Löydä oma verkostosi
Aalto-yliopiston alumniyhteisössä toimii monia aktiivisia yhdistyksiä ja verkostoja. Tutustu ja tule mukaan tai perusta uusi!
Alumnina olet osa Aalto-yhteisöä. Pysytään yhteydessä ja kehitytään yhdessä!
Aallon tutkimus ja innovaatiot vaikuttavat sinunkin arkeesi. Olipa kyse muistisairauden paljastajasta, sementin kestävästä korvaajasta tai ideoiden valjastamisesta kasvuyrityksiksi, myös sinulla on yhteys Aaltoon ja siksi monta syytä lahjoittaa.
Riemukkaita jälleennäkemisiä, lämpimiä halauksia ja kuplivaa iloa. Aalto Alumni Weekend kokosi yhteen 1400 alumnia.
Paananen kokee tekevänsä merkityksellistä työtä Suomen turvallisuutta vahvistavassa organisaatiossa ja kannustaa suomalaisia hakeutumaan rohkeasti kansainvälisiin organisaatioihin töihin. "Kyllä meidän osaaminen kestää kansainvälisen vertailun."
Aalto-yliopiston alumniyhteisössä toimii monia aktiivisia yhdistyksiä ja verkostoja. Tutustu ja tule mukaan tai perusta uusi!
Tulevaisuuden työelämässä tarvitaan elämänlaajuista oppimista, kykyä muotoilla itsensä näköistä urapolkua ja kokeilevaa asennetta.
Ryhdy mentoriksi tai alumnilähettilääksi maailmalla. Aallon alumnina voit vaikuttaa juuri sinulle mielekkäällä tavalla yhteisössämme ja oppia uutta.
Aalto-yliopisto ja yhteistyökumppanimme järjestävät satoja tapahtumia alumneille, yritysten edustajille ja muulle yleisölle.
Päivitä yhteystietosi ja tilauksesi! Saat tietoa Aalto-yhteisön kuulumisista, tapahtumista ja mahdollisuuksista itsesi kehittämiseen.
Löydä vastauksia kysymyksiisi alumnitoiminnasta. Voit myös olla suoraan yhteydessä Aalto-yliopiston alumnisuhteisiin.
Alumniverkoston johtoryhmä edustaa alumneja ja tuo heidän näkemyksiään yliopiston kehittämiseen.
Ilkka Niemelä, Aalto-yliopiston rehtori ja alumniAlumnit ovat Aalto-yliopiston keskeinen voimavara.
Maailma tarvitsee uusia käänteentekeviä ideoita, ratkaisuja, yrittäjyyttä, työtä ja uudenlaista johtajuutta. Ne eivät synny itsestään.