Teppo Heiskanen nimitetty varainhankintajohtajaksi

05.01.2016

Heiskanen aloittaa uudessa tehtävässään 11.1.2016.

Heiskanen Teppo, varainhankintajohtajaTeppo Heiskanen vastaa yliopiston varainhankinnan ja lahjoittajasuhteiden toiminnon rakentamisesta ja johtamisesta sekä yliopiston varainhankinnan kampanjoiden menestyksekkäästä toteuttamisesta.

Heiskanen on toiminut 2003–2011 johtajana Pohjoismaiden ministerineuvoston tehtävissä Tanskassa ja Liettuassa, vastaten muun muassa European Humanities Universityn rahoituksen hankkimisesta. Aiemmin hän on toiminut Helsingin yliopistossa muun muassa teologisen tiedekunnan hallintojohtajana. Viimeiset neljä vuotta hänen yrityksensä on tarjonnut varainhankinnan ja kansainvälisten projektien palveluita korkeakoulusektorille.