KYL:n ja KYN:n hyväntekeväisyyskonsertti Itämeren hyväksi
21.05.2010 / 19:00 - 21:00
Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulun kuorot KYL ja KYN konsertoivat Itämeren hyväksi
Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajat ja Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Naislaulajat esiintyvät yhdessä Suomenlinnan kirkossa perjantaina 21. toukokuuta klo 19.00 alkavassa konsertissa. Baltic Sea Acapella Group -nimellä kulkevan konsertin kaikki tuotot lahjoitetaan Elävä Itämeri -säätiölle.
Konsertti toteutetaan yhteistyössä Baltic Sea Action Groupin kanssa, ja tilaisuuden tervetuliaissanat tulee lausumaan BSAG:n hallituksen puheenjohtaja Ilkka Herlin. Konsertin ohjelma sisältää kuorejen omia esityksiä sekä useita yhteisnumeroita. Konsertin ohjelmisto mukailee Itämeri-teemaa.
KYL juhlistaa tänä vuonna 60-vuotista taivaltaan mieskuorolaulun maailmassa. Kuoro palasi vastikään kahden viikon yhdysvaltain länsirannikon kiertueelta, jossa konsertoi yhdeksällä eri paikkakunnalla, mukaan lukien Seattle, Vancouver, San Francisco ja Los Angeles. Juhlavuoden kevään kruunuksi KYL voitti vielä Espoossa viime lauantaina järjestetyn V Leevi Madetoja -mieskuorokilpailun kansainvälisen sarjan. Kuoroa johtaa Matti Apajalahti.
Kaija Viitasalon johtama KYN on musikaalinen ja moni-ilmeinen naiskuoro, joka tunnetaan vahvasta tulkinnastaan. Kuoro valittiin Suomen Naiskuoroliiton toimesta vuoden naiskuoroksi 2007, ja samana vuonna se sai myös erittäin arvostetun Tampereen Sävel -kuorokatselmuksen kultaleiman. KYN julkaisi joulukuussa uuden joululevyn ”Hiljaisuudessa valo”.
Konserttiliput tulevat myyntiin lähiaikoina.
Lisätietoja:
Jussi Herlin
Puheenjohtaja, KYL
kyl@kyl.fi, 050 560 2840
Juliaana Kapanen
Puheenjohtaja, KYN
puheenjohtaja@kyn.fi, 050 530 4186
