Uutiset: Arkisto 2011
Kontekstin huomioiminen voi parantaa journalistista kuvatiedonhakua
01.11.2011 Aalto-yliopistossa tarkistettu Stina Westmanin väitöskirja tarjoaa uutta tietoa journalistisesta kuvatiedonhausta. Väitöskirjassa todettiin, että journalistinen kuvatiedonhaku on vahvasti sidoksissa kuvan ja sen tuotannon kontekstiin. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää journalistisia työtehtäviä tukevien kuvahakuratkaisujen kehittämisessä.
LUMA-toiminta tukee luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian opetusta ja oppimista
01.11.2011 Luonnontieteisiin ja matematiikkaan perustuvaa erityisosaamista tarvitaan, jotta teknologiaosaamisemme pärjäisi tulevaisuudessakin kansainvälisesti. Aalto-yliopisto vastaa nyt omalta osaltaan tähän haasteeseen käynnistämällä oman LUMA-toimintansa, jonka tukee luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian opetusta ja harrastuneisuutta koululaisten keskuudessa.
Matkapuhelinsäteilyn vaikutuksista soluihin saatu ristiriitaisia tutkimustuloksia
02.11.2011 Matkapuhelinsäteilyn vaikutuksista ihmisen soluihin on saatu osittain ristiriitaisia tutkimustuloksia.
Elokuva- ja lavastustaiteen laitoksen elokuvilla festivaalien täyteinen loppuvuosi
02.11.2011 Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksen elokuvat näkyvät loppuvuoden ajan useilla festivaaleilla niin kansainvälisesti kuin kotimaassakin. Italiassa, Hollannissa, Ruotsissa ja Saksassa nähdään tuoreimpia Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoiden elokuvia, joista osa on jo ehtinyt keräämään menestystäkin.
Shanghain Sino-Finnish Centre juhlii ensimmäistä toimintavuottaan
02.11.2011 Sino-Finnish Centre juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä 2. marraskuuta. Samalla avataan ensimmäinen Cumulus Lab ja juhlitaan Aalto-Tongji Design Factoryn tilojen laajennusta. Sino-Finnish Centre on Tongjin yliopiston ja Aalto-yliopiston vuonna 2010 perustama kansainvälinen yhteistyöfoorumi. Sen perustamisen ensimmäisen vaiheen muodosti Aalto-Tongji Design Factory, joka aloitti toimintansa hieman yli vuosi sitten.
Aalto-yliopiston uusien professoreiden tervetuliaisluennot 16.11.2011
02.11.2011 Aalto-yliopisto juhlistaa vakinaistettuja professoreitaan kutsumalla kaikki Tenure Trackin kautta nimetyt vakituiset Associate- tai Full-tason professorit luennoimaan omasta tutkimus- ja opetusalastaan yhteiseen monialaiseen iltapäivään keskiviikkona 16.11.2011, kello 14, Dipoli (Auditorio), Otakaari 24, Espoo.
Väitöstyö auttaa mallintamaan fuusioreaktorin toimintaa
02.11.2011 DI Leena Aho-Mantila selvitti väitöstutkimuksessaan, miksi tokamak-fuusioreaktorin toimintaa kuvaavat matemaattiset mallit eivät pitäneet yhtä koelaitteista saatujen mittaustulosten kanssa. Uusi tutkimustieto auttaa tulevien fuusiokoelaitosten suunnittelijoita.
Aalto-yliopistolle uusi FiDiPro-hanke
03.11.2011 Aalto-yliopiston FiDiPro-hanke on yksi Tekesin käynnistämästä viidestä uudesta kansainvälisestä Finland Distinguished Professor –ohjelman hankkeesta. Tekes pyrkii hankkeissa erityisesti vahvistamaan palveluinnovaatioiden tutkimusta.
Läpinäkyvä kaiutin ja muuta tulevaisuuden käyttöelektroniikkaa MIDE Demo Dayssä
03.11.2011 Aalto-yliopiston yhteiskunnan digitalisoitumista ja uudenlaista energiateknologiaa käsittelevä tutkimusohjelma, MIDE, tuo kaikki 11 tutkimusprojektiaan ja 3 opiskelijaprojektiaan saman katon alle 15. marraskuuta.
Naiset ja tekniikka 2011 -palkinto jaetaan Havukosken koulun ja Rails Girls -koodauspajan kesken
03.11.2011 Aalto-yliopiston Marja-Terttu Tanttisen rahastosta kuudetta kertaa jaettava Naiset ja tekniikka -palkinto on jaettu Havukosken koulun Goal-projektin ja Rails Girls -koodauspajan kesken.
Magneettiset muistimetallit vaimentavat tehokkaasti tärinää
04.11.2011 Muistimetalli on kappale, joka muuttaa muotoaan esimerkiksi lämpötilan vaikutuksesta. 1980-luvulta lähtien niitä on sovellettu esimerkiksi oikomaraudoissa tai verisuonia laajentavina stentteinä. Yleisiä käyttökohteita ovat myös katkaisimet, venttiilit ja putkiliittimet. Maanjäristysalueilla niitä sovelletaan myös asuintaloissa.
Ruotsalaisilla kasvattiperheillä merkittävä vaikutus sotalasten koulutustasoon
04.11.2011 Torsten Santavirran väitöskirja “Esseitä inhimillisen pääoman kehityksestä, palkkadynamiikasta ja kirkkoon kuulumisesta” koostuu neljästä erillisestä esseestä, joista kahdessa tarkastellaan suomalaisia sotalapsia. Näistä toisessa tutkitaan väliaikaisen kasvuympäristön vaikutuksia suomalaisten sotalasten koulutustasoon.
Visualisointityökalu johdattaa sairauksien jäljille
07.11.2011 VTT:n tutkija Erno Lindfors kehitti Aalto-yliopiston väitöstyössään biologisen tiedon visualisointityökalun nimeltä MegNet, jonka avulla voi visualisoida elävien organismien toimintaa. MegNet-järjestelmän testeissä löydettiin syitä diabeteksesta kärsivien hiirien haiman tuhoutumiseen. Järjestelmän avulla on päästy myös ihmisten sairauksien syntymekanismien jäljille.
ECWT-yhteistyöverkosto haluaa lisää naisia tekniikan alalle myös Suomessa
07.11.2011 European Center for Women and Technology (ECWT) –toiminta on käynnistynyt virallisesti myös Suomessa. ECWT on pysyvä kansainvälinen yhteistyöverkosto, joka pyrkii saamaan merkittävästi lisää naisia tekniikan alalle kokoamalla yhteen alan eri toimijoita ja levittämällä hyviä käytäntöjä ja toimintamalleja eri organisaatioiden välillä. Suomessa ECWT-toimintaa koordinoi Aalto-yliopisto.
Aalto on Waves rakentaa siltoja Brasilian ja Suomen välille
08.11.2011 Aalto on Waves on opiskelijalähtöinen innovaatioprojekti, jossa 110 aaltolaista matkustaa laivalla Brasiliaan. Matkan aikana opiskelijat oppivat ja tekevät yhteistyötä todellisten haasteiden parissa. Matka alkaa Helsingistä 16. marraskuuta, ja unohtumattoman seikkailun määränpäänä on Rio de Janeiro.
Opiskelijaliikkuvuus kasvussa
09.11.2011 Vaihto-opiskelijaksi lähteminen avartaa maailmankatsomusta, kasvattaa ja tuo rohkeutta. Se kartuttaa kielitaitoa ja ulkomailta löytyy usein kursseja, joita suomalaisissa yliopistoissa ei ole tarjolla. Ulkomaankokemus saattaa olla myös hyödyksi työnhaussa.
Väriläiskät paljastavat datasta ilmiöitä ja yhteyksiä
11.11.2011 Visualisoinnin avulla datasta voi hahmottaa kiinnostavia ilmiöitä ja yhteyksiä, joita ei etukäteen osata tarkasti määritellä. Esimerkiksi ihmisen geeneistä kerätystä datasta voidaan nähdä, kuinka eri puolilta Suomea tulevat ihmiset ryhmittyvät geneettisesti, Perustieteiden korkeakoulusta väittelevä DI Eli Parviainen kertoo.
Osallistu kilpailuun ja luo Aalto-yliopistolle äänilogo
11.11.2011 Aalto-yliopisto tarjoaa sinulle mahdollisuuden käyttää muusikon kykyjäsi. Osallistu Aalto-yliopiston sävellyskilpailuun. Voit voittaa kappaleellasi 3000 dollaria. Tule mukaan luomaan musiikkikappale, joka tekee Aalto-yliopiston brändistä entistä vahvemman.
Mistä tehdään luovat rakennusinsinöörit?
11.11.2011 Kannustavasta opetuksesta, pilviä syleilevistä haasteista, vaativista, hyvistä opettajista, luovasta ympäristöstä... Jos lontoolaisessa Buro Happoldissa työskentelevää insinööriä Mike Cookia on uskominen, rakennusinsinöörit voivat ja heidän täytyy olla luovia. Ja Cookin mukaan luovia arkkitehtien yhteistyökumppaneita heistä kasvaa vain ja ainoastaan insinöörien ja arkkitehtien yhteistyöllä.
Uudet menetelmät parantavat säätösovellusten toimintaa tehdasautomaatiossa
14.11.2011 Viime vuosikymmenen aikana Ethernet-pohjaisia järjestelmiä on alettu käyttää yhä enemmän teollisuuden tuotantolaitoksissa laitteiden ohjaamiseen.
Keinotekoisesta sinfoniaorkesterista uusi työkalu saliakustiikan tutkimiseen
15.11.2011 Aalto-yliopistossa tarkistettavassa DI Jukka Pätysen väitöskirjassa todetaan, että keinotekoisen sinfoniaorkesterin avulla konserttisalien akustiikkaa voidaan tutkia aiempaa huomattavasti monipuolisemmin.
Ohjelmistotestauksesta kustannustehokkaampaa tutkivalla testausmenetelmällä
15.11.2011 DI Juha Itkosen ohjelmistotuotannon alan väitöskirjassa todetaan, että tutkiva ohjelmistotestaus voi olla joissain tapauksissa yhtä tehokasta ja kustannuksiltaan edullisempaa kuin testitapauspohjainen testaus.
Kymmenen ehdotusta jatkoon Tulevaisuuden rakentajat -suunnittelukilpailussa
15.11.2011 Aalto-yliopiston yhdessä Ornamon ja Grafian kanssa järjestämässä Tulevaisuuden rakentajat –suunnittelukilpailussa on edetty toiseen vaiheeseen. Seuraavat ehdotukset pääsivät kilpailussa jatkoon (suluissa on mainittu juryn käymä keskustelu kyseisestä työstä):
Avaruustekniikan asiantuntijat arvioivat Aalto 1 -opiskelijasatelliitin
16.11.2011 Aalto 1 -opiskelijasatelliittiprojektin ensimmäisen vaiheen suunnittelu on käyty läpi avaruustekniikan asiantuntijoiden kanssa. Kymmenhenkisen arviointipaneelin jäsenet olivat ammatikseen avaruustekniikkaa suunnittelevia asiantuntijoita muun muassa Ilmatieteen laitokselta ja Space Systems Finlandista. Arvioijiin kuului myös Sähkötekniikan korkeakoulussa avaruustekniikan koulutuksesta ja tutkimuksesta luennoinut Geert Brouwer Delftin teknillisestä yliopistosta.
Johtavat yliopistot tehostavat tutkimustoimintaansa yhteisen testialustan avulla
16.11.2011 Aalto-yliopisto, CSC – Tieteen tietotekniikan keskus, Tampereen teknillinen yliopisto sekä TREX Tampere Region Exchange ovat solmineet aiesopimuksen Internet Testbed Finland -palvelusta, joka mahdollistaa tehokkaamman Internet-verkkojen ja palveluiden tutkimusyhteistyön ja yhteiskäytön.
MIDE Demo Dayssä rakennettiin aurinkokenno mustikasta ja hiilinanoputkesta
17.11.2011 Miten pakastemustikka liittyy aurinkokennoon? Vastauksen kysymykseen tarjosi digitalisoitumista ja uudenlaista energiateknologiaa tutkivan MIDE-ohjelman Demo Day. Tilaisuudessa vieraille esiteltiin konkreettisia ideoita LED-teknologiasta vanhusten apuvälineisiin ja hybridiauton osiin. MIDE-tutkimusohjelman 11 projektin ja 3 opiskelijaprojektin tuotteita sai itse kokeilla projektihenkilökunnan johdolla.
Uusi menetelmä kehitetty kiderakenteiden virheiden tutkimukseen
17.11.2011 Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uuden kokeellisen tutkimusmenetelmän, jota voidaan hyödyntää niin timanttien kuin puolijohdeteollisuuden käyttämien materiaalien ominaisuuksien tutkimuksessa.
LUMA-toiminta tiivistää Aalto-yliopiston yhteistyötä kouluihin ja elinkeinoelämään
17.11.2011 Aalto-yliopisto on käynnistänyt LUMA-toiminnan, jolla tuetaan luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian opetusta ja harrastuneisuutta koululaisten keskuudessa. LUMA-toiminta tiivistää yhteistyötä myös elinkeinoelämän ja Espoon kaupungin kanssa. Aalto-yliopiston Otaniemen kampukselle perustetun LUMA-keskuksen avajaisia vietettiin 10. marraskuuta.
Tyytyväisimmät verkko-ostajat paneutuvat ostosten tekoon perin pohjin
21.11.2011 Lauraéuksen väitöskirjatutkimuksen mukaan kaikista tyytyväisimmät verkko-ostajat paneutuvat ostosten tekemiseen perusteellisesti, etsivät ostoksia hitaasti ja useita kertoja.
Suomalaisten luppoajat tehokäyttöön
22.11.2011 Bussissa luetaan Facebook-päivityksiä ja sovitaan tapaamisia, lääkärin vastaanotolle jonotettaessa varataan liput konserttiin, kahvilassa kaveria odotellessa tilataan kuopukselle kurahaalari. Mediatoimisto Dagmarin yhteistyössä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun kanssa toteuttaman Suomalainen Arki 2011 -tutkimussarjan tuorein osa vahvistaa päivittäiset havainnot: luppoaikamme on katoamassa. Samalla asioiden hoitaminen ja myös itsensä viihdyttäminen ovat entistä vähemmän paikkaan sidottuja.
Työelämäviestinnässä tarvitaan tunnetta
22.11.2011 Tutkija Timo Vuoren videoanalyysi paljasti, miksi yrityksen uusi strategia jää usein hämäräksi työntekijöille. Kokenut muutosvalmentaja saa viestinsä perille vetoamalla tunteisiin – ei rationaalisin perusteluin.
Jouni Kiiskisen väitös pureutuu Aleksanteri Ahola-Valon itsekasvatuksen menetelmiin
22.11.2011 Taidekasvattaja Jouni Kiiskisen tutkimuksen ytimessä on Aleksanteri Ahola-Valon (1900–1997) kehittämä itsekasvatuksen menetelmä, jossa taide, kuva ja visuaalisuus ovat tärkeässä osassa. Kasvatuksen tavoitteena on tukea omaehtoisen elämän merkitysten ja kokemusten näkyväksi tekemistä. Tutkimuksen aikana Kiiskinen perehtyi itsekasvatuksen välineisiin myös kokeilemalla niitä käytännössä esimerkiksi tarkkaillen ajankäyttöään Ahola-Valon menetelmällä yli kahden vuoden ajan.
Aalto-yliopiston Lahden keskuksen toimintojen uudelleenjärjestelyjä koskevat neuvottelut käynnistyvät
23.11.2011 Aalto-yliopisto käynnistää Insinööritieteiden korkeakoulun alaisuuteen kuuluvan Lahden keskuksen toimintojen uudelleenjärjestelyjä ja niistä mahdollisesti aiheutuvia henkilöstövaikutuksia koskevat yhteistoimintaneuvottelut.
Pilvilaskenta nopeuttaa ongelmien ratkaisua ja säästää energiaa
23.11.2011 TkL Antti Hyvärinen tutkii Aalto-yliopistossa tarkistettavassa väitöskirjassaan vaikeiden rakenteisten ongelmien ratkaisemista pilvilaskennan avulla.
Mallinnuksella voi parantaa polttokennojen toimintaa
23.11.2011 DI Suvi Karvonen tarkastelee väitöskirjassaan PEM- eli polymeerielektrolyytti-polttokennon toiminnan mallinnusta paikallisesti ja kennotasolla.
Tulevaisuuden piilolinssit voivat varoittaa alhaisesta verensokerista
24.11.2011 Mikro- ja nanotekniikan laitoksella on kehitetty piilolinssien muovipinnan sisälle asennettavat ledimatriisit. Tulevaisuudessa piilolinssien avulla voidaan heijastaa näkymiä suoraan verkkokalvolle. Esimerkiksi diabeetikko voisi saada linssien avulla näkökenttäänsä varoituksen liian alhaisesta verensokerista.
Tutkijat vähensivät älypuhelimen sähkönkulutusta yli 70 prosenttia
24.11.2011 LEHDISTÖTIEDOTE: Zansibar, Tansania - Älypuhelimien energiankulutus voi pienentyä jopa 74 prosenttia uusien välityspalvelinratkaisujen avulla.
3D-peltomalli paljastaa ravinteiden reitit vesistöihin
25.11.2011 Vesistöjen suurin ravinnekuorma syntyy maatalouden lannoitteista. Syksyiset rankkasateet näkyvät nopeasti ravinnepiikkeinä vesistöissä.
Tekniikan kandidaattiohjelmat uudistuvat - infotilaisuus 8.12.
25.11.2011 Aalto-yliopiston tekniikan kandidaattiohjelmat uudistuvat. Uudet tekniikan kandidaattiohjelmat otetaan käyttöön syksyllä 2013. Uudistus kokoaa sirpaloituneet ohjelmat suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Uudistuksen kantavia ajatuksia ovat osaamistavoitteista lähtevä laadukas oppiminen, opintojen sujuva eteneminen, opiskelijan vastuuttaminen omista valinnoista sekä liikkuvuusmahdollisuuksien tarjoaminen.
Osakesalkun hajautus kannattaa, vaikka markkinakriisit olisivat korreloituneita
28.11.2011 Tutkimustulosten mukaan käytetty malli johtaa laajaan osakesalkun hajautukseen kriisiaikoina, mutta voi johtaa myös kotimarkkinoille keskittymiseen parempina aikoina.
Uusien professoreiden tervetuliaisluentojen videot nyt katsottavissa
28.11.2011 Tenure Trackin kautta nimetyt vakituiset Associate- ja Full-tason professorit pitivät omat tervetuliaisluentonsa Aallossa marraskuun puolessa välissä. Videot ovat katsottavissa Aallon Youtube-kanavassa.
Aalto-yliopisto kuunteli yhteisön ääntä – Uuden korkeakoulun englannin- ja ruotsinkielisiin nimiin muutos
28.11.2011 Aalto-yliopiston nykyisten Taideteollisen korkeakoulun ja Insinööritieteiden korkeakoulun arkkitehtuurin laitoksen yhdessä muodostama uusi korkeakoulu aloittaa toimintansa tammikuun ensimmäisenä päivänä 2012.
Tulevaisuus on palvelujen
29.11.2011 "All economy is service economy". Näin totesi Bentleyn yliopiston professori Heikki Topi Service Factoryn järjestämässä seminaarissa. Otaniemen Design Factoryn tilassa järjestetty seminaari oli otsikoitu Young Student – Go Services! Ja miksipä ei menisi palvelualalle. Palvelut nimittäin tuovat noin 70 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Kertakäyttöisyydestä kestävyyteen
29.11.2011 LEHDISTÖTIEDOTE: Kirsi Niinimäen tutkimus osoittaa ympäristömyötäisen suunnittelun vaikuttavan kulutuskäyttäytymiseen.
Lämpökäsittely ei aina vähennä veden imeytymistä puuhun
30.11.2011 LEHDISTÖTIEDOTE: Yleisesti uskotaan, että lämpökäsittely vähentää veden imeytymistä puuhun. DI Sini Metsä-Kortelainen osoittaa kuitenkin väitöstyössään, että näin ei aina ole.
Aalto-yliopisto sopi yhteistyön jatkosta Lahdessa
30.11.2011 Aalto-yliopisto on sopinut yhteistyöstä Lahden yliopistokampuksella Helsingin yliopiston, Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Lahden kaupungin kanssa. Lahteen tavoitellaan syntyvän entistä kansainvälisempi osaamiskeskittymä, jolla on vahva ja omaleimainen sisältöprofiili.
AMI-keskus otti käyttöön uuden magneettikuvauslaitteen
30.11.2011 LEHDISTÖTIEDOTE: Aalto-yliopiston Advanced Magnetic Imaging (AMI) -keskus on ottanut käyttöön uuden sukupolven 3T -magneettikuvauslaitteen. AMI-keskus on myös uudistanut tilojaan vastaamaan paremmin käyttäjien tarpeita.
