Itämeren alue nousussa

5.11.2011

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Kansainvälisten markkinoiden tutkimuskeskus CEMAT koordinoi kahta Itämeren alueen kansainvälistä kärkihanketta. Rail Baltica Growth Corridor kehittää raideliikennettä ja BaltMet Promo rakentaa Itämeren maiden yhteistä identiteettiä ja tunnettuutta. Molemmat hankkeet ovat erityisroolissa Euroopan Unionin Itämeri-strategiassa, ja niiden pääpartneri on Helsingin kaupunki. Hankkeissa syntyvät toimenpidesuositukset vaikuttavat EU-tason päätöksentekoon.

Pietari-Helsinki-Berliini

Rail Baltica Growth Corridor tasoittaa tietä sujuvan ja ympäristöystävällisen rautatieyhteyden luomiseen. Suunniteltu rautatieyhteys ulottuu Berliinistä Varsovan, Kaunasin, Riian, Tallinnan ja Helsingin kautta Pietariin. Hanke on EU:n liikenneohjelman Itämeren alueen lippulaivahanke. CEMAT on kansainvälisen kasvukäytävähankkeen koordinaattori ja on vastannut hankkeen työnjaon suunnittelusta.

- Tällä hetkellä Baltia on pullonkaula manner-Euroopan merkittävien kauppasatamien ja Itämeren kasvukolmion välisessä maaliikenteessä, sanoo hankepäällikkö Malla Paajanen kauppakorkeakoulusta.

- Rail Baltica -alueella on suuri potentiaali globaalien kauppatavaravirtojen solmukohtana.

Rail Baltica Growth Corridor käynnistyy täydellä vauhdilla ensi vuoden tammikuussa. Hankkeen on määrä valmistua kesällä 2013, jolloin julkaistaan hankkeen sidosryhmien kanssa tuottama kasvukäytävästrategia.

Lisää matkailua, luovia ammattilaisia ja investointeja Itämeren alueelle

BaltMet Promo markkinoi Itämeren aluetta maailmanlaajuisesti. Kaksivuotinen hanke käynnistyi vuoden 2010 alussa. BaltMet Promo luo kolme räätälöityä tuotepilottia, jotka liittyvät turismiin, elokuva-alan osaamiseen ja investointeihin. Pilottien tavoite on kasvattaa matkailua, luovien ammattilaisten sijoittumista sekä investointeja Itämeren alueelle.

- Kolmen hyvin erilaisen tuotepilotin jälkeen tavoitteenamme on monistaa tuotekehittelykonseptin myös muille aloille, Malla Paajanen kertoo hankkeen jatkokehityksestä.

BaltMet Promo tekee yhteistyötä Euroopan komission sekä kansallisten ja paikallisten toimijoiden – kuten yksityisen sektorin ja kansalaisten – kanssa. Hankkeen koordinoinnin lisäksi CEMAT tuottaa elokuvatuotantoon liittyvän tarjontatutkimuksen. Elokuva-alan kansainvälistä yhteistyökenttää yhdessätoista Itämeren kaupungissa kartoittava tutkimus valmistuu vuoden 2010 lopussa.

 


CEMATin projektit esittäytyivät EU:n Itämeri-strategian vuosifoorumissa

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun CEMAT-tutkimusyksikön vetämät BaltMet Promo ja Rail Baltica Growth Corridor -projektit olivat esillä EU:n Itämeri-strategian ensimmäisessä vuosifoorumissa Tallinnassa 14.-15.10.2010. BaltMet Promo koordinoi Itämeren alueidentiteetin rakentamistyötä. Rail Baltica Growth Corridor (RBGC) puolestaan edistää alueen saavutettavuutta liikennealan lippulaivahankkeena ja kokoaa Itämeren alueen kaupungit tiiviimpään yhteistyöhön.

EU:n Itämeri-strategian ensimmäisen vuosifoorumin avanneessa paneelissa puhuivat presidentti Toomas Hendrik Ilves, aluepolitiikan komissaari Johannes Hahn, Alueiden Komitean presidentti Mercedes Bresso sekä Euroopan investointipankin varapresidentti Eva Srejber.

Paneldiskussion-i-pianobaren_web.jpg

Kuvassa: SIDA:n Itämeri-yksikön järjestämät asiantuntijapaneelit olivat osa strategiapäivien ohjelmaa. Kuvassa panelistit pohtimassa Itämeren alueen identiteettiä, vasemmalta Eva Ekmehag (Ruotsin ulkoministeriö), Ulf Savbäck (Ruotsin pääministerin toimisto), Jean-Marc Venineaux (DG Regio), Barbro Widing (TEM), Malla Paajanen (Aalto/CEMAT). Kuvasta puuttuvat Colin Wolfe (DG Regio) ja Anders Bergström (Norden Association). Kuva Anna-Karin Johansson SIDA Baltic Sea Unit

 

Lisätietoa:

www.rbgc.eu

www.baltmetpromo.net

http://www.hse.fi/FI/cemat/

Bookmark and Share