Aalto upeasti jaetulla sijalla 58 Times Higher Educationin Business and Economics -rankingissa

04.10.2017

Aalto on Euroopan 19. paras yliopisto THE-rankingin taloustieteiden alalla.

Aalto-yliopisto on jaetulla sijalla 58 yhdessä belgialaisen KU Leuvenin kanssa tuoreen THE-rankingin Business and Economics -tieteenalan listauksessa. Aalto on ainoa suomalainen yliopisto, joka pääsi tälle maailman 200 parhaan yliopiston listalle kyseiseltä alalta.

Maailman kärkikolmikossa ovat Stanford University, Massachusetts Institute of Technology (MIT) ja University of Oxford.

“Tämä on yksi Aalto-yliopiston avainalueita, jolla on tehty hienoa työ. Olemme erittäin ylpeitä hyvästä edistymisestä ja saadusta kansainvälisestä arvostuksesta”, sanoo rehtori Ilkka Niemelä.

THE-ranking on yksi merkittävimmistä yliopistovertailuista. Ranking mittaa yliopistojen menestystä kansainvälisyyden, tutkimuksen, viittausten, opetuksen ja yrityksiltä saatavan tutkimusrahoituksen alueilla, yhteensä 13 indikaattorilla. Yleisrankingin lisäksi THE tuottaa tieteenalakohtaisia ja alueellisia ranking-listoja. 5.9.2017 julkaistussa yleisrankingissa Aalto on sijalla 190, listalle pääsee kaikkiaan 1 100 maailman parasta yliopistoa. Aalto on tänä vuonna ensi kertaa mukana Business and Economics -rankingissa.

Times Higher Education (THE) World University Ranking julkaisi Business and Economics -alan rankingit keskiviikkona 4.10.

Tutustu THEunirankings-listaukseen

#THEunirankings