Vuonna 2009 Luminord-valaisinkilpailun voittanut LED-valaisin ”22–77°"

Micronovassa luonnosteltiin tulevaisuuden innovaatioympäristöjä

07.09.2010

Seminaarissa käsiteltiin innovaatioiden roolia kansantaloudessa, politiikassa, aluesuunnittelussa ja tutkimustyössä. Keksustelua pohjustivat puheenvuoroillaan Suomen Pankin johtokunnan jäsen Seppo Honkapohja, Teknologiateollisuus ry:n johtaja Juha Ylä-Jääski, Työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja Petri Peltonen ja Jyväskylän yliopiston Agora Center -tutkimuskeskuksen professori Antti Hautamäki.

”Innovaatiot eivät ole itsetarkoitus vaan keino”

Seppo Honkapohja ja Juha Ylä-Jääski edellyttivät puheenvuoroissaan, että palvelujen kehittämisen ja tuotannon on Suomessa tulevaisuudessa – etenkin taantuman jälkeen – korvattava yhä enemmän teollisuustuotantoa ja -vientiä. Pärjätäkseen globaalissa kilpailussa Suomen talouden rakenteiden tulee muuttua ratkaisevasti. Huipputason perustutkimusta ja innovaatioita tukeva yritysyhteistyö on palvelutuotannon perusta.

Petri Peltonen korosti, että kansallisen tiedepolitiikan tekeminen on tulevaisuudessa yhä vaikeampaa.

– Globaalissa maailmassa paikat ja alueet kehittävät innovaatioita, eivät niinkään kansallisvaltiot.

Antti Hautamäki visioi esityksessään ”paikallisia ekosysteemejä”. Hän luonnosteli noin viidestä keskenään verkottuneesta metropolialueesta koostuvaa innovaatio-Suomea. Verkosto muodostuisi pääkaupunkiseudusta, Turun ja Tampereen alueesta ja ulottuisi Jyväskylän seudulle ja Ouluun asti.

 – Suomen innovaatiopolitiikasta puuttuu edelleen halu ja kyky kehittää aluepolitiikkaa sekä yhdyskuntasuunnittelua nimenomaan innovaatioiden tuotannon näkökulmasta, Hautamäki lisäsi.

Perustutkimuksen oivalluksista kaupalliseen tuotekehittelyyn

Seminaarin yhteydessä Micronovan aulaan vihittiin käyttöön vuonna 2009 Luminord-valaisinkilpailun voittanut LED-valaisin ”22–77°”.

Valaisimen ovat suunnitelleet yhteistyössä Aalto-yliopiston tutkija Sami Suihkonen sekä muotoilutoimisto Pentagon Designin tiimi Ilmari Ahola, Veli-Pekka Niska ja Arni Aromaa.

22–77° koostuu 16 kaksikerroksisesta metallisäikeestä, joita LEDien tuottama lämpöenergia liikuttaa. Säikeet oikenevat kuumetessaan korkeimmillaan 77 celsius-asteeseen ja kaareutuvat takaisin lähestyessään huoneenlämpöä, 22 celsius-astetta. Valaisemassa on yhteensä 80 LED-polttimoa, viisi jokaisessa säikeessä, joista jokaisella on oma lämpöanturinsa. Näin valaisimen liike pysyy tasaisena ja yhtenäisenä.

Micronovassa nyt ensi kertaa käyttöön otettu 22–77° on valaisimen ensimmäinen kaupallinen versio. Tulevia kappaleita voi hankkia itselleen noin 10 000 eurolla.

Lisätietoja:

Micronovan tiedottaja Aila Blomberg:
+358 50 541 8829
aila.blomberg [at] tkk [dot] fi

Lisätietoja 22–77°-valaisimesta

Takaisin

Bookmark and Share