Uutiset: Arkisto 2010
Fysiikkaa fyysikoille ja fysiikasta kiinnostuneille
08.02.2010 Aalto-yliopiston fyysikoiden järjestämä fysiikan Aalto-kollokvio pyörähtää käyntiin maaliskuussa. Kollokviosarja tuo Suomeen erittäin korkeatasoisia fyysikoita ympäri maailmaa kertomaan eri alojen kuumimmista tutkimusaiheista.
Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun opiskelijoita palkittiin
09.02.2010 Yrjö ja Senja Koivusen säätiön apurahat jaettiin helmikuun alussa. Valtaosa stipendeistä myönnettiin Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun opiskelijoille.
Uusi biotuotetekniikan tutkinto-ohjelma käynnistyy syksyllä 2010
26.02.2010 Aalto-yliopiston teknillisessä korkeakoulussa käynnistyy syksyllä 2010 uusi biotuotetekniikan tutkinto-ohjelma, jossa keskitytään uusiutuvien luonnonvarojen kestävään käyttöön. Opiskelijoita otetaan ensimmäisessä valinnassa 40. Hakuaika ohjelmaan alkaa 1.3.
Aalto-yliopiston opiskelijatiimi palkittiin energiatehokkuuden edistämisestä
26.03.2010 Aalto-yliopiston opiskelijoiden Team Finland/Luukku House palkittiin energiatehokkuuden edistämisestä asuntorakentamisessa. Palkittu opiskelijaryhmä suunnittelee ja toteuttaa nollaenergiatalon Solar Decathlon Europe 2010 -kilpailuun Madridiin.
Kauppakorkeakoulun opiskelijajoukkue menestyi kansainvälisessä CFA Global Investment Research -kilpailussa
30.03.2010 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijajoukkue sijoittui kolmanneksi Chartered Financial Analyst (CFA) Instituten järjestämässä Global Investment Research Challenge -sijoituskilpailun Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan maiden finaalissa.
Bit Bang – Rays to the Future analysoi digitalisaation vaikutuksia vuoteen 2025 saakka
31.03.2010 Aalto-yliopiston jatko-opiskelijakurssin tuottama julkaisu Bit Bang – Rays to the Future tarkastelee digitalisaation vaikutuksia informaatioteknologian, elämäntapojen ja bisneksen näkökulmasta yhteiskunnassamme vuoteen 2025 asti.
Tietämyksen viestintää taiteen, teknologian ja bisneksen yhtymäkohdassa
06.04.2010 Aalto-yliopiston opetuksen ja oppimiskulttuurin kehittämiseksi järjestettiin keväällä 2009 ideakilpailu yliopiston henkilökunnalle ja opiskelijoille. Kilpailuun lähetettyjen 180 ehdotuksen joukosta syntyi kaiken kaikkiaan 12 "Aalto-kurssia”. Yksi näistä, Knowledge Communication and Visualization -kurssi, keräsi aluvuodesta 2010 yhteen 37 opiskelijaa kaikista kolmesta korkeakoulusta.
Opiskelijoiden tuotekehitysprojektien tulokset julkistettiin Design Factoryssa
26.04.2010 Design Factoryssa vietettiin perjantaina 23.4. tuotekehityskurssin galaa, jossa julkistettiin 13 poikkitieteellisen opiskelijaprojektin tuotokset. Projekteissa ideoidut prototyypit on kehitetty yhdessä yritysmaailman ja kansainvälisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Osa tuotoksista on aiempina vuosina päätynyt kaupalliseen tuotantoon.
Aalto-yliopiston korkeakouluihin yhteensä yli 15400 hakijaa
29.04.2010 Aalto-yliopiston kolmeen korkeakouluun pyrki tänä vuonna ennätyksellinen määrä hakijoita, yhteensä yli 15 400. Vuoden 2010 yhteisvalinnassa Aalto-yliopiston korkeakouluihin pyrki 10 738 hakijaa, suoraan maisteritasolle hakijoita oli 4 668.
Muodostelmaluistelun maailmanmestari Venla Kuuluvainen yhdistää opiskelun ja harjoittelun
29.04.2010 Rockettesissa luisteleva Venla Kuuluvainen voitti muodostelmaluistelun maailmanmestaruuskultaa Colorado Springsissä Yhdysvalloissa huhtikuussa. Venla Kuuluvainen opiskelee Aalto-yliopiston teknillisessä korkeakoulussa neljättä vuotta prosessien ohjausta ja automaatiota.
Vuoden strategiatutkielma Kauppakorkeakoulun Anna Multaselle
03.05.2010 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun maisteriopiskelija Anna Multanen voitti Vuoden strategiatutkielma -kilpailun. Suomen Strategisen Johtamisen Seuran (SSJS) palkinto annetaan strategiakysymyksiin liittyvälle erityisen ansiokkaalle pro gradu -tutkielmalle tai diplomityölle.
Virva Emilia Auvinen voitti opinnäytetyöllään kansainvälisen mediapalkinnon
24.05.2010 New Media Designer Virva Emilia Auvinen voitti Amerikan museoyhdistyksen Media- ja teknologiakeskuksen myöntämän Golden 2010 MUSE -palkinnon opiskelijasarjassa. Palkittu työ “Touch the Unreachable – Suomalaista identiteettiä etsimässä” on Auvisen opinnäytetyö Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun Medialaboratoriosta.
Juho Kuosmasen elokuva Taulukauppiaat voittoon Cannesissa
24.05.2010 Juho Kuosmasen ohjaama fiktioelokuva Taulukauppiaat on voittanut Cannesin Cinéfondation-kilpailun pääpalkinnon. Taulukauppaat on Elokuvayhtiö Oy Aamu Ab:n tuotantoa ja Kuosmasen opinnäytetyö Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja lavastustaiteen laitokselle.
Tuoretta muotia vaatetussuunnittelun opiskelijoilta
27.05.2010 Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun vaatetussuunnittelun ja pukutaiteen koulutusohjelman opiskelijoiden suunnittelemat uudet mallistot esiteltiin yleisölle keskiviikkona 26.5. Mallistoista järjestettiin päivän aikana kolme näytöstä, jotka vetivät Mediakeskus Lumeen tilat täyteen muodista, taiteesta ja trendeistä kiinnostuneita.
Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu jakautuu neljäksi tekniikan kouluksi
09.06.2010 Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu jakautuu neljäksi tekniikan kouluksi ensi vuoden alusta. Yliopiston hallitus on tehnyt esitystä puoltavan periaatepäätöksen. Uudet koulut muodostetaan Teknillisen korkeakoulun nykyisistä tiedekunnista.
Aalto-yliopiston opiskelijat laittavat Talouselämän uusiksi
23.06.2010 Talouselämä-lehden 3. syyskuuta ilmestyvä numero 28 toteutetaan Aalto-yliopiston opiskelijavoimin. Opiskelijat saavat vapaat kädet toteuttaa lehden itsenäisesti alusta loppuun.
Hakijoiden kiinnostus Aalto-yliopiston taideteolliseen korkeakouluun kasvoi
29.06.2010 Aalto-yliopiston taideteolliseen korkeakouluun haki tänä vuonna 3834 taideteollisen alan opinnoista kiinnostunutta. Hakeneista 8,1 prosenttia hyväksyttiin suorittamaan taiteen kandidaatin tai taiteen maisterin tutkintoa. Maisteriohjelmiin oli 1027 hakijaa – yli 30 prosenttia enemmän kuin vuonna 2009.
Aalto-yliopiston tiimi ylsi nollaenergiarakentajien kärkikaartiin
29.06.2010 Aalto-yliopiston tiimi saavutti hienosti viidennen sijan yliopistojen energiatehokkaan rakentamisen kymmenottelussa, Solar Decathlon Europe 2010 -kilpailussa Madridissa. Helsingin olosuhteissakin nollaenergiatasoon yltävän Luukku-talon suunnittelijatiimi jätti taakseen erittäin kovatasoisia tiimejä muun muassa Wuppertalin ja Berliinin yliopistoista.
Aalto-yliopistoon valittiin 1796 uutta opiskelijaa
09.07.2010 Aalto-yliopistoon valittiin kevään 2010 yliopistohaussa hakeneista yhteensä 1796 opiskelijaa. Uusista opiskelijoista 436 aloittaa Kauppakorkeakoulun Helsingin tai Mikkelin yksiköissä, 123 Taideteollisessa korkeakoulussa ja 1237 Teknillisessä korkeakoulussa. Hakijoita Aalto-yliopiston kaikkiin yksiköihin oli kevään yliopistohaussa yhteensä 10743, joista 16,7 % sai opiskelupaikan.
Aalto-yliopistosta valmistuu ennätysmäärä diplomi-insinöörejä
30.07.2010 Aalto-yliopiston teknillisestä korkeakoulusta on valmistunut tämän kevään ja kesän aikana yli tuhat diplomi-insinööriä, eli likimain yhtä paljon kuin koko vuonna 2009 yhteensä. Tutkintosuman on aiheuttanut korkeakoulun vuonna 1995 voimaan tulleen tutkintosäännön vanheneminen 31.7. Määräajan jälkeen opiskelijat joutuisivat täydentämään tutkintoaan vastaamaan uutta tutkintosääntöä sekä suorittamaan alemman korkeakoulututkinnon. Takaraja koskee kaikkia Suomen tekniikan alan yliopistoja.
Ilmoittautuminen Kauppakorkeakoulun avoimen yliopiston syksyn 2010 kursseille alkaa
02.08.2010 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun avoin yliopisto järjestää tutkintovaatimusten mukaisia kursseja, jotka ovat avoimia kaikille pohjakoulutuksesta riippumatta.
Haku Taideteollisen korkeakoulun avoimen yliopiston kursseille on alkanut
17.08.2010 Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun avoin yliopisto tarjoaa opetusta kaikille pohjakoulutuksesta riippumatta. Opinnot perustuvat taideteollisen korkeakoulun tutkintovaatimuksiin. Haku avoimen yliopiston kursseille käynnistyi maanantaina 16.8.2010
Satu Maaranen voitti mallistollaan pohjoismaisen Designers’ Nest -suunnittelukilpailun
18.08.2010 Aalto-yliopiston taideteollisessa korkeakoulussa vaatetussuunnittelua opiskeleva Satu Maaranen voitti pohjoismaisen Designers’ Nest- suunnittelukilpailun naistenvaatemallistollaan. Kansainvälisen tuomariston mukaan Maarasen vahvuuksia ovat malliston perustana oleva vahva konsepti sekä skandinaavinen ote.
Kesäkurssin opiskelijat esittelivät Espoon tulevaisuuden ekokaupunkina
25.08.2010 Viime viikon torstaina 18.8. järjestettiin Aalto-yliopiston Design Factoryllä kansainvälisen Driving to the Future -kesäkurssin päätösseminaari. Kurssin opiskelijat esittivät ajatuksiaan siitä, mistä on kyse maailman sähköautoproblematiikassa, ja miten Suomen Espoosta voisi tulla ekologisen autoilun edelläkävijä.
Muotoilun opiskelijat toivottivat Habitare-vieraat tervetulleiksi kotiin
06.09.2010 Taideteollisen korkeakoulun muotoilun opiskelijat toteuttivat Habitaren huonekalu-, sisustus- ja designmessuille oman näkemyksensä tulevaisuuden kodista. Homework on korkealaatuisista materiaaleista toteutettu tilan, kalusteiden, tekstiilien ja esineistön kokonaisuus. Samalla se on opiskelijoiden näkemys siitä, mikä kodissa on keskeistä.
Uusien opiskelijoiden syksy käynnistyi yhteisissä tapahtumissa
08.09.2010 Aalto-yliopiston uusien opiskelijoiden ensimmäinen lukuvuosi käynnistyi elo-syyskuun vaihteessa vietetyn orientaatioviikon tapahtumissa. Viikko huipentui perjantaina 3.9. Aalto First Experience -tapahtumaan yliopiston kolmella kampuksella.
Design Factory kiinnostaa kansainvälistä mediaa
04.10.2010 Design Factory on lippulaiva Aalto-yliopiston uudelle oppimis- ja tutkimuskulttuurille.
Muotoilun opiskelijat Hirameki Design × Finland -tapahtumassa Tokiossa
28.10.2010 Aalto-yliopiston muotoilun opiskelijat suuntaavat lokakuun lopussa Tokion designviikolle Hirameki Design × Finland -tapahtumaan, joka esittelee suomalaista muotoilua Japanissa laajemmin kuin koskaan aikaisemmin. Muotoilun opiskelijat ovat työstäneet 40:ssa tunnissa toteutetun näyttelyn 40 hours sekä muotinäytöksen Näytös 10.
Yhteistyöprojektit kanavina työelämään
04.11.2010 Erilaiset opiskelijaprojektit auttavat opiskelijaa työelämään siirtymisessä. Niiden kautta opiskelija pääsee osoittamaan taitonsa. Osa tapahtumista on suunnattu tietyn alan opiskelijoille, osa on avoimia kaikille. Aalto-yliopiston piirissä on vuosittain lukuisia opiskelijaprojekteja, joiden kautta on mahdollista työllistyä. Messuja taas kannattaa hyödyntää niin yritystiedon kartuttamiseen kuin kontaktien luomiseen.
Aino Studia Generalia: sosiaaliset innovaatiot yrityskuvan ja yrittäjyyden rakentajina
05.11.2010 Ensimmäistä kertaa syksyllä 2010 järjestettävä Aino Studia Generalia nostaa esiin uusia keskustelun aiheita yhteiskunnassa, opetuksessa ja tutkimuksessa. Torstaina 11.11. teemana ovat sosiaaliset innovaatiot yrityskuvan ja yrittäjyyden rakentajina. Puheenvuoron pitävät Kone oyj:n muotoilujohtaja Anne Stenros, Käsi- ja taideteollisuusliiton toiminnanjohtaja Marketta Luutonen sekä Aalto-yliopiston professori Eija Nieminen.
Suomen ensimmäinen satelliitti valmistuu opiskelijavoimin Aalto-yliopistossa
08.11.2010 ”Vaikka testaaminen maksaa paljon, se on tärkein osa projektia”, kommentoi Aalto-yliopistossa kesällä vieraillut suomalaissukuinen astronautti Timothy Kopra opiskelijasatelliittiprojektia.
Helposti kierrätettävä kannettava syntyi opiskelijoiden tuotekehityskurssilla
19.11.2010 Aalto-yliopiston opiskelijat kehittivät Stanfordin yliopiston opiskelijoiden kanssa kierrätettävän kannettavan tietokoneen yhteisellä ME310 –tuotekehityskurssilla. Opiskelijatiimiin kuului tekniikan, talouden ja teollisen muotoilun opiskelijoita. Projektin yhteistyökumppanina oli teollisuuden graafisia suunnitteluohjelmistoja kehittävä Autodesk.
Avoimen yliopiston kevään 2011 kursseille ilmoittautuminen alkaa
29.11.2010 Aalto-yliopiston Avoin yliopisto järjestää tutkintovaatimusten mukaisia kursseja, jotka ovat avoimia kaikille pohjakoulutuksesta riippumatta.
Väriaineherkillä aurinkokennoilla toimiva pulpetti voitti AaltoBEC-ideakilpailun
03.12.2010 Väriaineherkillä aurinkokennoilla toimiva pulpetti oli voitokkain idea Aalto-yliopiston opiskelijoille järjestetyssä AaltoBEC-ideakilpailussa, jonka tulokset julkistettiin keskiviikkona 1.12.2010. Kennojen avulla koulukirjat ja monisteet tulevat tarpeettomiksi. Pulpetissa on e-ink-tekniikalla toteutettu näyttö, joka saa kaiken virran taustavalaistuksesta.
Kauppakorkeakoulu sijalla 22. kauppakorkeakoulujen rankingissa
07.12.2010 Financial Times -lehdessä 6.12. julkaistussa European Business Schools -rankingissa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu sijoittui sijalle 22. Arvioituja eurooppalaisia kauppakorkeakouluja oli mukana kaikkiaan 75. Ranking-listalla ensimmäisenä oli HEC Paris ja toisena London Business School. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu on ainoa listalla oleva suomalainen kauppakorkeakoulu.
Robotit kisailivat siivoustehtävässä
09.12.2010 Projektihallinnan ja koodaamisen taidot joutuivat tosi koetukselle, kun opiskelijat valmistautuivat syksyn ajan oman ryhmänsä kanssa kisaamaan kunniasta opiskelijaprojektin loppukilpailussa. Ryhmät suunnittelivat kaikille yhteisen robotin päälle omanlaisensa toimilaitteet ja ohjelmistot, joiden suorituskyky mitattiin kurssin päätteeksi.
Spice-projektissa hyödynnetään elämyksellisiä tarinoita tilasuunnittelussa
13.12.2010 Spiritualizing space – Spice-projektissa tutkitaan, miten tarinoita voidaan hyödyntää elämyksellisten julkisten ympäristöjen, tilojen ja kulkureittien suunnittelussa.
Opiskelijat arvostavat Aalto-yliopiston CEMS-maisteriohjelmaa
16.12.2010 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun tarjoama CEMS-maisteriohjelma (CEMS MIM) on arvioitu toiseksi parhaaksi maisteriohjelmaksi kaikista CEMS-maisteriohjelmaa tarjoavista yliopistoista.
Eero Kasanen sapatille tyylikkäästi
21.12.2010 Kauppakorkeakoulun johtava dekaani Eero Kasanen oli pääosassa 17.12, kun vietettiin perinteisiä ”dekaanin jouluglögejä” erityisen juhlavissa tunnelmissa. Eero Kasanen jää sapattivapaalle ja jättää Kauppakorkeakoulun johtavan dekaanin tehtävät 14 vuoden mittavan uran jälkeen.
Aalto-yliopiston perustajakorkeakoulujen johtajille nimikkoprofessuurit
21.12.2010 Kunnioittaakseen kolmen perustajakorkeakoulunsa johtajien työtä Aalto-yliopisto on perustanut kullekin uranuurtajalle hänen nimeänsä kantavan professuurin: Taideteolliseen korkeakouluun Yrjö Sotamaa Chair, Kauppakorkeakouluun Eero Kasanen Chair ja johonkin neljästä tekniikan alan korkeakoulusta Matti Pursula Chair.
Lemminkäiseltä lahjoitus Aalto-yliopiston toimintaan
27.12.2010 Lemminkäinen Oyj:n hallitus on päättänyt lahjoittaa suomalaisten yliopistojen toimintaan 200 000 euroa, josta Aalto-korkeakoulusäätiölle on maksettu 100 000 euroa.
Aalto-yliopistolle neljä uutta tekniikan alan korkeakoulua
29.12.2010 Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu jakaantuu 1.1.2011 neljäksi tekniikan alan korkeakouluksi.
