Yhteistyö
Aalto-yliopiston toiminta perustuu korkeatasoiseen tutkimukseen ja opetukseen, joiden kautta edistämme hyvinvointia ja elämän laatua. Aalto-yliopisto toimii tiiviissä vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa. Vahvistamme hyväksi havaittuja, olemassa olevia toimintatapoja sekä kehitämme uusia toiminnan muotoja ja laadukkaita palveluja osaamisen jakamiseksi. Yhteistyökumppaninamme voit olla luomassa kanssamme uudenlaista työkulttuuria sekä ainutlaatuista tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan keskittymää.
Aalto FactorytAalto Factoryt eli osaamisen työpajat ovat esimerkki uudenlaisesta avoimesta innovaatiotoiminnasta. Pajat ovat dynaamisia, monitieteisiä oppimis-, opetus, tutkimus- ja yhteistyöympäristöjä. Ne ovat tiloja joissa akateemiset ryhmät ja yritykset tai julkiset yhteisöt voivat toimia yhdessä.
|
TutkimusyhteistyöAalto-yliopisto tekee tutkimusyhteistyötä johtavien kotimaisten ja ulkomaisten tutkimuslaitosten sekä yritysten kanssa. Tutkimusyhteistyön kautta yritykset saavat käyttöönsä uusinta tieteellistä tietoa. Aalto-yliopisto tarjoaa mahdollisuuden yrityksille verkottua myös muiden yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. |
AlumniyhteistyöAalto-yliopiston alumneja ovat kaikki Aalto-yliopistossa sekä Kauppakorkeakoulussa, Taideteollisessa korkeakoulussa tai Teknillisessä korkeakoulussa opiskelleet. Tarjoamme alumneille verkostoitumismahdollisuuksia myös poikkitieteellisesti sekä tuemme alumnien kehittymistä omalla alallaan.
|
Palvelut yrityksille ja työnantajilleYhteistyökumppaninamme voitte rakentaa työnantajamielikuvaanne pitkäjänteisellä yhteistyöllä. Tarjoamme palveluja Aalto-yliopiston tasolla ja koulukohtaisesti. Lisätietoja antavat koulujen ura- ja rekrytointipalvelut. |
VarainhankintaLahjoittamalla olet mukana rakentamassa Aalto-yliopistosta menestystarinaa ja tuet mahdollisuutta kyseenalaistaa, keskustella ja mennä rohkeasti kohti uutta, aina ja kaikkialla. Ei ole muuta tulevaisuutta kuin meidän kaikkien yhteinen - ja me yhdessä päätämme, millainen se on. |
|
Katso myös
- Innovaatiokeskus (oiic.tkk.fi)
- Kauppakorkeakoulun tutkimuspalvelut yrityksille (hse.fi)
- Taideteollisen korkeakoulun tutkimuspalvelut (taik.fi)
