Liiketoiminnan riskit yrityksen sisäisiä Kiinassa ja Venäjällä
16.1.2012
Kiinassa sopimus on raami, jota voidaan muokata ajan kuluessa. Jotta sopimusrikkomuksilta vältyttäisiin, yrityksen kannattaa palkata hyvä lakimies ja panostaa sopimuksen tekemiseen. Vaikka tilanne on parantunut, liiketoiminnassa Kiinassa ja Venäjällä on edelleen hyvä muistaa vanha brezhneviläinen sanonta: "luottamus hyvä, kontrolli parempi".

Näin todettiin CEMATin järjestämässä joulukuisessa seminaarissa. Seminaarin paneelikeskustelun pohjana oli Liiketoiminnan turvallisuus Venäjällä ja Kiinassa -raportti, joka myös julkistettiin tilaisuudessa.
Tutkimuksen aineiston mukaan liiketoimintaan liittyvät riskit ovat siirtyneet yritysten ulkopuolelta niiden sisään. Esimerkiksi järjestäytynyt rikollisuus ei ole enää iso ongelma Venäjällä.
– Sen sijaan on vaikeampaa selvittää, mistä löytyvät hyvät partnerit ja työntekijät. Tällaiset asiat kannattaa tarkastaa jo ennalta, sanoi tilaisuuden moderaattorina toiminut Aalto-yliopiston professori Riitta Kosonen (kuvassa).
Konsu Groupin toimitusjohtaja Pirjo Karhun mukaan Venäjällä on jopa taustatarkastukseen erikoistuneita firmoja. Kiina ja Venäjä ovat valtavan kokoisia maita, joissa yrityspopulaatio on kovin nuorta. Tämän vuoksi läpinäkyvyyttä ei vielä ole.
Hyvä johtaminen ja avoimuus aseina korruptiota vastaan
Korruptio etenkin julkisella sektorilla nousi aineistossa vahvasti esille. Korruptio on lisääntynyt ja systematisoitunut molemmissa maissa, ja se näkyy yritysten arkipäivässä.
Kososen mukaan tahtotila asian korjaamiseksi on olemassa, mutta se on vielä tehotonta. Usein ajetaan kansallista etua, esimerkiksi viranomaisille toimitetut lisenssidokumentit voivat vuotaa paikallisille kilpailijoille.
– Korruptio on kaikkein suurin ongelma venäläisille itselleen, sillä se kohdistuu kaikkeen, totesi Suomen Moskovan suurlähetystön ministerineuvos Marja Liivala.
Mitä asialle voisi sitten tehdä? Hyvä johtaminen ja avoimuus auttavat taistelussa korruptiota ja lahjontaa vastaan. Suomalaisten yritysten on kieltäydyttävä korruptiosta, myös oman selustan on oltava mahdollisimman puhdas. Lisäksi tiukka kontrolli asiakirjoista lähtien on tärkeää.
Liiketoiminnan turvallisuus Venäjällä ja Kiinassa -raportti (hsepubl.lib.hse.fi)
CEMATin Liiketoiminan turvallisuus Venäjällä ja Kiinassa -hanke (cemat.aalto.fi)
