Alumnit yliopistoa kehittämässä
Aalto-yliopiston ja alumnien suhde perustuu vapaaehtoisuuteen ja vastavuoroisuuteen. Alumnit ovat osaltaan tukemassa Aalto-yliopistoa sen tavoitteissa ja vastaavasti alumnit voivat mm. alumniverkoston kautta verkottua toisten alumnien, henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa yli yliopistorajojen.
Alumnit voivat olla kehittämässä Aalto-yliopistoa monin eri tavoin esimerkiksi asiantuntemuksensa ja osaamisensa kautta. Yksityisesti tai yritystensä kautta alumnit voivat tukea Aalto-yliopistoa myös taloudellisesti.
Toiminnan eri muodot vaihtelevat toistaiseksi kampuksittain. Voit lukea lisää erilaisista tukimuodoista koulukohtaisilta alumnisivuilta, joiden linkit löydät tämän sivun oikeasta laidasta.
