Tutkimuksella ennakoivaa taloustietoa kansainvälisistä markkinoista
27.1.2011
Tutkimuskeskus CEMAT julkaisee verkossa tulevaisuuteen suuntautuvia talouskatsauksia, joista hyötyvät sekä yritykset että tutkijat.
‒ Viimeistään viimeisin talouskriisi osoitti, että yliopistoilta odotetaan myös tulevaisuutta luotaavaa tutkimusta ja analyysia, ei vain olemassa olevan tilanteen tai menneen tulkintaa, painottaa tutkimuskeskus CEMATin johtaja Riitta Kosonen.
‒ Pari vuotta sitten muutimme talousraportointimme entistä selkeämmin tulevaisuuteen suuntautuvaksi. Päätimme myös julkaista aineistot verkossa, jotta tieto on kaikkien tarvitsevien saatavilla, Kosonen kertoo.
Taustalla kattava aineisto ja laaja tutkimustyö
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun kansainvälisten markkinoiden tutkimuskeskus CEMAT julkaisee kaksi kertaa vuodessa katsaukset Venäjän, Baltian maiden ja Kiinan talousnäkymistä. Lisäksi julkaistaan erillinen katsaus Luoteis-Venäjästä, joka on keskeinen alue Venäjällä toimiville suomalaisyrityksille.
CEMATin katsaukset perustuvat kattavaan aineistoon, jossa yhdistyvät eri tutkimuslaitosten makroennusteet, yritysten odotuksia kartoittavat barometrit sekä CEMATin omien yrityspartnerien haastatteluvastaukset.
‒ Hyvien kontaktien ansiosta meillä on haastattelupankissamme noin 700 yritystä, joista poimimme aina osan kuhunkin katsaukseen, Kosonen kertoo.
‒ Lisäksi teemme koko ajan kenttätyötä, ja hyödynnämme raporteissa myös meneillään olevaa perustutkimustamme. Mielestäni tämä on hyvä esimerkki siitä, miten yliopisto voi hyödyntää omaa ja muiden tutkimuslaitosten perustutkimusta innovatiivisella tavalla, Kosonen jatkaa.
Jatkossa katsauksiin on mahdollista saada entistä tarkempia tietoja Venäjältä, sillä CEMAT ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus avasivat syksyllä yhteisen edustuston Pietariin. Edustusto helpottaa sekä aineiston keruuta että vuorovaikutusta venäläisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa.
‒ Kiitosta julkaisemistamme talouskatsauksista tulee säännöllisesti muun muassa sähköpostilla. Tämä kannustaa kehittämään raportointia edelleen, Kosonen iloitsee.
Teksti: Tiina Jakobsson
Lue lisää:
