Innovaatioleirillä etsittiin luovia ratkaisuja yhteiskunnan haasteisiin
ACSI on uudenlainen tapa tuottaa tietoa. Tavoitteena ovat uudet ideat ja ratkaisuaihiot yhteiskunnan haasteisiin ja se on tarkoitettu ihmiselle, jotka ovat kiinnostuneita toimimaan ja vaikuttamaan. ACSIn avulla on tarkoitus muuttaa yhteiskuntaa sekä edistää hyvinvointia ja elämänlaatua.
Satapäinen yleisö kuuntelee ympärilläni Aalto Camp of Societal Innovations –tilaisuuden avajaispuheita Otaniemen Dipolin suuressa juhlasalissa.
Tilaisuuden järjestäjät esittäytyvä ja kertovat leirin osallistujlle tulevien päivien työtavoista, teemaryhmistä ja tapahtumista. Lopuksi istujat verrytellään minuuttitreffeillä. Kaikki 160 kansainvälistä leiriläistä ovat innostuneita aloittamaan kahdeksan päivää kestävän työskentelyn.
Kansainväliset työryhmät kokoontuvat, pohditaan tehtäviä, tehdään suunnitelmia, mitä uutta siinä on? Kun tiimit alkavat vetäytyä heille varattuihin tiloihinsa, seuraan kuunteluoppilaana perässä.
Mikä ACSI?
− Nyt toista kertaa järjestetty leiri kokoaa Otaniemeen vuosittain toista sataa kansainvälistä ja kotimaista toimijaa työskentelemään paremman maailman puolesta, kertoo ACSIn konseptin kehittämisen puuhamies ja Aallon puolelta toiminnasta vastaava Mika Pirttivaara.
− Innovaatioleirin asiantuntijaryhmien tavoitteena on ”yksinkertaisesti” löytää uusia, toteuttamiskelpoisia ja luovia innovaatioita todellisiin, olemassa oleviin ongelmiin. Samalla maailmalla opitaan uusi, Aallon ja the New Clubin of Parisin kanssa yhdessä kehitetty avoin työtapa, jollaisia maailma meidän nähdäksemme tarvitsee.
Tämän vuoden toimeksiantoja ovat kaupunkisuunnittelu, rauhanprosessin tukeminen, taiteen ja talouden suhde sekä ikääntyvien ihmisten osallisuus yhteiskunnassa. Niitä rupeaa työstämään monenlaisista asiantuntijoista koostuva joukkio: on toimihenkilöitä, tutkijoita, professoreita, opiskelijoita sekä taiteilijoita
Yhteiskunnallisia toimeksiantoja leiri on saanut muun muassa CMIltä (Crisis Management Initiative), työministeriöstä (TEM), Espoon ja Kotkan kaupungeilta ja Aalto-yliopistolta.
Tiimityö ACSin avaimena
Ryhmät työskentelevät Dipolin toisessa kerroksen omissa työtiloissaan. Olen valinnut tutustumisen kohteeksi CMI:n toimeksiannon, uuden median keinoja rauhantyön tueksi tuottavan ryhmän.
Seinällä olevat ohjeet muistuttavat, missä hengessä täällä työskennellään: ilman hierarkioita, itseorganisoidusti. Johtajia ei ole, eikä kukaan ei ole toista arvokkaampi. Välineinä ovat avoimuus ja pyrkimys tasa-arvoiseen keskusteluun, jokaisen resurssina oma itse.
”Ota vastuuta kaikista muista. Toimi. Tiedosta. Pidä huoli ryhmäsi energiavaroista, liiku, syö, lepää, pelaa, pistä kissa pöydälle ja pyydä apua, kun tarvitset. Sinulla on tehtävä, aseta tavoitteet tehtävälle, prosessille, päivälle, tiimille, itsellesi.
Tutustumisen jälkeen ryhmän keskustelu alkaa hapuilla kohti tehtävänantoa.
Yksi jäsenistä ohjaa ryhmän hakemaan ryhmän dynamiikkaa liikkeestä, jossa aina joku ryhmän jäsen lähtee vetämään liikettä omalla tavallaan, muiden seuratessa perässä, kunnes taas joku muu ottaa vetäjän roolin.
Itsekritiikkiä loppunäyttelyssä
Kahdeksanpäiväisen leirin työt ja ryhmien mietteet esiteltiin värikkäässä loppunäyttelyssä.
Kotkan kaupungin suunnittelutoimintaa oli viety eteenpäin, vanhustyöhön oli haettu uusia vuorovaikutteisia keinoja ja taitelijat olivat hioneet kriittisen taiteilijoiden yrittäjyyttä koskevan kannanottonsa varsin vaikuttavaksi.
ACSIn pääasiallisena tuloksena nähtiin valtava verkottuminen ja osallistujien kasvanut ymmärrys minkä tahansa kansainvälisesti tai kansallisestikin toteutetun, neuvotteluja vaativan suunnittelutyön vaikeutta kohtaan.
”Oman” ryhmäni, loppukommentit olivat hauskan itsekriittisiä ja iloisen myönteisiä. Useimmat ensi kertaa mukana olleet kertoivat olleensa yllättyneitä työn intensiivisyydestä ja vaativuudesta.
− Alussa näytti siltä, että aikaa on kokonainen viikko, lopussa aika kuitenkin loppui reippaasti kesken. Vastahan me pääsimme alkuun, CMI -ryhmän jäsen tilitti tuntojaan loppunäyttelyssä.
− Parhaaksi anniksi koin, että leirillä oppii hirmuisesti, esimerkiksi tuntemaan omat vahvuutensa ja tietämään, mitä voi itse antaa tämän kaltaisessa ryhmässä.
Itseitsekriittisyyskin iski.
− Meillä meni kolme päivää ikään kuin hymistellessä, Enemmän oli pohdintaa kuin lopputuloksia, olisi pitänyt vaikka työntää sitä markkinoinnin tyyppiä esille, että olisi tullut sellainen do -meiniki, ja olisi vaikka pitänyt riidellä heti alussa, tuntuu siltä että päästiin asiaan vasta eilen.
Ryhmän konkreettinen, loppunäyttelyssä esiteltävä työtulos oli kuitenkin ulkopuolisen mielestä hieno. Kyseessä on peli, jonka itsekin mielelläni hankkisin teini-ikäiselle tietokonepelaajalle.
Peli haastaa pelaajan suorittamaan yhteistä tehtävää muiden kanssa, ei selviämään yksin eteen tulevista tukalista paikoista.
Pelin taustaideologiaan eivät todellisessa elämässä rauhanneuvottelun osapuolet helposti yllä: yhteinen ajatus siitä, kuinka rauha pitää nähdä mahdollisuutena, eikä niin, että se ei voi toteutua.
Olemme ACSIsta nöyriä ja ylpeitä
− ACSI on siitä metka, että emme koskaan tiedä, mitä sieltä tulee ulos, summaa tietojohtamisen ja innovatiivisuuden asiantuntija, professori Pirjo Ståhle lopetuspuheenvuorossaan.
− Se haastaa meidät kaikki olemaan rohkeita, ottamaan riskejä, ilmaisemaan itseämme. Samalla se tekee hyvin selväksi kaikille, mitä tämän kaltainen työtapa käytännössä vaatii.
− ACSI on ainutlaatuinen koko maailmassa. Olemme siitä hyvin nöyriä ja ylpeitä. Nöyriä, koska tiedämme, että emme voisi tehdä mitään ilman siihen osallistujia.
− Se että olemme saapuneet tänne, kertoo siitä, että me kaikki tunnemme syvästi tarpeen tehdä jotain tulevaisuuden yhteiskunnan hyväksi. Olemme ylpeitä, koska moni teistä on tulossa tänne uudemman kerran. ACSI on selvästikin onnistunut koskettamaan monen sydäntä, Pirjo Ståhle sanoo.
Teksti ja kuvat: Eeva Pitkälä
Kuvassa Aalto-yliopiston oma taitelijoiden yrittäjyyttä pohtiva ryhmä visualisoi tuloksensa performanssiksi, joka toi esiin taiteilijoiden syvän pelon taiteen kaupallistamista kohtaan.
Katso myös
ACSI 2011 (acsi.aalto.fi)
