
Unicefin ja Aalto-yliopiston avartava seminaari maailman tilasta
05.03.2010
Professorit Hans Rosling ja Peter Lund pitivät seminaariyleisön varpaillaan Unicefin ja Aalto-yliopiston järjestämässä tilaisuudessa Voiko väestönkasvun pysäyttää ja riittääkö meillä energia: Luuletko vai tiedätkö?
Puheenvuoroissa haastettiin kuulijat näkemään maailma uudella tavalla.
Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun energiatekniikan professori Peter Lund
esitti faktoja energian riittävyydestä ja ilmastonmuutoksen hillitsemisestä. Hän kehotti yleisöään luopumaan konservatiivisista ajattelumalleista energiakysymyksissä ja toi esiin hyvinvointivaltioiden ja kehitysmaiden elintason räikeää eroa.
”15 % koko maailman väestöstä kuluttaa 80 % maailman tuloista. Samaan aikaan 50 % maailman ihmisistä elää alle 2 dollarilla päivässä ja kärsii länsimaiden tuhlailusta aiheutuvat seuraukset. Länsimaat kolaroivat, mutta kehitysmaat maksavat.”
Lundin mukaan ilmastonmuutoksen hillitseminen edellyttää kasvihuonepäästöjen leikkaamista länsimaissa 85–90 % vuoteen 2050 mennessä. Suuren muutoksen eteen meitä ajaa myös maailman öljyvarojen loppuminen.
”Energiatehokkuutta ja uusiutuvien energialähteiden käytön osuutta lisäämällä pystymme kattamaan tulevasta energiavajeesta yli 70 %. Avainsanoja ovat bioenergia, tuuli- ja aurinkovoima sekä kestävä teknologia (engl. clean tech).”
Kestävän teknologian maailmanmarkkinat kasvavat 10–30% vuodessa ja Suomella on korkean teknologian maana hyvät edellytykset nousta suunnannäyttäjäksi alalla.
”Tähän mahdollisuuteen Suomen kannattaa tarttua. Voimme luoda toisen ”Nokian” vientituotteeksemme. Samalla meidän on muistettava sosiaalinen vastuumme. Tiede- ja teknologiainnovaatiot ovat kuin ”hardware” ja sosiaalinen vastuu kuin ”software”. Molempia tarvitaan.”
Myytti väestöräjähdyksestä
Professori Hans Rosling Karolinska Institutesta tarjosi yleisölleen inspiroivan ja täysin uudenlaisen tilastoesityksen. Tilastotieteiden guru Hans Rosling kumosi myyttejä niin sanotuista "kehitysmaista" ja ”länsimaista”.
”Monessa Afrikan, Aasian ja Latinalaisen Amerikan maassa kehitys on ollut niin huimaa, että osa läntisistä maista on jäänyt tässä kisassa varjoon. Ihmisten toiveet tulevaisuudesta ovat samankaltaiset riippumatta siitä, millä puolen maapalloa elämme. Erot eivät ole enää niin suuret kuin 50–luvulla.”
Kehityksen suuret harppaukset on saatu aikaan suhteellisen pienillä panostuksilla muun muassa vesihuoltoon ja terveydenhuoltoon, kuten rokotuksiin. Nämä panostukset samoin kuin Roslingin vankka tilastotieto viimeistään osoittavat, että ajatus lapsikuolleisuudesta maailman väestön kasvun hillitsijänä on täysin järjetön.
”Maissa, joissa väestönkasvu on suurinta, lapsikuolleisuus on tosiaan korkea, mutta niin on syntyvyyskin. Ainoa oikea tapa hillitä väestön kasvua on lapsikuolleisuuden alentaminen. Ongelmat eivät ole lapsissa – heille on taattava elämän perusedellytykset.”
Parhaat lääkkeet lapsikuolleisuuden vähentämiseen ovat Roslingin vakuuttavien tilastojen mukaan rokotukset ja koulutus. Lasten määrään pystytään parhaiten vaikuttamaan perhesuunnittelulla. Näillä keinoilla on saatu hyviä tuloksia, mutta YK:n vuoden 2015 tavoitteiden saavuttamiseksi on tehtävä vielä kovasti työtä. YK:n tavoitteena on pienentää kuolleisuuden määrä kahteen kolmasosaan vuoden -90 tasosta.
”Maailmaa ei voi ymmärtää ilman faktoihin perustuvia tilastoja”, Hans Rosling kiteytti.
Seminaari järjestettiin 1.3.2010 Maxim-elokuvateatterissa Helsingissä.
Lisätietoa luennoitsijoista:
Professori Hans Roslingin luennon Teaseri :
http://www.gapminder.org/videos/hans-rosling-asias-rise-ted-india/
http://www.ted.com/speakers/hans_rosling.html
http://tfy.tkk.fi/personnel/official.php?id=444
