Pohjois-Tapiolan lukio viihtyy kampuksella

02.11.2017
Marja Puustinen

Lukio ja yliopisto tekevät yhteistyötä monin tavoin ja eri puolilla Aallon Otaniemen kampusta.

Aalto-yliopiston kampuksella elokuussa aloittanut Pohjois-Tapiolan lukio esitteli yhteistyökumppaneilleen uusia, valoisia tilojaan avointen ovien tapahtumassa. Vieraiden viihtymisestä vastasivat opiskelijat yhdessä opettajien kanssa.

Polkupyörän pörinä täytti koko tilan, kun vieraita alkoi virrata lukion uusiin tiloihin avoimien ovien iltapäivänä. Pyörä pörisi tavallista kovemmin demossa, jota teknologiakurssien opiskelijat esittelivät matematiikan ja fysiikan opettajan Matti Heikkisen kanssa. Kursseille ovat voineet ilmoittautua muidenkin Espoon lukioiden opiskelijat.

Lukiota toista vuotta käyvä Rasmus Nieminen polkee vimmatusti ja saa tietokoneruudulla näkyvän tehokäyrän nousemaan huippuunsa.

Lukio_3.jpg

Aalto Start-Up Centerin projektijohtaja Marika Paakkala (oik.) ja yrittäjyyskoordinaattori Kaisa Ahonen tulivat tutustumaan naapuriinsa. Yhteistyötä on jo viritelty yrittäjyysasioissa. Opettaja Matti Heikkinen (vas.) esitteli opiskelijoiden kanssa polkupyörän tehomittaria, Rasmus Nieminen polkee.


Samaan aikaan opiskelijakunnan varapuheenjohtaja, abiturientti Tomi Kotiluoto ottaa vastaan vieraita ja esittelee valoisia ja avaria tiloja tottunein ottein. Pohjois-Tapiolan lukio aloitti Otaniemen kampuksella Open Innovation House -rakennuksessa syyslukukauden alussa. Muuton ideana on tiivistää yhteistyötä Aalto-yliopiston kanssa.

”Täällä on selvästi enemmän lasiseiniä kuin muissa kouluissa. Se tuo avaruutta ja valoa. Nämä tilat ovat toimineet yllättävän hyvin”, Tomi kertoo yhdelle vieraista, Aalto-yliopiston vararehtorille Tuija Pulkkiselle.

Pulkkisen mukaan Pohjois-Tapiolan lukio on onnistunut siinä, että toiminta on muokattu tarjolla olleisiin tiloihin sopivaksi. Aalto-yliopistokiinteistöjen omistama Open Innovation House -rakennus rohkaisee ihmisten ja ideoiden luonnollisiin kohtaamisiin ja uudenlaiseen yhteistyöhön. Pohjois-Tapiolan lukion uusia naapureita ovat muun muassa Aallon sähkötekniikan korkeakoulu ja Start-Up Center sekä Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin EIT Digital -yksikkö.

”Pääosan budjetista pitää mennä toimintaan eli ihmisiin, oppimiseen ja opetukseen – ei seiniin ja niiden ylläpitoon”, Pulkkinen korostaa.

Lukio_1.jpg

Aalto-yliopiston vararehtori Tuija Pulkkinen (vas.), Pohjois-Tapiolan lukion rehtori Sinikka Luoma-Mattila, abiturientti Tomi Kotiluoto ja Espoon opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen löysivät paljon puhuttavaa lukion viherseinän edessä.


Espoon opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen tuli tilaisuuteen vähän etuajassa aistimaan koulun ilmapiiriä.

”Täällä vaikuttaa rauhalliselta ja työteliäältä. Osa oppitunneista järjestetään kampusalueen muissa tiloissa”, Toivonen kertoo.

Lukiolaisten mukaan liikkuminen kampuksella eri tilojen välillä on sujunut hyvin. Siihen osattiin varautua, sillä hyviä neuvoja annettiin muun muassa opiskelijoiden omassa selviytymisoppaassa, joka julkaistiin ennen uusiin tiloihin muuttoa.

Lukio_2.jpg

Avointen ovien päivänä vieraat saivat myös seurata meneillään olevaa opetusta lasiseinien takaa tai mennä istumaan pulpetteihin.

 

Ovia avaavat työtavat ovat ominaisia molemmille Aalto-kampuksella toimiville lukioille, Pohjois-Tapiolan ja Haukilahden lukiolle. Pohjois-Tapiolan lukio on ehtinyt jo viritellä yhteistyötä myös samassa rakennuksessa olevan Aalto Start-Up Centerin kanssa. Joulun jälkeen lukiolaisille avautuvat ensimmäiset mahdollisuudet opiskella kampuksella tarjottavilla yliopistokursseilla.

”Olemme aloitelleet yhteistyötä syksyn mittaan. Joulun jälkeen tarjolla ovat kiinan kielen alkeet ja väittelytaito osaksi lukiolaisten opintoja”, kertoo rehtori Sinikka Luoma-Mattila.

 

Kuvat: Kimmo Räisänen