Aalto Magazinen teemana yrittäjyys

17.10.2016

Juuri ilmestynyt Aalto University Magazine 17 kertoo yrittäjyydestä.

AUM-17 kansiVararehtori, professori Eero Eloranta toteaa lehden Avauksia-palstalla, että yliopisto on kyennyt toteuttamaan sille asetettua kansallista erityistehtäväänsä menestyksekkäästi. Tässä hän näkee tärkeinä tekijöinä opiskelijat ja heidän perustamansa yrittäjyysyhteisön Aaltoesin. Niiden merkitystä ei Elorannan mukaan voi korostaa liikaa.

Lehden pääartikkelissa pohditaan, millainen on yrittäjän mieli ja miten yliopisto voi sitä tukea. Aihetta valottavat kasvuyrittäjyyden apulaisprofessori Mikko Jääskeläinen, sarjayrittäjä ja mentori Kaija Pöysti sekä hiljattain yrittäjäksi ryhtynyt, opintojaan viimeistelevä Martim Gois.

Sijoittaja, bisnesenkeli Timo Ahopelto uskoo yrittäjyyden renessanssiin ja korostaa kaveriporukoiden merkitystä tällä tiellä.

Kuka-palstalla matkataan Pariisiin, jossa sijaitsee suunnittelutoimisto Ahonen & Lamberg. Graafiset suunnittelijat Anna Ahonen ja Katariina Lamberg tutustuivat opiskeluaikoinaan ja työskentelevät nyt tiiviisti yhdessä, kuin yhdenlainen aviopari.

Siellä-jutussa tapaamme kolme yrittäjää, Kristo Ovaskan, Annina Koskiolan ja Pekka Laurilan, joiden markkina-alueena on maailma.

Kolumnissa matkailuyrittäjä Johanna Vierros kertoo, miten pohjaton idealistin tuska voi johtaa yrityksen perustamiseen.

Lehden pääartikkelin ja kannen kuvat ovat valokuvaaja Kalle Katailan sarjasta Landscapes and Contemplations, joka tarkastelee maisemaa ja meditaatiota.

Aalto University Magazine on saatavilla Aalto-yliopiston kampuksilla. Näköislehti on luettavissa issuu.com-sivustolla. Lehti on tällä kertaa kokonaan suomenkielinen, mutta artikkeleiden englanninkielisiä käännöksiä on osoitteessa aalto.fi/magazine.