Tulevaisuuden rakentajat -suunnittelukilpailu
Aalto-yliopisto järjesti yhteistyössä Graafisen suunnittelun ammattilaisten järjestö Grafian ja Teollisuustaiteen Liitto Ornamon kanssa Aalto-yliopiston opiskelijoille, henkilöstölle ja alumneille suunnatun suunnittelukilpailun lahjoittajille omistetusta muistomerkistä.
Kilpailun palkitut julkistettiin 1.2. 2012 klo 14 Finlandia-tilassa osoitteessa Lämpömiehenkuja 2. Palkitut ovat:
1. palkinto 10 000 e: Noste. Ehdotuksen tekijä Ossi Konttinen
Juryn perustelut: Kaunis ja harmoninen ehdotus, joka toimii erittäin hienosti maamerkkinä ja maiseman elävöittäjänä. Nosteen voittoon vaikutti erityisesti teoksen mahdollisuus toimia yhteisöllisyyden lisääjänä Aalto-yliopiston kohtaamisissa.
2.palkinto 5 000 e: Sattuma. Ehdotuksen tekijä Inni Pärnänen
Juryn perustelut: Ehdotus on tavoittanut Aalto-yliopiston ilmeen raikkaalla tavalla ja työssä on otettu yliopiston peruspääomaan lahjoittaneet hienolla tavalla huomioon
3. palkinto 3 000 e: Kolme kuutiota. Ehdotuksen tekijä: Ilari Pirttilahti
Juryn perustelut: Ajaton, moderni ja näyttävä taideteos.
Kunniamaininta: Ajatustila. Ehdotuksen tekijät Joonas Ala-Karvia ja Ilkka Ala-Fossi.
Juryn perustelut: Erityisen hienoa, että ehdotuksesta muodostuu houkutteleva tila vapaa-ajanviettoon tai virkistävään lepohetkeen – yhteisölliset ansiot nostivat työn kunniamaininnalle.
Kaikki toiseen vaiheeseen edenneet työt esitellään toukokuussa Masters of Aalto -näyttelyn yhteyydessä - lisätietoa myöhemmin.
____
Kilpailuohjelma on esitelty alla. Kilpailuohjelma on ladattavissa myös PDF-versiona sivun oikeasta laidasta kilpailuasiakirjat -otsikon alta, josta löytyvät myös kilpailutyön jättämiseen liittyvä lomakkeet.
Kilpailun tavoite ja tehtävä
Kilpailun tavoite on luoda Aalto-yliopiston peruspääomaan lahjoittaneille muistomerkki. Muistomerkillä halutaan antaa näkyvyys Aalto-yliopistoa tukeneille lahjoittajille.
Aalto-yliopisto on suomalaisille vahvuuksille rakentuva kansainvälinen yliopisto. Aalto-yliopisto hyödyntää aktiivisesti uuden yliopiston monitieteistä ja -taiteista luonnetta. Aalto-yliopiston toiminta rakentuu pitkäjänteiselle perustutkimukselle ja taiteelliselle toiminnalle, jotka muodostavat vankan perustan opetukselle sekä luovalle kehitys- ja innovaatiotoiminnalle.
Tavoitteena on, että Aalto-yliopisto kuuluu vuonna 2020 maailmanluokan yliopistojen joukkoon.Lahjoittajat ovat mukana rakentamassa Aalto-yliopiston tulevaisuutta. Aalto-yliopiston pääoma muodostuu valtion säätiöpääomaan sijoittamasta osuudesta sekä yksityisten lahjoittajien, yritysten ja säätiöiden panostuksesta yhteiseen tulevaisuuteen. Aalto-yliopistosta löytyy lisätietoja osoitteesta aalto.fi.
Kilpailutyö
Kilpailutyön tavoitteena on luoda Aalto-yliopiston peruspääomaan lahjoittaneille yksityishenkilöille, yrityksille ja säätiöille muistomerkki. Lahjoittajat saavat nimensä muistomerkkiin. Lahjoittajia on suunnittelukilpailun alkaessa noin 1 200. Muistomerkissä on oltava mahdollisuus nimien lisäämiseen.Muistomerkin on oltava pysyvä, mutta ei välttämättä sijainniltaan ennalta määritelty. Muistomerkki voi olla sisä- tai ulkotiloissa. Muistomerkin koko, mittakaava, sijoittamispaikka ja materiaali ovat osallistujien vapaasti ehdotettavissa – sijoituspaikka neuvotellaan toteutettavan muistomerkin suunnittelijan ja Aalto- yliopiston kesken. Muistomerkin toteuttamiseen on varattu korkeintaan 100 000 euroa pitäen sisällään palkkion työstä.
Kilpailutöiden täytyy olla ennen julkaisemattomia. Kukin osallistuja /osallistujaryhmä voi osallistua enintään kolmella ehdotuksella.
Osallistujat
Kilpailuun voivat osallistua Aalto-yliopiston tutkinto-opiskelijat, henkilöstö ja alumnit yksilö- tai ryhmätyönä. Kaikkien ryhmän jäsenten on oltava Aalto-yliopiston opiskelijoita, henkilöstön edustajia tai alumneja.
Kilpailun ensimmäisen vaiheen aikana Aalto-yliopistossa vaihto-opiskelijana oleva voi osallistua kilpailuun. Alumnilla tarkoitetaan tässä yhteydessä Aalto-yliopistossa tai sen perustajakouluissa perus- tai jatkotutkintoon opiskellutta tai valmistunutta henkilöä. Opiskelijat voivat saada ehdotuksen suunnittelussa ohjausta. Kilpailu on anonyymi.
Arviointiperusteet
Kilpailuun osallistuvien töiden arvioinnissa ja palkitsemisessa noudatetaan kilpailun sääntöjä ja periaatteita sekä ammatillisesti korkeita laatuvaatimuksia.
Työn tulee ilmentää Aalto-yliopiston tavoitteita, joita ovat monitieteisyys, edelläkävijyys, yhteisöllisyys, kansainvälisyys ja vastuullisuus. Sen tulee olla visuaalisesti ja taiteellisesti erottuva. Ehdotuksen tulee edustaa modernia, monialaista visuaalista ajattelua.
Palkitsemisen tavoite on valita kilpailutöiden joukosta työt, jotka ovat jatkokehitettävissä lahjoittajamuistomerkiksi.
Kilpailun aikataulu
Kilpailu on kaksivaiheinen.
Ensimmäisessä vaiheessa osallistutaan luonnosvaiheeseen. Tuomaristo valitsee luonnosten ja mahdollisen lisämateriaalin perusteella toiseen vaiheeseen pääsevät kilpailutyöt. Toiseen vaiheeseen päätyneet työt arvioidaan pienoismallien ja mahdollisen lisämateriaalin perusteella.
Kilpailun ensimmäinen vaihe on 1.9.2011- 31.10.2011.
Toiseen vaiheeseen valittujen ehdotusten julkistaminen 15.11.2011 osoitteessa aalto.fi/
tulevaisuudenrakentajat
Kilpailun toinen vaihe on 16.11.2011-16.1.2012
Voittajan julkistaminen 1.2.2012
Työn toteutussuunnittelu 1.2.-31.3.2012
Toteuttaminen 1.4.- 31.10.2012
Työn julkistaminen marraskuussa 2012
Kilpailun voittaja julkistetaan helmikuussa 2012. Juryn päätös lähetetään kaikille osallistujille tiedoksi osallistujan kilpailulomakkeessa ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen. Valmis teos julkistetaan marraskuussa 2012.
Kaikki toiseen vaiheeseen päätyneet työt esitellään näyttelyssä vuoden 2012 aikana. Näyttelyssä työt esiintyvät nimettöminä. Mikäli osallistuja / osallistujat eivät halua työtään näyttelyyn, on se ilmoitettava kilpailulomakkeessa. Näyttelyn tarkemmasta aikataulusta tiedotetaan toisen vaiheen kilpailijoille sähköpostitse sekä kilpailun verkkosivuilla aalto.fi/tulevaisuudenrakentajat.
Kilpailun palkinnot
Kilpailun tuomaristo palkitsee kilpailun toisen vaiheen jälkeen kolme parasta ehdotusta.
1. palkinto 10 000 euroa
2. palkinto 5 000 euroa
3. palkinto 3 000 euroa.
Tämän lisäksi tuomaristo voi yhteisellä päätöksellä halutessaan jakaa palkintojen lisäksi myös 2-3 kunniamainintaa. Tuomaristo voi päättää palkintosummien jakamisesta myös toisin lukuun ottamatta ensimmäistä palkintoa.
Tekijänoikeudet
Ehdotuksen tekijällä on tekijänoikeus ehdotukseensa. Jos ehdotuksen tekijöitä on useampia, on ehdotuksessa mainittava, kenellä on tekijänoikeus ja ketkä ovat avustajia ilman tekijänoikeutta. Mikäli muuta ei ole ehdotuksessa ilmoitettu, katsotaan, että kaikki ehdotuksen tekijät ovat tekijänoikeuden haltijoita yhtä suurella osuudella.
Osallistuessaan kilpailuun tekijät sitoutuvat siihen, että Aalto-yliopistolle siirtyy kilpailuehdotusten tekijänoikeuden käyttöoikeus 31.12.2012 asti näyttely-, tiedotus- ja markkinointikäyttöön sisältäen edelleenluovutusoikeuden näyttely- tiedotus- ja markkinointikäyttöön. Voittaneen kilpailutyön omistus- ja immateriaalioikeudesta, jatkokehityksestä ja siitä maksettavasta korvauksesta sovitaan erikseen Aalto-yliopiston ja voittaneen kilpailutyön suunnittelijan/suunnittelijoiden kanssa.
Muiden kilpailussa palkittujen tai kunniamaininnan saaneiden töiden osalta lunastuksesta sovitaan tarvittaessa erikseen 30.6.2012 mennessä. Ellei kilpailun järjestäjä ole tehnyt sopimusta tekijän kanssa 30.6.2012 mennessä, palautuu omistusoikeus ehdotuksen tekijälle.
Kilpailun tuomaristo
Kilpailun tuomaristo muodostuu Aalto-yliopiston edustajista sekä alan asiantuntijoista. Tuomaristoon kuuluu myös kansainvälinen jäsen. Tuomariston puheenjohtaja on johtava dekaani Helena Hyvönen.
Tuomariston jäsenet ovat:
Professori, johtava dekaani Helena Hyvönen, Aalto-yliopisto
Rehtori Tuula Teeri, Aalto-yliopisto
Varainhankintajohtaja Jyri Tawast, Aalto-yliopisto
Kansainvälinen jäsen Eero Koivisto
Grafian nimeämä jäsen Marja Seliger
Ornamon nimeämä jäsen Kristina Riska
Rehtori Tuula Teeri on estynyt osallistumasta kilpailun ensimmäisen vaiheen tuomariston työskentelyyn.
Tuomariston jäsen on jäävi osallistumaan oman tai edustamansa organisaation työn arviointiin, ohjaukseen sekä osallistumaan itse kilpailuun. Kilpailun sihteerinä toimii kehittämispäällikkö Anna-Maija Aalto Aalto-yliopistosta.
Kilpailutöiden lähetysohjeet
Ensimmäisen vaiheen kilpailutyö on
- tuloste tai muu luonnos kiinnitettynä A2- kokoiselle kapalevylle sekä halutessa lisäksi
- pienoismalli (mittakaava ilmoitettava) kiinnitettynä A2-kokoiselle kapalevylle ja/tai
- animoitu/sähköinen versio Quicktime-movie tai Flash-dokumentti -muodossa, muita tiedostomuotoja ei huomioida. Sähköisen tallenteen maksimipituus on 15 sekuntia ja tiedoston maksimikoko on 20 megatavua.
Ensimmäisen vaiheen kilpailutyöhön tulee lisäksi liittää
- kirjallinen perustelu suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi liimattuna omalle A2-kokoiselle kapalevylle.
- kirjallisen perustelun sisältävän kapalevyn taakse kiinnitetty suljettu kirjekuori, johon on merkitty ehdotuksen nimi. Saman nimen tulee esiintyä kapalevyn/kapalevyjen 2. puolen vasemmassa yläkulmassa, sähköisissä versioissa ehdotuksen nimen paikka on vapaasti valittavissa, mutta sen on oltava selkeästi esillä. Kirjekuoreen tulee liittää tekijän /tekijöiden täyttämä kilpailulomake (Ensimmäisen vaiheen kilpailulomake), joka on saatavilla osoitteessa aalto.fi/tulevaisuudenrakentajat.
Ensimmäisen vaiheen kilpailutöiden tulee olla perillä 31.10.2011 klo 15.00 mennessä.
Kilpailutyöt tulee toimittaa paketoituna osoitteella: Aalto-yliopiston kirjaamo, PL 11 000, 00076 AALTO (käyntiosoite Otakaari 1F.) Sähköiset ehdotukset lähetetään osoitteeseen: kirjaamo [at] aalto [dot] fi. Kuoreen/pakettiin tai sähköpostin otsikkokenttään on liitettävä merkintä ”Tulevaisuuden rakentajat” sekä kilpailuehdotuksen nimi.
Toisen vaiheen kilpailutöiden lähetysohjeet ovat
- pienoismalli (mittakaava ilmoitettava) kiinnitettynä A2-kokoiselle kapalevylle sekä halutessa lisäksi
- animoitu/sähköinen versio Quicktime-movie tai Flash-dokumentti -muodossa, muita tiedotomuotoja ei huomioida. Sähköisen tallenteen maksimipituus on 15 sekuntia ja maksimikoko 20 megatavua ja/tai
- tuloste kiinnitettynä A2- kokoiselle kapalevylle
Toisen vaiheen kilpailutyöhön tulee lisäksi liittää
- kirjallinen perustelu liimattuna omalle A2-kokoiselle kapalevylle
- kirjallisen perustelun sisältävän kapalevyn taakse kiinnitetty suljettu kirjekuori, johon on merkitty ehdotuksen nimi. Saman nimen tulee esiintyä kapalevyn/kapalevyjen 2. puolen vasemmassa yläkulmassa. Sähköisessä versiossa ehdotuksen nimen paikka on vapaasti valittavissa, mutta sen on oltava selkeästi esillä. Kirjekuoreen tulee liittää tekijän /tekijöiden täyttämä kilpailulomake (Toisen vaiheen kilpailulomake), joka on saatavissa osoitteesta aalto.fi/tulevaisuudenrakentajat.
Toisen vaiheen kilpailutöiden tulee olla perillä 16.1.2012 klo 15.00 mennessä.
Kilpailutyöt tulee toimittaa paketoituna osoitteella: Aalto-yliopiston kirjaamo, PL 11 000, 00076 AALTO (käyntiosoite Otakaari 1F.) Kuoreen/pakettiin on liitettävä merkintä ”Tulevaisuuden rakentajat” sekä kilpailuehdotuksen nimi. Sähköiset ehdotukset lähetetään osoitteeseen: kirjaamo [at] aalto [dot] fi. Sähköpostin otsikkokenttään on liitettävä merkintä ”Tulevaisuuden rakentajat” sekä kilpailuehdotuksen nimi.
Kilpailutöiden palauttaminen osallistujille
Ensimmäisen vaiheen työt voi noutaa ehdotuksen nimellä Aalto-yliopiston kirjaamosta osoitteesta Otakaari 1F 28.2.2012 jälkeen. Ensimmäisen vaiheen työt on noudettava viimeistään 31.5.2012 klo 15 mennessä. Noutamattomat työt hävitetään 15.6.2012 mennessä. Kilpailuehdotuksen voi myös pyytää palautettavaksi kustannuksellaan sähköpostitse 31.5.2012 mennessä osoitteesta tulevaisuudenrakentajat [at] aalto [dot] fi. Pyynnössä on mainittava ehdotuksen nimi.
Jos toisen vaiheen ehdotuksen tekijä ei halua osallistua toiseen vaiheeseen päässeistä ehdotuksista järjestettävään näyttelyyn, hän voi noutaa ehdotuksensa Aalto-yliopiston kirjaamosta osoitteesta Otakaari 1F 28.2.2012 jälkeen. Näyttelyyn osallistuvien töiden tekijöille tiedotetaan sähköpostitse sekä verkkosivuilla aalto.fi/tulevaisuudenrakentajat näyttelytöiden varhaisimmasta mahdollisesta noutopäivästä.
Kaikki toisen vaiheen työt on noudettava viimeistään 31.12.2012 klo 15 mennessä Aalto-yliopiston kirjaamosta osoitteesta Otakaari 1 F. Töitä voi pyytää palautettavaksi kustannuksellaan 31.12.2012 mennessä osoitteesta tulevaisuudenrakentajat [at] aalto [dot] fi. Pyynnössä on mainittava ehdotuksen nimi. Noutamattomat työt hävitetään 7.1.2013 mennessä.
Kilpailua koskevat kysymykset
Kilpailua koskevat kysymykset lähetetään osoiteeseen tulevaisuudenrakentajat [at] aalto [dot] fi. Kysymysten vastaukset ovat nähtävissä kilpailun verkkosivuilla aalto.fi/tulevaisuudenrakentajat
