Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu läpäisi auditoinnin hyväksytysti
27.01.2012
Korkeakoulujen arviointineuvoston uusinta-auditointiryhmä päätti kokouksessaan 26.1.2012, että Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu täyttää laadunvarmistusjärjestelmän kokonaisuudelle ja perustehtävien laadunvarmistukselle asetetut kriteerit.
Korkeakoulujen arviointineuvosto (KKA) päätti vuonna 2009 auditointiryhmän esitykseen ja auditointiraporttiin perustuen, että Taideteollisen korkeakoulun laadunvarmistusjärjestelmässä oli puutteita suhteessa auditointikriteereihin. Arviointineuvoston päätös edellytti uusinta-auditointia.
Syksyllä 2011 toteutetun uusinta-auditoinnin tavoitteena oli arvioida, miten korkeakoulu on edennyt laadunvarmistusjärjestelmänsä kehittämisessä. Korkeakoulun menettelytapojen nähtiin nyt muodostavan toimivan järjestelmän, jota oli kehitetty määrätietoisesti ja systemaattisesti kahden viime vuoden aikana.
Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun katsottiin täyttävän laadunvarmistusjärjestelmän kokonaisuudelle ja perustehtävien laadunvarmistukselle asetetut kriteerit.
Lisätietoa Korkeakoulujen arviointineuvoston sivuilla. Arviointiraportti on luettavissa arviointineuvoston verkkosivuilla 6.2.2012 alkaen.
Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu ja insinööritieteiden korkeakoulun arkkitehtuurin laitos muodostivat yhdessä Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun 1.1.2012.
