Muodin kärjessä

21.12.2016
Elina Peltonen

Lehtori Tuomas Laitinen on arvostettu muodin asiantuntija, jolla on syvä ymmärrys alan tarpeista ja kyky ohjata opiskelijat löytämään paikkansa.

Kuva: Chris Vidal.

Lontoon nimekkäimmät muotilehdet raportoivat vain kahdesta opiskelijamuotinäytöksestä tänä vuonna – toinen niistä oli Aalto-yliopiston järjestämä. Hyères on puolestaan Euroopan arvostetuin muotikilpailu, ja Aallon opiskelijat ovat saavuttaneet siellä kolme Grand Prix -voittoa sekä lukuisia finaalisijoituksia sitten vuoden 2011. Viimeisin tunnustus osaamisesta tuli yliopisto-rankingista, jossa Aallon muodin-kandidaattiohjelma listattiin maailman kolmen parhaan joukkoon. Voidaan sanoa, että Aalto-yliopisto on onnekas, kun sillä on opettajanaan Tuomas Laitinen.

Laitinen yllätti itsensäkin palaamalla opinahjoonsa vuonna 2005, neljä vuotta muotisuunnittelun kandidaatintutkintonsa jälkeen. Muualla vietetyt vuodet olivat täynnä tapahtumia: Lahtinen saattoi päätökseen maisteriopintonsa maailman parhaassa muotikoulussa, Lontoon Central Saint Martinsissa (CSM), ja keräsi arvokasta työkokemusta sekä Pariisissa että Lontoossa.
Tänä aikana hän oli saanut tuntumaa alan opetusmetodeihin ja näki, miten koko teollisuudenala kävi läpi perustavanlaatuisen muutoksen. Aloittaessaan opettajana hän tiesi, että piti tehdä pikaisia uudistuksia.

”Koulutuksen koko rakenne oli suunniteltu palvelemaan Suomen muotiteollisuutta: teollisuutta, jota meillä oli vielä 1980-luvulla ja jossain määrin 1990-luvullakin. Ongelmana oli, että koulutus ei enää ollut relevanttia. Tämä teollisuudenala oli päässyt meiltä katoamaan ja muuttunut paljon myös rajojemme ulkopuolella.”

Avoimuuden kulttuuri

Muutoksia oli paljon, ja ne vaativat vuosien määrätietoisen urakan.
”Professori Pirjo Hirvosen kanssa aloimme korvata pieniä suunnittelukursseja suuremmilla kokonaisuuksilla. Halusimme korostaa oman suunnittelijaidentiteetin löytämisen merkitystä ja sitä, miten tärkeää on perehtyä luomaan oma visuaalinen maailmansa. Lisäksi halusimme tuoda tekstiilisuunnittelun lähemmäksi muotia ja rohkaista tekemään itse omia materiaaleja. Aallossahan on huippuluokan fasiliteetit, joiden avulla voimme tehdä liki haute couture -tasoisia materiaaleja.”

Maineikkaan CSM:n professorin Louise Wilsonin alaisuudessa Laitinen oli nähnyt, kuinka opiskelijoilta saattoi vaatia paljon, ja sen myötä saada heistä myös enemmän irti. Laitisen tekemä merkittävin muutos opetuksessa liittyykin uudenlaisen, avoimeen kommunikaatioon perustuvan opiskelukulttuurin luomiseen.

Ensi alkuun Laitisen suoruus tuli monille shokkina, mutta se osoittautui olennaiseksi keinoksi opetuksessa. Se kannusti opiskelijoita ammentamaan koko potentiaalinsa suunnittelijoina, mikä puolestaan heijastui heidän mallistoihinsa. Nykyisin opiskelijat odottavat malttamattomina työskentelyä Laitisen kanssa.

”Meillä ei ollut totuttu vastaanottamaan kritiikkiä tai puhumaan omasta työstä ja asettamaan sitä laajempaan kontekstiin eli siihen, mitä muualla tapahtui. Kesti kauan luoda sellainen avoimuuden kulttuuri, jossa on mahdollista puhua mistä tahansa. Toinen tavoitteeni oli luoda kokeileva ilmapiiri, joka rohkaisee tekemään myös virheitä, koska se on oikeasti ainoa tapa oppia.”

Näyttelyvillitys

Tuomas Laitinen korostaa, että on tärkeää myös samanaikaisesti työskennellä alalla, jota opettaa. Tämä on hänen mielestään välttämätöntä.

”Alan merkkihenkilöt vaihtuvat, aivan kuten ilmiötkin, ja on tarpeen olla siellä, missä tapahtuu.”
Laitinen on avannut merkittävät verkostonsa myös opiskelijoilleen. Hänen kontaktinsa ovat olleet korvaamattomia erityisesti joka kevät järjestettävän muotinäytöksen osalta. Näytös on ollut avainroolissa luomassa Aallon kasvavaa mainetta muotikouluna.

”Suurin muutos tapahtui vuonna 2012, kun järjestimme näytöksen ensimmäistä kertaa Helsingin Suvilahden kulttuurikeskuksessa. Tuona vuonna Helsinki oli Maailman designpääkaupunki, ja opiskelijamme Satu Maaranen voitti Grand Prix -palkinnon Hyèresissä. Kaikki tämä toi meille runsaasti huomiota ja 20 ulkomaista vierasta. Se vuosi oli vedenjakaja, nyt kaikki on suorastaan villiä! Viime vuoden näytöksessä pääsimme isännöimään muotialan huippujulkaisuja iD, Dazed, Vogue Italia, Vogue Kiina ja Vogue Japani sekä rekrytoijia LVMH:lta ja Keringiltä. Joskus mietin, onkohan opiskelijoiden mielestä ihan tavallista, että eturivissä istuu Michel Gaubert tai että heidän lopputyömallistonsa stylistinä toimii sama henkilö, joka stailaa Balenciagalle!”

Näytöksellä on merkittävä rooli koko yliopiston markkinoinnissa, lisäksi se on äärimmäisen hyödyllinen opiskelijoiden ja heidän töidensä promoamisessa.

”Näytöstä ei ole suunnattu kuluttajille, jotka etsivät kesäksi uutta takkia, vaan sen on tarkoitus esitellä vaatteita ammattimaisesti muotiteollisuuden vaikuttajille. Samasta syystä näytös on myös pitkä. Ja rekrytoijat ovat siellä nähdäkseen vaatteita. Muotinäytös vaati järjettömän määrän työtä – työtä, joka on hyvin korkeatasoista sekä taiteellisesti että tuotannollisesti.”

Muodin tulevaisuus

Se, että muoti nähdään usein vain joutavanpäiväisenä teollisuudenalana, turhauttaa Tuomas Laitista.

”Muodin luomaa puhdasta liikevoittoa ja työpaikkojen määrää ei edelleenkään tunnusteta. Sehän on yksi maailman suurimmista teollisuudenaloista. Myöskään huippumuotia ei ymmärretä, sitä pidetään usein turhan taiteellisena tai liian omaleimaisena, vaikka se oikeasti palvelee teollisuutta. Me Aallossa teemme yhteistyötä myös monien niin sanottujen massamuotiyritysten, kuten H&M:n, kanssa. He jahtaavat samoja opiskelijoita kuin Balenciaga tai Lanvin, koska haluavat yhtä lailla tavoittaa alan parhaat luovat kyvyt.”

Laitisen missio opettajana on suoraviivainen.

”Mielestäni opetuksen parissa työskentelevä on vastuussa etenkin yhdestä asiasta: hänen tulee kouluttaa opiskelijat niin, että heillä on mahdollisuus työllistyä, elää täyttä elämää ja olla osallisia yhteiskunnassa.”

Monet parhaista opiskelijoista värvätään heti valmistumisen jälkeen töihin Pariisin, Lontoon, Milanon ja New Yorkin kaltaisiin muotikeskuksiin, mikä aiheuttaa huolta paikallisten lahjakkuuksien hajaantumisesta maailmalle.

”Me voimme nostaa esiin suomalaisia luovia osaajia, joilla on laajat tiedot ja taidot. Ne käyvät kaupaksi ulkomaisille asiakkaille, joilla on potentiaalia luoda isoa bisnestä.”

Viime vuosien menestykset ovat Laitiseen mukaan johdonmukainen tulos muodin koulutusohjelman kokonaisvaltaisesta kehittämisestä.

”Totta kai menestys tuntuu kivalta, koska tämä on vaatinut meiltä kaikilta todella paljon työtä! Enkä minä tee tätä yksinäni, vaan meitä on kokonainen tiimi tutoreita ja professoreita, unohtamatta myöskään studioissamme työskenteleviä. Valtava, vuosikymmenen mittainen työmme alkaa nyt kantaa hedelmää.”

Tuomas Laitinen kuitenkin korostaa, että nyt ei ole aika levätä laakereillaan tai korjata sellaista, mikä ei ole rikki.

”Tämä on vasta alkua. Teemme jotain oikein, mutta sitä pitää kehittää yhä pidemmälle, eikä tätä tekemisen vapautta tule asettaa kyseenalaiseksi.”

Tuomas Laitinen valmistui taiteen kandidaatiksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2001. Kolme vuotta myöhemmin hän valmistui kiitettävin arvosanoin Lontoon Central Saint Martinsin muodin maisteriohjelmasta. Vuonna 2006 hän sai siskonsa Annan kanssa Hyéres-festivaalin juryn erikoismaininnan. Juryn puheenjohtaja Ann Demeulemeester tuki voimakkaasti sisarusten palkitsemista, mikä mahdollisti kaksikon oman kokoelman lanseerauksen vuonna 2007. Collection Laitinen on ollut johtavien jälleenmyyjien valikoimissa Euroopassa, Aasiassa ja Yhdysvalloissa yhtäjaksoisesti seitsemän vuoden ajan. Heidän vuoden 2014 syys–talvi-kokoelmansa oli myös esillä Hollywood-elokuvissa Nälkäpeli – Matkijanärhi osat I ja II. 
Tällä hetkellä Laitinen on SSAW Magazinen muotijohtaja ja toimii konsulttina useille muotialan asiakkaille, minkä lisäksi hän kirjoittaa kansainvälisille julkaisuille, kuten Harper’s Bazaar China ja L’Officiel Hommes Paris. Hän on työskennellyt muotisuunnittelun lehtorina Aalto-yliopistossa vuodesta 2006.

Pidä heitä silmällä:

1. ”Elli Savolainen valmistui kandiksi vuonna 2001 ja on tällä hetkellä Saint Laurentin miestenvaatemalliston suunnittelujohtaja Pariisissa. Hän on tehnyt pitkän uran kulissien takana Christian Diorilla sekä Saint Laurentilla ja lienee suomalaisista se, jolla on parhaat mahdollisuudet nousta jonkin suuren kansainvälisen muotitalon luovaksi johtajaksi.”

2. ”Kaisa Inari Kinnunen valmistui maisteriksi vuonna 2011. Hän työskentelee nyt tutkimussuunnittelijana Balenciagalla Pariisissa luovan johtajan Demna Gvasalian alaisena. Tuo tehtävä on tärkeä osa luovaa tiimiä, vaikka muotimaailman ulkopuoliset eivät sitä yleensä tunnekaan.”

3. ”Sophie Sälekari valmistui kandiksi vuonna 2015 ja työskentelee printtisuunnittelijana Alexander McQueenilla Lontoossa. Hän oli vuoden 2015 Hyéres-festivaalin finalisti. Sophien ylellinen tyyli on juuri nyt kovassa huudossa muotimaailmassa, ja hänen aiempi työkokemuksensa H&M:lla osoittaa, että muotimaailman molemmat ääripäät jahtaavat usein samoja lahjakkuuksia.”

 

Artikkeli on alun perin julkaistu Aalto University Magazinen numerossa 18 (issuu.com).