimuoto heikentää kuuloratojen risteämistä.
YT-menettelyt Aalto-yliopiston Lahden keskuksessa
30.01.2012 Aalto-yliopiston Lahden keskuksen toimintaa koskevat yt-neuvottelut on saatu päätökseen. Neuvottelut käytiin 30.11.2011–18.1.2012 välisenä aikana ja koskivat 23 henkilöä.
Aalto Garden Otaniemi -opiskelijakilpailun voitti Uomapuisto
30.01.2012 Otaniemen kampusalueelle nousee vuonna 2012 uusi kampuspuutarha. Aalto-yliopiston ympäristötaiteen ja maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelmat järjestivät kilpailun, jonka tavoitteena oli luoda visuaalisesti korkeatasoinen kampuspuutarha-alue, joka vahvistaa Aalto-yliopiston yhteisöllisyyttä ja luo edellytykset laadukkaalle ja monipuoliselle oppimisympäristölle. Kilpailu oli avoin kaikille Aalto-yliopiston opiskelijoille.
Aalto-yliopisto mukana 3.-5.2. designpääkaupunkiviikonlopussa 18 tapahtumalla
01.02.2012 Maailman designpääkaupunki avaa tekijöidensä ovet tulevana viikonloppuna 3.-5. helmikuuta 2012. Kolmipäiväinen muotoilukarnevaali ilahduttaa 180 tapahtuman voimin viiden kaupungin asukkaita ja matkailijoita.
Tulevaisuuden rakentajat -suunnittelukilpailun voittajat valittu
02.02.2012 Aalto-yliopistoa tukeneille lahjoittajille omistettavan Tulevaisuuden rakentajat -muistomerkin suunnittelukilpailun voittajat on julkistettu. Ensimmäinen palkinto myönnettiin Aalto-yliopiston arkkitehtuurin opiskelija Ossi Konttiselle ehdotuksesta Noste.
Aalto-yliopiston vararehtoriksi Ilkka Niemelä
03.02.2012 Aalto-yliopiston hallitus on nimittänyt dekaani, professori Ilkka Niemelän Aalto-yliopiston akateemisten asioiden vararehtoriksi ja rehtorin varamieheksi 1.3.2012 alkaen. Nykyinen vararehtori Heikki Mannila siirtyy 1.3. Suomen Akatemian pääjohtajaksi.
Tryffelisato suuremmaksi uuden menetelmän avulla
03.02.2012 Tutkija TkT Salem Shamekh on kehittänyt menetelmän, jolla voidaan lisätä tryffelisadon määrää tryffeleiden luonnollisessa kasvupaikassa.
Muotoilukulttuurin edistämisestä jaettavat Estlander-mitalit kolmelle Aalto-yliopiston professorille
06.02.2012 Aalto-yliopiston professorit Kalevi Ekman, Raimo Nikkanen ja Markku Salimäki palkittiin hopeisilla Estlander-mitaleilla suomalaisen muotoilukulttuurin ja elinkeinoelämän vuorovaikutuksen edistämisestä. Mitalit jaettiin 2.2.2012 Lahdessa järjestetyssä World Design Capital Helsinki 2012 -gaalassa, joka oli yksi WDC-vuoden Signature-tapahtumista.
Lyhytelokuva herättää eloon Suomen paviljongin Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyssä
07.02.2012 Elokuva "Le Pavilion de la Finlande à l'exposition universelle de 1900 à Paris" hyödyntää 3D-mallinnusta ja -animointia yhdistäen arkistomateriaalia tietokoneella luotuun sisältöön
Aalto-yliopiston akatemiaprofessori Olli Ikkalalle EU:n miljoonarahoitus
07.02.2012 Euroopan tutkimusneuvosto myönsi Aalto-yliopiston akatemiaprofessori Olli Ikkalalle 2,3 miljoonan euron rahoituksen biomimeettisten nanomateriaalien tutkimukseen. Ikkalan tutkimusryhmä on erikoistunut makromolekyylien itsejärjestymiseen ja miten sitä voidaan käyttää funktionaalisten materiaalien aikaansaamiseksi.
Elokuvahistorian professori Peter von Baghin tuotantoa esiteltiin Rotterdamin elokuvajuhlilla
09.02.2012 Peter von Baghin elokuvatuotanto sai hienon huomionosoituksen Rotterdamin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla, jotka järjestettiin 25.1.- 5.2.2012.
Positiivinen ilmapiiri vaikuttaa palveluliiketoiminnan kokonaiskannattavuuteen
13.02.2012 Positiivinen ilmapiiri on kannattavan palveluliiketoiminnan avain. KTM Merja Fischer tutki Aalto-yliopistoon tekemässään väitöskirjassa asiakastyytyväisyyden ja työilmapiirin välisiä riippuvuuksia, ja miten näihin voidaan vaikuttaa.
Portugalin presidentti tutustui Aalto-yliopistoon ja Micronovaan
14.02.2012 Portugalin presidentti Anibal Cavaco Silva vieraili Aalto-yliopiston ja VTT:n yhteisessä tutkimuskeskuksessa Micronovassa 9. helmikuuta. Presidentin erityisenä kiinnostuksen kohteena oli nanoteknologia ja -tutkimus. Presidentti Cavaco Silva on ollut maansa presidenttinä vuodesta 2006, hän on taloustieteiden tohtori ja toiminut myös professorina.
Miltä näyttävät tulevaisuuden antennit kaupunkikuvassa
14.02.2012 Aalto-yliopisto ja Nokia Siemens Networks järjestävät opiskelijoille designkilpailun tulevaisuuden aktiiviantennien suunnittelusta osana World Design Capital Helsinki 2012 -vuotta.
Syöpähoidon kolmas ulottuvuus
14.02.2012 Syöpäkasvaimien leikkaushoidon 1990-luvulla mullistaneeseen radiotaajuista säteilyä hyödyntävään kasvainten tuhoamiseen on kehitetty uusi menetelmä. Maksan syöpien hoitoon ja hoidon suunnitteluun on nyt luotu 3D-kuvantamiseen, kuvankäsittelyyn ja matemaattiseen simulaatioon perustuva ohjelmisto. Järjestelmää ovat olleet mukana rakentamassa Aalto-yliopiston lääketieteellisen tekniikan ja laskennallisen tieteen laitoksen tutkijat.
Suomen suurin puurakentamishanke käynnistyy Espoossa
15.02.2012 Työ- ja elinkeinoministeriö, Aalto-yliopisto ja Espoon kaupunki allekirjoittivat 15.2.2012 aiesopimuksen yhteistyöstä, jolla kehitetään modernia suomalaista puurakentamista.
Kalevala Koru inspiroi tekstiilitaiteilijoita
15.02.2012 Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kolme tekstiilisuunnittelun opiskelijaa ja tekstiilitaiteilija Laura Isoniemi tulkitsevat Kaleva Koruja tekstiilitaiteen keinoin. Teokset ovat esillä Kaleva Korun Unioninkadun myymälässä.
Pinnan puristaminen parantaa pehmeän massiivipuun ominaisuuksia ekologisesti
16.02.2012 DI Lauri Rautkari on kehittänyt Aalto-yliopistoon tekemässään väitöstutkimuksessa menetelmiä, joiden avulla kotoisten puulajiemme kuusen ja männyn ominaisuuksia voidaan parantaa teollista käyttöä varten.
Aalto-yliopisto Talouselämä-lehden korkeakouluvertailussa ykköseksi
17.02.2012 Talouselämä-lehti laittoi korkeakouluselvityksessään suomalaiset kauppatieteelliset ja teknillistieteelliset yliopistoyksiköt paremmuusjärjestykseen. Aalto-yliopisto sijoittui molempien sarjojen ykköseksi.
Eurooppalainen yhteenliittymä kehittää "virtuaalisen potilaan" -mallia lääkärin avuksi
21.02.2012 Lähivuosina voi olla mahdollista tehdä lääketieteestä sekä yksilöllistä että paljon tehokkaampaa. Uusia tietojenkäsittelymenetelmiä käyttäen voidaan löytää yksilölle sopivin ja tehokkain hoito. Tarvittavien alojen huippuosaajat ovat nyt kokoontuneet yhteenliittymäksi eli konsortioksi saavuttaakseen tämän tavoitteen.
Human Design or Evolution -luentosarja herätti keskustelua tulevaisuuden ihmiskehosta
23.02.2012 – Muutammeko maailmaa meille sopivammaksi vai muutammeko itseämme sopivammaksi maailmaan? muotoilija Fiona Raby kysyi Aalto Media Factoryn tiloissa pidetyn Human Design or Evolution -luentosarjan yleisöltä.
Kuvallinen dialogi opettajan kanssa tuo lasten ja nuorten äänet kuuluviin
24.02.2012 Voiko vuorovaikutus kuvien välityksellä antaa äänen lapselle ja nuorelle? Kuvataiteen maisteri Jaana Erkkilän väitöstutkimus pyrkii löytämään tapoja, joilla oppilaiden erilaiset äänet saataisiin kuuluviin entistä voimakkaammin ja mahdollisimman autenttisina oppilaiden ja taiteilija-opettajan välisen kuvallisen dialogin avulla.
Aalto-yliopiston lehden toinen numero on ilmestynyt
24.02.2012 Aalto University Magazinen toinen numero on nyt ilmestynyt. Sen teemana on hyvinvointi.
Ketteristä menetelmistä tukea yritysten projektinhallintaan
27.02.2012 Ennen vuosituhannen vaihteen IT-huumaa ohjelmoijien piiristä syntyi uusi ideologia projektinhallintaan. Ketteriksi menetelmiksi kutsutuilla työskentelymalleilla tahdottiin järkevöittää ohjelmoijien työtä. Asiakkaatkin hyötyivät ripeästä palautteesta ja projektien evoluution seuraamisesta.
Suomen Kulttuurirahasto palkitsi kulttuuriteoista professori Matti Pohjolan ja valokuvaaja Sanna Kanniston
28.02.2012 Suomen Kulttuurirahasto myönsi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen professori Matti Pohjolalle ja Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun alumnille, valokuvaaja Sanna Kannistolle 30 000 euron palkinnot merkittävistä kulttuuriteoista.
Suora verkkolähetys tiistaina 6.3. Designing for New Realities! –seminaarista
01.03.2012 World Design Capital –vuoden seminaari 6.3. Designing for New Realities haastaa pohtimaan muotoilun merkitystä yhteiskunnassa ja arkipäivässä. Tilaisuuden puhujat avaavat vastuullisen muotoilun historiaa, nykyisyyttä ja tulevaa käytännön esimerkkien kautta.
Aalto-yliopiston tutkimus esittäytyi lahjoittajille
01.03.2012 Aalto-yliopistossa tehdään korkeatasoista tutkimusta, jolle myönnetään kilpailtua rahoitusta. Aalto-yliopiston tukijoiden kiitostilaisuudessa esiteltiin ajankohtaista ja merkittävää tutkimusta yliopiston tärkeiltä vahvuusalueilta.
Edelläkävijät ottavat mittaa energiatehokkuudesta
02.03.2012 Helmikuun lopulla julkaistu Aalto-yliopiston, VTT:n ja Tampereen teknillisen yliopiston yhteinen tutkimusraportti Energiatehokkuuden mittarit ja potentiaalit kartoittaa ensi kertaa laajamittaisesti energiatehokkuuden mittaamisen nykytilaa ja ongelmia.
Masters of Aalto nousee Jätkäsaareen
02.03.2012 Koko Aalto-yliopiston laajuiseksi kasvanut Masters of Aalto -tapahtuma (MoA) järjestetään 9.5.–3.6.2012. Jätkäsaareen nousee näyteikkuna tulevaisuuteen, kun vastavalmistuneet esittelevät osaamistaan.
Tiiviistä kaupunkirakenteesta ei seuraa pieniä hiilidioksidipäästöjä
05.03.2012 Asuinalueen rakenne tai aluetyyppi ei vaikuta merkittävästi keskimääräisen asukkaan kasvihuonekaasupäästöihin, Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulusta väittelevä VTM Jukka Heinonen toteaa.
Purskeisuus ominaista sosiaaliselle vuorovaikutukselle
05.03.2012 Puhelimet ovat jatkuvasti mukana ja läsnä, laukussa, taskussa tai pöydällä. Soittamamme puhelut ja lähettämämme tekstiviestit kuitenkin kasautuvat ajallisesti tiiviisiin pyrähdyksiin, ”purskeisiin”. Lyhyitä mutta intensiivisiä viestinnän jaksoja seuraavat taas pitkät toimettomat väliajat.
Hiilidioksidin talteenottoyksiköiden suunnittelu tarkentuu uusilla malleilla
07.03.2012 Hiilidioksidin talteenotto ja varastoiminen voi olla yksi ratkaisu hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi: kun hiilidioksidi otetaan talteen esimerkiksi voimalaitosten savukaasuista, se ei mene ilmakehään. Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulusta väittelevän DI Claudia Dell’Eran tekemiä faasitasapainomittauksia ja -malleja voidaan hyödyntää, kun suunnitellaan erotusprosesseja, joissa hiilidioksidi otetaan talteen.
Hae kandidaattikoulutukseen 5.3.-3.4.
08.03.2012 Hakuaika Aalto-yliopiston arkkitehdin, diplomi-insinöörin, kauppatieteiden maisterin, kauppatieteen kandidaatin, maisema-arkkitehdin tai taiteen kandidaatin tutkintoon johtaviin kandidaatinkoulutuksiin on alkanut 5.3.2012. Haku tapahtuu pääasiassa valtakunnallisessa yliopistohaussa. Hakuaika päättyy 3.4.2012.
Helsinki Photomedia ─ uusi konferenssi tuo valokuvatutkijat Suomeen maaliskuussa
08.03.2012 Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu järjestää Helsingissä 28.─30. maaliskuuta kansainvälisen valokuvatutkimuskonferenssin, joka tuo Suomeen yli 130 valokuvatutkijaa eri puolilta maailmaa. Konferenssi pidetään Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa ja sen kolme pääesitystä ovat avoimia yleisölle ja medialle.
Kansantautien jäljille näyterobotin ja teholaskennan keinoin
08.03.2012 Taru Tukiainen löysi väitöstyössään uusia riippuvuuksia geenimuutosten ja veren aineenvaihduntatuotteiden pitoisuuksien välillä. Tutkimus julkaistiin tammikuussa 2012 arvostetussa Nature Genetics -julkaisussa.
Yhteiskunnallista hyvää muotoilemassa
09.03.2012 Aalto Global Impact -paneeli pohti Aalto-yliopiston ja muotoilun kosketuksia yhteiskuntaan Designing for New Realities! -seminaarissa 6.3.2012 Ateneumissa. Aallon professoreista, opiskelijoista ja työntekijöistä koostuva paneeli valotti vastuullisen muotoilun mahdollisuuksia edistää yhteisöjen ja ympäristön hyvinvointia niin kehitysmaissa kuin lähempänäkin.
Kannettava kirkasvalolamppu voitti Aalto Gift -yrityslahjakilpailun
09.03.2012 Aalto Gift -kilpailun tavoitteena oli innostaa aaltolaiset suunnittelemaan yliopistolle yrityslahjoja ja kehittää samalla muotoiluun keskittyviä startup-yrityksiä. Voiton vei kirkasvalolamppu Light Pill, jonka suunnittelijat käynnistävät nyt yritystoimintaa tuotteen ympärille.
ELO putsasi pöydän Tampereen kotimaisessa kilpailusarjassa
12.03.2012 Tampereen elokuvajuhlien kotimaiset kilpailusarjat olivat elokuvataiteen ja lavastustaiteen elokuvien juhlaa. Elokuvat Burden of My Heart, Hypermarket Nation, Korsoteoria, Äidit sekä Pyramidi menestyivät upeasti viikonloppuna päättyneillä elokuvajuhlilla.
Millainen on Mellunkylä vuonna 2072?
15.03.2012 Vuoden alussa joukko kansainvälisiä muotoiluopiskelijoita vietti kahdeksan viikkoa Kontulassa, joka on osa Mellunkylän kaupunginosaa, tutustumassa alueeseen ja linjasi sen tulevaisuutta. Onko yksi vuoden 2072 pääuutisista: Mellunkylä on jälleen Helsingin paras kaupunginosa!
Helsinkiin ideoidaan energiatehokasta asuinaluetta kansainvälisin opiskelijavoimin
15.03.2012 Aalto-yliopistossa käynnistyy maaliskuussa projekti, jossa opiskelijat suunnittelevat energiatehokkaisiin puuasuintaloihin perustuvaa naapurustoa Helsinkiin. 9.–17.3.2012 järjestettävä “Design for Living Environment, From Micro to Macro”-tapahtuma tuo NEPTUNE-verkoston kautta yhteen monitieteisen tutkimuksen ja opiskelijoita eri puolilta Eurooppaa.
Kokouksessa rakennetaan auktoriteettisuhteita puheen avulla
15.03.2012 Kokouksissa ei vain välitetä tietoa, vaan myös rakennetaan kokoukseen osallistujien välisiä auktoriteettisuhteita. Kokoukseen osallistujien puhe sisältää pieniä kielellisiä vihjeitä siitä, miten puhuja asennoituu puheenaiheeseen ja siihen, mitä puhuja olettaa muiden osallistujien tietävän.
Kolmiulotteisella nano-DNA:lla voi muokata valoa
15.03.2012 Jokaisen elävän olennon geneettinen materiaali on koodattu kaksoiskierteiseen nukleiinihappoketjuun – DNA:han. Käyttämällä keinotekoisia DNA-molekyyleja ryhmä nanotutkijoita on pystynyt valmistamaan materiaaleja, joilla voi muokata näkyvää valoa. Tutkimuksen tulokset julkaistaan arvostetun Nature-lehden uusimmassa numerossa.
Aalto-yliopiston uusien professoreiden tervetuliaisluennot 28.3.
16.03.2012 Aalto-yliopisto juhlistaa vakinaistettuja professoreitaan kutsumalla kaikki tenure track -urajärjestelmän kautta nimetyt vakituiset Associate- tai Full-tason professorit luennoimaan omasta tutkimus- ja opetusalastaan yhteiseen monialaiseen iltapäivään keskiviikkona 28.3.2012, kello 14, Dipoli (Auditorio), Otakaari 24, Espoo.
Aalto EE loikkaa Ruotsiin
16.03.2012 Juuriltaan suomalainen, useissa Itä- ja Kaakkois-Aasian maissa toimiva Aalto University Executive Education (Aalto EE) laajentaa toimintaansa Ruotsiin toukokuun 2012 alussa. Aalto EE:n missiona on kouluttaa uusi johtajasukupolvi.
Tutkijat jääkokeissa Perämerellä
20.03.2012 Aalto-yliopiston tutkijaryhmä testaa parhaillaan uuteen S.A. Agulhas II-tutkimusjäänmurtajaan asennettua mittauslaitteistoa aluksen jääkokeissa Perämerellä. Tavoitteena on luoda tieteellinen teoria jään ominaisuuksien ja laivaan kohdistuvien jääkuormien välille.
Asiantuntemuksen ei tarvitse jäädä eläkkeelle
22.03.2012 Kun suuret ikäluokat lähivuosina poistuvat työelämästä, asiantuntijaorganisaatioiden on pystyttävä säilyttämään eläköityvä tieto ja osaaminen. Vuosien ajan kertynyt kokemus, taito ja hiljainen tieto tulisi osata tunnistaa sekä siirtää ja jakaa eteenpäin organisaatiossa.
Aalto-yliopisto panosti tutkimuksen ja opetuksen laadun kehittämiseen vuonna 2011
22.03.2012 Aalto-yliopisto keskittyi toisena toimintavuotenaan 2011 tutkimuksen ja opetuksen laadun parantamiseen tähtääviin toimenpiteisiin.
Ohjelmistovirheet esiin peruutusvaihteella
23.03.2012 Uusille prosessoreille suunniteltuja ohjelmistoja kiusaavat virheet löytyvät nopeasti Aalto-yliopiston tutkija Jan Lönnbergin kehittämällä Atropos-ohjelmalla.
Viimeisen tupakan hautajaiset
23.03.2012 – Miltä kuulostaa lasikoppi, jonne voi mennä rentoutumaan ja pysähtymään, mutta jossa ei tupakoida? Ikään kuin tupakkakopin idea käänteisesti, pohtii tohtorikoulutettava Jari-Pekka Kola Aalto-yliopistosta. Suomalaisten savuttomuuteen liittyviä muotoilukonsepteja kehitti Savuttomat elinympäristöt -muotoiluhankkeessa yhdeksän tiimiä ja 40 kansainvälistä opiskelijaa.
Microsoft ja Nokia investoivat enimmillään 18 miljoonaa euroa mobiilisovellusten kehitysohjelmaan Aalto-yliopistossa
26.03.2012 Mobiilisovellusten kehittäjille tarjolla rahoitusta, koulutusta, tukea sekä liiketoimintamahdollisuuksia Microsoftin ja Nokian käynnistäessä uuden AppCampus-ohjelman Aalto-yliopistossa.
Yhden atomikerroksen paksuinen fermi-neste löydetty
29.03.2012 Neutronisironnan avulla kaksiulotteisesta fermionisesta yhden atomikerroksen paksuisesta nesteestä on löydetty uudenlainen tiheysaalto. Havaittu tiheyden vaihtelu saattaa osoittautua selitykseksi suprajohtavuudelle – eli sähkövirran häviöttömälle liikkeelle – korkeissa lämpötiloissa.
Arkkitehtien ja insinöörien yhteistyö vahvistuu
30.03.2012 Arkkitehtien luovuus ja insinöörien tekninen osaaminen tuodaan Aalto-yliopistossa tiiviimmin yhteen uusilla yhteistyömahdollisuuksilla.
Kestävän ympäristön kaupunkilaboratorio vahvistaa ympäristöalan osaamista Lahdessa
30.03.2012 Tammikuussa käynnistynyt kestävän ympäristön kaupunkilaboratorio -tutkimushanke selvittää kaupunkien ekosysteemien toimintaa, rakentamisen vaikutusta ympäristöön sekä näihin liittyvää tietoinfrastruktuuria.
Sähköautojen vallankumous: edellytyksenä älykäs latausjärjestelmä
30.03.2012 Sähköautot voidaan ottaa Suomessa laajamittaisesti käyttöön sitten, kun maassamme on riittävästi niitä palvelevaa infrastruktuuria. Jouheva autoilu edellyttää esimerkiksi älykästä ja energiatehokasta latausjärjestelmää, joka on autoilijalle helppokäyttöinen. Aalto-yliopiston tutkijat tekevät sähköautotutkimusta auton omistajan näkökulmasta.
Kandidaattiopetus siirtyy Otaniemeen
02.04.2012 Kandidaattitason opetus on siirtymässä vaiheittain Otaniemen pääkampukselle yliopiston hallituksen viimekesäisen päätöksen mukaisesti. Tavoitteena on luoda Otakaari 1 -rakennuksesta kandiopetuksen elämää ja toimintaa kuhiseva keskus.
Professoreiden tervetuliaisluentojen videot nyt katsottavissa
04.04.2012 Professorien urajärjestelmän, tenure trackin, kautta nimetyt vakituiset Associate- ja Full-tason professorit pitivät omat tervetuliaisluentonsa Aallossa maaliskuun lopulla. Videot ovat katsottavissa Aallon Youtube-kanavassa.
Arkkitehtuurikilpailu Aalto-yliopiston Otaniemen kampusalueen keskuksen suunnittelemiseksi käynnistyy
05.04.2012 Aalto-yliopistokiinteistöt Oy järjestää kansainvälisen avoimen arkkitehtuurikilpailun Aalto-yliopiston Otaniemen ydinkampuksen ja sen keskeisten rakennusten suunnittelemiseksi.
Lasten sydänvikojen diagnosointi tehostuu
11.04.2012 Lasten sydänääniä voidaan analysoida tehokkaasti uuden teknologian avulla. Tuoreessa väitöskirjassa kehitettiin äänen analysointiin perustuva järjestelmä lasten sydänäänien seulomiseen. Kun sydämen sivuäänen kesto ja korkeus mitataan, jo perusterveydenhuollon piirissä on mahdollista saada varmuus, tarvitseeko sydäntä tutkia tarkemmin. Terveydenhuollon resursseja säästyy, kun näin vältytään turhilta erikoislääkärikäynneiltä.
Kauppakorkeakoulu säilytti arvostetun AACSB -akkreditoinnin
11.04.2012 Kauppakorkeakoulu säilytti arvostetun kansainvälisen AACSB- (The Association to Advance Collegiate Schools of Business) laatuarvioinnin eli akkreditoinnin. Kauppakorkeakoululle AACSB -akkreditointi myönnettiin vuonna 2007 ensimmäisenä Pohjoismaissa. Akkreditoinnin säilyminen arvioidaan uudelleen viiden vuoden välein.
Tulevaisuuden tekijät esittäytyvät Masters of Aalto 2012 -tapahtumassa
11.04.2012 Keskiviikkona 9.5. avautuva Aalto-yliopiston MoA’12 on kuukauden mittainen näyttely ja näyttämö, jossa tulevaisuuden osaajat avaavat yhteiskunnallista keskustelua.
Suomen ensimmäinen tietokonepeliprofessori valittu
12.04.2012 Aalto-yliopistoon perustettiin Suomen ensimmäinen tietokonepeliprofessuuri. Perustieteiden korkeakoulun mediatekniikan laitoksen ja Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun median laitoksen yhteisenä apulaisprofessorina aloitti 29.3.2012 tekniikan tohtori ja taiteen maisteri Perttu Hämäläinen.
Hae Aalto-yliopiston uuteen opiskelija-alumni mentorointiohjelmaan
13.04.2012 Alumnisuhteet lanseeraa syksyllä 2012 uuden mentorointiohjelman yliopiston alumneille ja opiskelijoille. Ohjelmassa jo valmistuneet aaltolaiset tukevat maisterivaiheen opiskelijoita työelämään liittyvissä kysymyksissä. Lukuvuoden 2012-2013 mentorointiohjelmaan kuuluu myös kansainvälisille tutkinto-opiskelijoille suunnattu englanninkielinen ryhmä.
Robottisumopainia: opiskelijat mukana peruskoulun teknologiakasvatuksessa
13.04.2012 Aalto-yliopiston opiskelijat vetävät robottikerhoja alakoulujen oppilaille. Kerhoissa tutustutaan legorobottien aisteihin tai valmistutaan sumopainiotteluun robottien SM-kilpailuissa. Tarkoitus on tuoda lisää luovuutta ja kekseliäisyyttä peruskouluopetukseen teknologiakasvatuksen avulla.
Väitös talousjohdon strategisista käytännöistä
16.04.2012 Laadullisten ja subjektiivisten elementtien sisällyttäminen johdon laskentatoimen käytäntöihin vahvistaa johdon laskentatoimen strategista roolia. Näitä elementtejä ovat esimerkiksi yksilön suorituksen arvioinnissa yrityksen strategisista tavoitteista johdetut sanalliset tulostavoitteet tai toivottavaa arvojen mukaista toimintaa kuvaavat arviointiperusteet.
Paperin rakenne vaikuttaa paperikoneen katkojen määrään
17.04.2012 Paperikoneen toiminnassa katko on aina taloudellinen menetys. Mitä parempi ajettavuus paperikoneella on, sitä vähemmän katkoja koneella esiintyy.
Tietokone opettaa flamencorytmejä äänentunnistuksen avulla
17.04.2012 Ihminen ja tietokone voivat olla vuorovaikutuksessa rytmikkäiden äänien kuten käsien taputtamisen välityksellä. Tuoreessa väitöskirjassa esitetään uusia menetelmiä, joiden avulla tietokone tunnistaa ja analysoi ihmisen äänieleitä reaaliaikaisesti.
Aalto-yliopiston hakijamäärä kasvoi
19.04.2012 Aalto-yliopistoon haki yli 16 000 hakijaa kevään hauissa. Kandidaattikoulutukseen tuli yli 12 000 ja maisterikoulutukseen noin 4 000 hakemusta. Vuonna 2011 hakijoita oli noin 15 600.
Millennium-teknologiapalkinnon saajat julkistettu
19.04.2012 Kansainvälisen Millennium -teknologiapalkinnon saavat vuonna 2012 Linus Torvalds ja professori Shinya Yamanaka, jotka molemmat palkitaan huomattavista teknologisista innovaatioista alallaan. Tämän vuoden pääpalkinnon voittaja julkistetaan 13.6. Palkintosumma on yli miljoona euroa.
Kekseliäät lelut yllättivät ajankohtaisuudellaan alakoululaisten Tämä toimii! -teknologiakilpailussa
19.04.2012 Alakoululaisten valtakunnallisen Tämä toimii! -teknologiakilpailun loppuhuipentumassa Espoon Dipolissa palkittiin torstaina 19.4. parhaat joukkueet ja ihasteltiin koululaisten luovuutta ja kekseliäisyyttä.
Mobiiliviestintä paljastaa sukupuolieroja läheisimmissä ihmissuhteissa
20.04.2012 Valtavasta puheluiden ja tekstiviestien joukosta on kaivettu esiin selkeitä eroja naisten ja miesten lähimmissä ihmissuhteissa. Aalto-yliopiston tutkijoiden johtamassa tutkimuksessa paljastui myös sukupuolten eroja taipumuksissa etsiä kumppania, suunnitella lisääntymistä sekä hoivata jälkeläisiä. Tulokset on juuri julkaistu Nature Scientific Reports -verkkolehdessä.
Suomalaisupseereista ei ole clausewitzlaisiksi strategeiksi
23.04.2012 KTM Mika Aallon väitöskirjassa tarkastellaan suomalaisupseereiden valmiuksia toimia puolustusvoimien strategisissa johtotehtävissä. Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun tehdyn tutkimuksen taustalla on kaikkien aikojen merkittävimmän sotateoreetikon, preussilaisen kenraalimajuri Carl von Clausewitzin (1780–1831) sota- ja strategiateoria Vom Kriege.
Koneenrakennustekniikan alumnille Metsäteollisuuden Nobel-palkinto
23.04.2012 Aalto-yliopiston koneenrakennustekniikan laitoksen alumnille, Mika Viljanmaalle on myönnetty arvostettu Marcus Wallenberg -palkinto uraauurtavasta työstään paperin- ja kartonginvalmistuksessa käytettävän metallihihnakalanteroinnin kehittämisessä.
Markkinoinnin tilastonäpertely joutaa romukoppaan
24.04.2012 Nykyään markkinoinnin tutkimuksen suurin haaste on ymmärtää, mihin yritysten tulisi kohdentaa rajalliset resurssit, ja millaisia tuloksia markkinointi-investoinneilta voidaan odottaa. Parempi ymmärrys markkinoinnin vaikuttavuudesta on edellytys markkinointiosaamisen kehittämiselle niin yritystasolla kuin kansallisesti.
”Hauki on kala” ei riitä koneoppimisessakaan
25.04.2012 Älykkäät algoritmit ja oppivat koneet suorittavat tehtäviä, joita ei ihmisaivoin ratkota. Suurten informaatioaineistojen tilastollinen mallintaminen on elinehto päätöksenteossa lukuisilla yhteiskunnan aloilla lääketieteestä liikennesuunnitteluun, osakemarkkinoiden analyysista roskapostien tunnistamiseen.
Miksi Blue ray -soitin hajoaa?
25.04.2012 Blue ray -soittimessa tiedonlukemiseen tarvittavan sinisen lasersäteen tuottaa uv-laserdiodi. Soitin hajoaa, kun tämä pieni komponentti menettää tehoaan.
Yritykset, design ja teknologia ratkovat ongelmia Etelä-Afrikassa
26.04.2012 Aalto Global Impact -tapahtumassa vierailleet eteläafrikkalaiset, Marlon Parker ja Bruce Snaddon, kertovat kuinka yritykset, design ja teknologia parantavat maailmaa.
Ideakilpailun voittajat valittu
26.04.2012 Aalto-yliopiston ideakilpailun voittajat on valittu yli 500 idean joukosta. Voittajat kolmessa eri kategoriassa ovat: Saara Järvio/taideteollinen ala, Maarit Eskola/kauppatieteellinen ala sekä Tijana Dzodzo/teknillistieteellinen ala. Kaikille avoin kilpailu järjestettiin inspiroimaan ja ideoimaan, miten elämänlaatua voidaan parantaa kaupunkiympäristössä, vastuullisuus ja ympäristö huomioiden.
Merkittäviä tieteentekijöitä ja yhteiskunnallisia vaikuttajia vihitään tekniikan kunniatohtoreiksi
26.04.2012 Aalto-yliopiston tekniikan korkeakoulut myöntävät kunniatohtorin arvon kymmenelle merkittävälle tieteen ja yhteiskunnan vaikuttajalle.
Maisterivaiheen opiskelijavalinnan tulokset julkaistu
27.04.2012 Vuoden 2012 maisterihaussa yliopistoon hyväksyttyjen opiskelijoiden nimet on julkistettu.
Väitös valottaa hedge-rahastojen vaikutuksia
30.04.2012 Hedge-rahastoja pidetään salamyhkäisinä ja julkisessa keskustelussa niiden toiminta saa ajoittain lähes myyttisiä piirteitä. KTM Petri Jylhän Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun tekemä väitöstutkimus valottaa hedge-rahastojen toimintaa ja osoittaa, että näillä rahastoilla on sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia niin sijoittajilleen kuin rahoitusmarkkinoille.
Elämyksellisyyttä tuotepakkaukseen
30.04.2012 Muovimukista kitattuna hyvä viini voi maistua surkealta. Eiffel-tornin äärellä aromilasista siemailtu huono viini puolestaan saattaa olla parasta, mitä olet koskaan nauttinut.
Muotoile Suomi – kansallisen muotoiluohjelman valmistelu käynnistyi
30.04.2012 Tavoitteena on edistää muotoilun laaja-alaisempaa käyttöä elinkeinoelämässä ja julkisissa palveluissa.
Mekatroniikan sirkus pyöri jälleen, katso video!
02.05.2012 Aalto Mechatronic Circus on mekatroniikan oppimisympäristön vuosittainen näyttely, jossa opiskelijat demoavat projektitöitään.
Kotihoito kärsii kehnoista rutiineista – ei resurssipulasta
02.05.2012 Väestön ikääntyessä julkisen terveydenhuollon tulevaa taakkaa pyritään keventämään kotihoidolla. Tarvitaan entistä tehokkaampia kotihoidon palveluja. Ne ovat kuitenkin jo nyt äärirajoilla: hoitajat ja potilaat rasittuvat kiireestä, ja vajausta henkilöstössä joudutaan paikkaamaan ostamalla vuokratyövoimaa yksityiseltä sektorilta.
Yli 1 500 opiskelijaa kisaa Otaniemessä kansainvälisessä SELL-urheilutapahtumassa 18.−20.5.
02.05.2012 Aalto-yliopiston Otaniemen kampus Espoossa täyttyy kansainvälisestä opiskelijaurheilijoiden joukosta perjantaina 18.5. Silloin polkaistaan käyntiin perinteinen, järjestyksessään 28. SELL Student Games -opiskelijaliikuntatapahtuma.
Kansainvälinen standardi tehostaa viranomaisraportointia
03.05.2012 Suomen XBRL-konsortio on liittynyt kansainväliseen XBRL-yhteisöön, joka on maailman johtava yritysraportointia standardoiva taho.
Aurinkokennoja nanolangoista ja ikkunalasista
03.05.2012 Tutkijat ovat onnistuneet kasvattamaan korkealaatuisia nanolankoja edulliselle lasialustalle. Tutkimustulos on askel kohti halvempia ja tehokkaampia aurinkokennoja.
TeamUp voitokas oppimisratkaisujen laatukilpailussa
04.05.2012 Aalto-yliopiston oppimisympäristöjen tutkimusryhmän tuote on palkittu oppimisratkaisujen eEemeli-laatukilpailussa sarjansa parhaana.
Aalto-yliopiston vaatetussuunnittelun triolle voitto kotiin Hyèresista Ranskasta
04.05.2012 Kolme nuorta vaatetussuunnittelijaa Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta voittivat tämänvuotisen Hyères Fashion Festivalin pääpalkinnon. Siiri Raasakka, Tiia Sirén ja Elina Laitinen saivat Grand Prix -palkinnon miestenvaatemallistostaan, jonka perusidea oli kuvitteellinen urbaani nomadiheimo.
Nuoret rankkasivat Aalto-yliopiston hyvämaineiseksi edelläkävijäksi
07.05.2012 Aalto-yliopisto menestyi Taloustutkimuksen ja T-Median toteuttamissa tutkimuksissa, joissa nuorilta kysyttiin mielipiteitä suomalaisista korkeakouluista.
Designpääkaupunkivuoden Paviljonki – osoitus korkeatasoisesta puuarkkitehtuurista
07.05.2012 Puustudion opiskelija- ja asiantuntijaryhmä on suunnitellut Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon väliselle tyhjälle tontille väliaikaisen Paviljongin. Paviljonki avautuu yleisölle 12.5.
Visualisointi näyttää ison kuvan päätöksentekijälle
07.05.2012 Ihmisaivot sopivat huonosti moniulotteisen datan analysointiin. Diplomi-insinööri Mikko Berg tutki Aalto-yliopiston väitöstyössään, miten graafiset visualisoinnit voivat auttaa ihmistä monimutkaisen tiedon ymmärtämisessä.
Pontta tuotekehittelyyn PdP-kurssilta
07.05.2012 Meno on rento ja ihmisiä parveilee huhtikuisessa tuotesuunnittelukurssin loppugaalassa Design Factorylla. PdP:n (Product Development Project), eli tieteidenvälisen tuotekehityskurssin, opiskelijat ovat standeilla esittelemässä projektejaan ja prototyyppejään. Kurssilla ratkotaan asioita ongelmalähtöisesti yhteistyössä yritysten kanssa.
Aalto-yliopiston tutkijoita Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan alojen akatemiatutkijoiksi ja tutkijatohtoreiksi
07.05.2012 Suomen Akatemia on myöntänyt 21,7 miljoonaa euroa tutkijantehtäviin luonnontieteiden ja tekniikan aloilla. Aalto-yliopistosta tutkijatohtoreita valittiin yksitoista ja akatemiatutkijoita viisi.
Filip Tuomisto aloitti ydintekniikan professorina
08.05.2012 Tekniikan tohtori Filip Tuomisto aloitti 1.5.2012 ydintekniikan professorina Perustieteiden korkeakoulussa.
Tehokkaat tiedonsiirto ja -luonti edistävät pkt-yritysten kansainvälistymistä
08.05.2012 Tenho Kohosen Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun tekemä tutkimus yhdistää oppimiskulttuurin yrityksen sisäiseen tiedonsiirtoon. Lisäksi tutkimuksessa yhdistetään sosiaalinen pääoma ulkoiseen tiedonsiirtoon. Tulosten mukaan hyvä oppimiskulttuuri parantaa sisäistä tiedonsiirtoa ja runsas sosiaalinen pääoma ulkoista tiedonsiirtoa.
Tervetuloa tutustumaan tulevaisuuden tekijöihin Masters of Aalto -tapahtumaan
08.05.2012 MoA on nyt auki! MoA'12-tapahtumassa Aalto-yliopiston osaajat tarttuvat ennakkoluulottomasti tulevaisuuden haasteisiin näyttelyn ja yli 30 tapahtuman kautta. MoA'12 on avoinna Jätkäsaaressa 9.5.−3.6. Esillä on lähes sadan valmistuneen opinnäytteet.
Köydenvetoa DNA:lla
09.05.2012 Tutkija Timo Ikosen luoma matemaattinen malli selittää ensi kertaa, miten perimämme DNA-ketjut kulkeutuvat muutamien nanometrien paksuisten nanohuokosten läpi.
Aalto University Magazinen kolmas numero on ilmestynyt
10.05.2012 Lehden uusimmassa numerossa käsitellään aikaa ja uuden sukupolven ratkaisuja eri näkökulmista.
Tulospalkkioiden vaikuttavuus ei synny ainoastaan rahasta
10.05.2012 Tulospalkkioiden merkitystä työntekijälle ei voi mitata vain rahassa. Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksen tutkija Anu Hakonen ehdottaa juuri julkaistussa väitöskirjassaan, että tulospalkkausjärjestelmät motivoivat pikemminkin symbolisten kuin euroissa laskettavien merkitysten välityksellä.
Urbaani mehiläinen tekee maukasta hunajaa
11.05.2012 Kaupunkilaismehiläisten vivahteikkaan makuinen hunaja on nostanut arvostustaan.
Teekkarikylä juhlii sunnuntaina 13.5. 60-vuotista taivaltaan
11.05.2012 Teekkarikylä rakennettiin jo kymmenkunta vuotta ennen korkeakoulun muuttamista Otaniemeen. Kylän rakennustyöt alkoivat vuonna 1950, ja ensimmäiset talot vihittiin käyttöön Kukan päivänä 13. toukokuuta 1952.
“Toi mäki olis niinku linnavuori” − maisema ihmismielen leikkikenttänä ja teatteriesityksen lavasteena
11.05.2012 Aalto-yliopiston taiteen laitokselta tohtoriksi väittelevä MA Liina Unt selvittää tutkimuksessaan, millaiseksi muodostuu kuvitteellisen ja toden suhde, kun muokkaamatonta maisemaa käytetään sellaisenaan näytelmäesityksen lavasteena.
Haku globaaliin AppCampus-ohjelmaan on nyt käynnissä
14.05.2012 18 miljoonan euron kehitysohjelman tavoitteena on synnyttää mobiilisovellusten menestystarinoita.
Aalto-yliopisto tukee kasvuhakuisia muotoilulähtöisiä innovaatioita – Näyttely Jätkäsaaressa
14.05.2012 Aalto-yliopisto on merkittävä kasvuyrittäjien ja tutkimuslähtöisten innovaatioiden tukija. Muotoilu, suunnittelu ja käyttäjäkokemus ovat keskeisiä tekijöitä kansainvälisiä kasvuyrityksiä kehitettäessä.
Talouskriisejä hallitaan kollektiivisella vakuudella
16.05.2012 Talous ymmärretään usein markkinoiden kautta. Etsittäessä ratkaisuja ongelmiin taloudessa vedotaan siihen, että "markkinat ovat puhuneet". Markkinat ovat tärkeä ohjausmekanismi, mutta yksin niiden avulla ei voida ymmärtää talouden toimintaa. YTM Pekka Piironen esittää väitöskirjassaan, että kapitalismin nykymuotoa olisi luonnehdittava epävarmuuden taloudeksi.
Tulevaisuudessa puhelin tunnistaa puun latvassa lurittelijan
16.05.2012 Keväisin ilma täyttyy lintujen laulukonserteista. Signaalinkäsittelyn ja akustiikan laitoksella luodaan järjestelmää, joka tunnistaa lintulajin laulunpätkän perusteella. Järjestelmä sopii apuvälineeksi luontoharrastajille ja lintukantoja seuraaville biologeille.
Pakkauselämyksiä rakentamassa
22.05.2012 Tuotepakkaus on paljon muutakin kuin pelkkä suojakuori, jossa tuote kulkee kaupasta kotiin. Pakkaus saa olla hauska ja kaunis, eikä siihen tarvitse aina suhtautua haudanvakavasti.
Laivojen uppoamisennustemenetelmiä parannettu
22.05.2012 Tutkijat ovat luoneet uutta tietoa sekä arvioineet ja kehittäneet laskentamenetelmiä, joilla voidaan auttaa kriisinhallinta- ja pelastustoimintaa vuotoon johtavissa laivaonnettomuuksissa. Tehdyn työn tulosten avulla laivan päällystön on mahdollista aiempaa paremmin arvioida, kuinka suuressa vaarassa kylkensä repäissyt alus on kaatua ja kuinka paljon aikaa on laivan evakuointiin.
Projektityön luonne vaikeuttaa tietojärjestelmien käyttöönottoa
22.05.2012 Projektityötä tehostavan tietojärjestelmän käyttö ei ole ongelmatonta asiantuntijaorganisaatiossa. Erityisesti projektityön luonne ja yrityksen tuottamien palveluiden ja projektien erilaisuus vaikeuttavat järjestelmän omaksumista ja käyttöä.
Aivosähkökäyrien diagnosointi tehostuu älykkään ja mobiilin mittalaitteen avulla
22.05.2012 EEG:n eli aivosähkökäyrien avulla mitataan EEG-herätevasteita eli aistiärsykkeiden synnyttämää aivotoimintaa. Mittaustulosten tulkinta on kärsinyt mittaustulosten vaihtelevasta luotettavuudesta. DI Antti Paukkunen loi Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakouluun tekemässään väitöskirjassa laadunhallintamenetelmän, joka tehostaa mittauksia reaaliaikaisen analysoinnin avulla.
Strategiatyökalut vallankäytön välineinä yrityksessä
23.05.2012 Suosittuja strategiatyökaluja yrityksissä ovat esimerkiksi SWOT-analyysi ja tuloskortit. Strategiatyökaluja pidetään välineinä, jotka tarjoavat yrityksille käytännönläheisiä keinoja hyödyntää tieteen teorioita kilpailukykynsä parantamiseksi. Tämä on kuitenkin vain yksi puoli kokonaiskuvasta.
