Kahdeksan vuoden mieluisa työmaa

18.04.2017
Eliisa Anttila

Rehtori Tuula Teeri jättää tyynin mielin hyvästejä yliopistolle, jota hänet kutsuttiin rakentamaan.

Tuula Teeri täyttää 60 vuotta 20. kesäkuuta 2017. Hän toivoo, että syntymäpäiväonnittelujen ja kukkatervehdysten sijaan mahdolliset huomionosoitukset osoitettaisiin hänelle henkilökohtaisesti tärkeään hankkeeseen, Aalto-yliopiston varainhankintaan. • lahjoittaminen.aalto.fi

”Ensimmäiseksi pitää katsoa, millaiseksi Aalto-yliopiston toiminta muodostuu, ja mistä yhteiset synergiat löytyvät”, linjasi Tuula Teeri haastattelussaan, kun hänet oli joulukuussa 2008 valittu Aalto-yliopiston ensimmäiseksi rehtoriksi.

Tuolloin oli monta rautaa tulilla, ja yliopiston syntyhetkiin liittyi paljon rakenteellisia uudistuksia, toiveita ja pelkojakin. Teeri kuitenkin tiesi, että pitää priorisoida, uudistukset oli jaksotettava usealle vuodelle. Johtajilta hän toivoi, että he osaisivat innostaa ja rakentaa tiimin, joka toimii.

Kahdeksan vuoden kuluttua tuosta haastattelusta istumme keskustelemassa Otaniemessä, jälleen suuren rakennustyömaan äärellä. Kampukselle nousee uusia rakennuksia, entisiä peruskorjataan ja Länsimetroa odotetaan kuumeisesti.

Uusiin tehtäviin

Vuodet Aallon johdossa ovat lentäneet kuin siivillä, Teeri toteaa. Vauhti rehtorin työmaalla on vain kiihtynyt, mutta työstä ei ole tiedossa bonuspisteitä valmiin urakan vastaanottotarkastuksessa. Teeri muistuttaa, että Aalto ei ole valmis – yliopisto ei voi koskaan olla kokonaan valmis.

Omalta osaltaan hän on kuitenkin rajapyykin äärellä ja ilmoittanut siirtyvänsä uusiin tehtäviin. Teeri aloittaa syksyllä työt Ruotsin kuninkaallisen insinööritieteiden akatemian toimitusjohtajana.

”Jos minusta tuntuisi, että työni Aallossa jää kesken, en lähtisi mihinkään. Ne isot muutokset, joita johtamaan minut rekrytoitiin, on tehty. Aallossa on uusi, hyvin toimiva urapolkujärjestelmä, tutkimus on fokusoitu neljälle avainalueelle ja tutkimuksen laatu on parantunut. Opetusohjelmat on uudistettu palvelemaan tulevaisuuden työelämän tarpeita, ja yliopiston palvelutoimintoja on kehitetty tukemaan akateemista työtä tehokkaasti. Ne isot tavoitteet, jotka asetettiin yliopiston alkuvuosille, ovat toteutuneet yhdessä tekemällä. Meillä on nyt vahva pohja, jolle rakentaa monialaista ja monitahoista yhteistyötä elinkeinoelämän ja muun yhteiskunnan kanssa”

Ikinä ei luovuteta

Välillä työtä on tehty hämärän rajamailla, kuin urheilija maratonjuoksussa.

”Tämä on ollut kova urakka koko organisaatiolle, ei pelkästään minulle. En ole koskaan ajatellut luovuttamista, mutta pettymys oli kova, kun yliopistosektoria alettiin leikata vuonna 2014, eikä aiemmista rahoituslupauksista pidetty kiinni.”

Laadusta ei kuitenkaan ole koskaan tingitty, hän vakuuttaa.

”Päätettiin vain tehdä vähemmän, mutta yhtä hyvin. Säästökuuri hidasti, muttei koskaan pysäyttänyt”, toteaa Teeri päättäväisesti.

Hänelle on tärkeintä yliopiston rahoituksen vakaus ja ennakoitavuus.

”Tutkijat ovat intohimotyöläisiä – jos olosuhteet heikkenevät, he siirtyvät muualle resurssien perässä. Äkilliset leikkaukset katkaisevat tutkijan pitkäjänteisen työn ja uudelleenrakennus on hidasta. Vaikeassakin taloudellisessa tilanteessa tulisi pitää huolta tutkimuksen kovasta ytimestä, osaaminen on pienen maan tärkein valttikortti.”  

Yhteishenkeä ja yhdessä oppimista

Rehtori pysähtyy pohtimaan, millainen Aallosta on rakentunut näinä vuosina. Hänen mielestään paras saavutus on hyvä yhteishenki.

”Kolmesta yliopistosta on muodistunut toimiva, monialainen, akateeminen Aalto-yhteisö. Ilman sitä ei voi saavuttaa konkreettisia tavoitteita. Ilahdun aina, kun joku tulee kertomaan monialaisen hankkeen onnistumisesta tai siitä, että on saanut ison apurahan tai pääomaa perustamalleen yritykselle. Pystymme iloitsemaan toistemme saavutuksista ja tunnemme ylpeyttä kuulumisesta tähän yhteisöön.”

Tuula Teeri toivoo, että hänet muistetaan rohkeana johtajana.

”Ajattelen, että mikään ei ole lähtökohtaisesti mahdotonta. Saattaa olla, että ideoitani pidetään välillä hulluina, mutta mahdoton voi muuttua mahdolliseksi, kun vain ryhdytään yrittämään.”

Hän kertoo myös oppineensa paljon kaikista Aalto-yliopiston aloista.

”En arvota ihmisiä sen mukaisesti, onko osaaminen käytännön tekemistä tai teoriaa, erilaiset osaamiset täydentävät toisiaan. Puhun mielelläni yhdessä oppimisesta. Ja ajattelen, että opiskelijat ovat kumppaneita, eivät asiakkaita. Opiskelijat näkevät paremmin ja ennakkoluulottomammin tulevaisuuteen kuin me.”

Ruotsi–Suomi–Ruotsi

Tuula Teerin koti on koko ajan ollut Tukholmassa, vaikka hänellä on asunto myös Otaniemessä. Hän tuli Aaltoon kuninkaallisen teknillisen korkeakoulun, KTH:n, vararehtorin tehtävästä. Miltä kahdeksan vuoden reissaaminen Suomen ja Ruotsin välillä on tuntunut?

”En ole ainakaan ehtinyt jumiutua kotiin”, Teeri naurahtaa.

”Kun on töissä, niin on töissä täyspainoisesti. Eikä Ruotsi niin kaukana ole. Viikonloppuni alkaa, kun perjantaisin lentokoneessa avaan Suomen Kuvalehden.”

Vapun lähestyessä on myös syytä kysyä, onko Teeri koskaan joutunut teekkarijäynän kohteeksi.

”En. Johtuisiko siitä, että Aallon rehtorina on nainen?”

Mutta ”uudempaa ranskalaista torwimusiikkia” soittava Retuperän WBK on tullut hänelle tutuksi. Puhallinorkesteriin liittyy myös rehtorin salainen lahjakkuus. Sellaisessa soittokunnassa hän on itsekin ollut nuoruudessaan.

”Minä voin lähteä Aallosta, mutta Aalto ei lähde koskaan minusta. Niin täysivaltainen ja ainutkertainen kokemus tämä on ollut.”

PS.

Mitä teet kotona ensimmäisenä?
”Upotan sormet multaan. Puutarhanhoito on rentouttavaa.”

Mikä on lempipaikkasi?
”Metsä. Nautin hiljaisuudesta ja luonnon läheisyydestä.”

Mitä muuttaisit Suomessa?
”Jos saisin taikasauvan, taikoisin meille enemmän iloa, myönteisyyttä ja ylpeyttä osaamisestamme. Itsekuri kuuluu vahvasti kansanluonteeseemme ja tekee onnistumisen vaikeaksi. Pitäisi olla armollisempi itselleen. Haluaisin, että lasi on aina puoliksi täynnä. Ruotsalainen epäonnistuu vähemmillä murheilla. Jos jokin menee pieleen, siellä ajatellaan, että jokin toinen asia menee sitten paremmin.”

Kuva: Aki-Pekka Sinikoski

Artikkeli on julkaistu Aalto University Magazinen numerossa 19 (issuu.com) huhtikuussa 2017.