Eurooppalainen yhteenliittymä kehittää "virtuaalisen potilaan" -mallia lääkärin avuksi

21.02.2012

Lähivuosina voi olla mahdollista tehdä lääketieteestä sekä yksilöllistä että paljon tehokkaampaa. Uusia tietojenkäsittelymenetelmiä käyttäen voidaan löytää yksilölle sopivin ja tehokkain hoito. Tarvittavien alojen huippuosaajat ovat nyt kokoontuneet yhteenliittymäksi eli konsortioksi saavuttaakseen tämän tavoitteen.

Tässä IT Future of Medicine (ITFoM) -konsortiossa on mukana noin 70 yliopistoa, tutkimuslaitosta tai yritystä, jotka kaikki ovat kansainvälisesti tunnustettuja asiantuntijoita omilla aloillaan. Suomesta on mukana Aalto-yliopisto, jossa on erityisesti mallinnuksen ja tietojenkäsittelyn osaamista. Konsortion jäsenet kokoontuivat Berliinissä helmikuun alussa. Konsortiota koordinoi professori Hans Lehrach Berliinissä sijaitsevasta Max Planck Institute for Molecular Genetics -tutkimuskeskuksesta.

ITFoM-projektin tavoitteena on kehittää yksilöity potilasmalli, "virtuaalinen potilas". Tämä virtuaalinen potilas tukee lääkäreitä potilaiden hoitoa koskevassa päätöksenteossa, jotta lääkäri voi valita kullekin potilaalle optimaalisen hoidon ja ennustaa tulevia terveysriskejä.

Virtuaalisen potilaan malli perustuu tietoon yksilön geneettisestä taustasta ja muista laboratoriomittauksista, jotka kertovat potilaan terveydentilan. Nämä yhdistetään tietoon potilaan elämäntavoista ja ympäristöstä.  Virtuaaliset potilaat auttavat lääkäreitä valitsemaan potilaalle mahdollisimman tehokkaan lääkityksen ja vähentämään lääkehoidon epätoivottuja sivuvaikutuksia.

EU aikoo valita Future and Emerging Technologies (FET) Flagship -tutkimusrahoituksen saajiksi kaksi lippulaivaa kuuden kandidaatin joukosta. ITFoM-konsortio on mukana kilpailussa. Lippulaivatutkimuksessa ratkaistaan ihmiskunnan suuria haasteita rohkeisiin uusiin visioihin perustuvalla pitkäaikaisella tutkimuksella. Valitut kaksi lippulaivaa käynnistetään täysimittaisina vuonna 2013 kymmeneksi vuodeksi noin miljardin euron rahoituksella. Lisätietoja lippulaivatutkimuksesta (cordis.europa.eu)

Lisätietoja Aalto-yliopiston osallistumisesta:
Dosentti Ella Bingham
Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT
Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulu
puh. 050 384 1501
ella.bingham [at] hiit [dot] fi

Lisätietoja ITFoM-projektista:
ITFoM Managing Office
Max Planck Institute for Molecular Genetics
puh. +49 30 8413 1614
itfom [at] molgen [dot] mpg [dot] de

Takaisin

Bookmark and Share