AHNE ’10 -taidefestivaali
23.08.-11.09.2010
AHNE ‘10 -taidefestivaali tarjoaa suositeltavia nautintoja
Taidefestivaali AHNE ’10 avautuu yleisölle maanantaina 23.8. Helsingin Suvilahdessa. Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun opiskelijat esittäytyvät monipuolisen taidenäyttelyn ympärille rakentuvan festivaalin muodossa aina syyskuun 11. päivään asti. AHNE ’10, joka kulkee tänä vuonna nimellä Pleasures Recommended, järjestetään nyt jo kahdeksannen kerran.
AHNE ’10 -näyttely koostuu nykytaiteen tulevaisuuden lupauksien maalauksista, videoista, installaatioista, valokuvista ja performansseista. Festivaali tarjoaa muun muassa joogaharjoituksia, musiikkiesityksiä ja työpajoja, joissa nautitaan sallitusti AHNE-taiteilijoiden herkuista. Lisäksi tapahtuman työryhmään kuuluu ensimmäistä kertaa näyttelypedagogi, joka vastaa työpajatoiminnan järjestämisestä. Työpajoihin voivat osallistua kaikki halukkaat ikään ja taitoihin katsomatta.
”AHNE ’10 on poikkitaiteellinen, osallistava, edellä aikaansa, kantaaottava, asenteellinen ja ennen kaikkea nautinnollinen”, kiteyttävät festivaalin taiteelliset johtajat Laura Porola ja Heikka Jämsä.
Festivaali on Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun taidekasvatuksen opiskelijoiden sekä vuorovuosin Tallinna Ülikoolin taideopiskelijoiden yhteistyön tulos. Työryhmässä on mukana opiskelijoita yli laitosrajojen, aina valokuvataiteesta muotoiluun.
AHNE ’10
Pleasures Recommended
Näyttely avoinna ma – pe klo 12 – 18, la – su klo 12 – 15
Vapaa pääsy
