Vastuullisilla innovaatioilla ratkaisuja köyhyyteen

Vastuullisilla innovaatioilla ratkaisuja köyhyyteen

6.10.2010

Köyhyyttä vähentävät liiketoiminnan mallit on nouseva tutkimusalue koko maailmassa ja yksi vastuullisen liiketoiminnan tutkimuksen painoalueista Aalto-yliopistossa. Haasteena on selvittää keinoja, joilla kannattavaa liiketoimintaa voidaan luoda vähävaraisilla markkinoilla, ja samalla vähentää köyhyyttä. 

Kauppakorkeakoulun professori Minna Halmeen mukaan tilannetta on tarkasteltava köyhien maiden tarpeista.

– Kysymys kuuluu: minkälaiset innovaatiot ja liiketoimintamallit sopivat köyhään ympäristöön. Siellä rahatalous perustuu suurelta osin vaihdantatalouteen ja sähkön ja veden jakelu sekä kylmäketjut puuttuvat. Tällainen ympäristö luo aivan erityisiä haasteita innovoinnille.

Halmeen ryhmä on mukana juuri käynnistyneessä Aalto-yliopiston Service Factoryn Base of the Pyramid -hankkeessa. Hanke saa rahoituksen Tekesiltä ja siinä kehitetään verkostopalvelu, joka auttaa yrityksiä köyhien maiden markkinoille.

Mikä on vastuullisen liiketoiminnan merkitys?

Yritykset ovat raportoineet toimintansa vastuullisuudesta jo 1990-luvun puolivälistä lähtien, mutta vastuullisen liiketoiminnan yhteiskunnallisia vaikutuksia ei juurikaan tunneta. Onko yritysten teoilla vaikutusta ympäröivään yhteiskuntaan? Tähän kysymykseen haetaan vastauksia ”Impact” EU-hankkeessa, jossa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu on mukana niin ikään professori Halmeen johdolla.

Hanke keskittyy erityisesti ympäristövastuullisen ja sosiaalisesti vastuullisen liiketoiminnan vaikutuksiin. Hanke on ainoa laatuaan EU:ssa ja edistyksellinen maailmanlaajuisestikin.

– Pohdimme hankkeessa, vaikuttaako yrityksen toiminta sosiaalisen ja ympäristövastuun käytäntöihin toimialalla yleisesti. Esimerkiksi lisääntyykö naisjohtajien määrä alalla tai paranevatko vuokratyöläisten olosuhteet? Tarkastelun kohteena voi olla myös, saako edistyksellisiä energiaratkaisuja tekevä yritys esimerkillään myös muut toimialan yritykset muuttamaan käytäntöjään.

Teksti: Katri Lehtovaara

Lisätietoja:

Globaalia köyhyyttä vähentävien innovaatioiden tutkimus

Vastuullisen liiketoiminnan tutkimusryhmä 

EU-hanke ”Impact”

Professori Minna Halme
+358 9 431 38650, +358 50 529 2682
minna.halme [at] hse [dot] fi

Bookmark and Share