Avajaiset 2010

Aalto-yliopiston virallisia avajaisia juhlittiin 8.1.2010 Finlandia-talossa ja Kiasmassa perinteitä kunnioittaen, mutta samalla uutta ja ainutkertaista luoden.


Aalto-yliopiston avajaiset

Tilaisuudessa puhuivat tasavallan presidentti Tarja Halosen lisäksi pääministeri Matti Vanhanen, rehtori Tuula Teeri sekä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Jussi Valtonen. Juhladialogissa keskustelivat professorit Yrjö Sotamaa ja Minna Halme. Avajaiset haluttiin tuoda osaksi ympäröivää yhteiskuntaa ja niiden pääelementteinä olivat tuli, valo ja video.

Aalto-yliopiston avajaiset, presidentti Halonen

Tasavallan presidentti Tarja Halonen tervehti uutta yliopistoa avauspuheessaan, jonka jälkeen pääministeri Matti Vanhanen esitti tervehdyksensä Aalto-yliopistolle omasta ja maan hallituksen puolesta sekä kiitoksensa uuden yliopiston syntyyn vaikuttaneille tahoille.

Presidentti Tarja Halosen puhe (pdf)Aalto-yliopiston avajaiset, pääministeri Vanhanen

- Aalto-yliopiston yleisinhimillinen tehtävä on olla mukana vastaamassa kysymyksiin ja mahdollisuuksiin, kun - Alvar Aallon sanaa käyttääkseni - "teknillismekaaninen sivistys" vaikuttaa yhä laajemmin kaikkiin sivilisaatioihin, yhteiskuntiin ja luonnonympäristöihin. Aalto-yliopiston erityinen tehtävä on auttaa osaltaan Suomea tässä yleisinhimillisessä kehityksessä sekä menestymään siinä sisäisesti ja ulkoisesti, Vanhanen totesi.

Pääministeri Matti Vanhasen puhe (pdf)

Aalto-yliopiston avajaiset, rehtori Teeri

- Aalto-yliopistolle on annettu paljon vapauksia, mutta myös velvollisuuksia rakentaa Suomeen maailmanluokan yliopisto. Me perustamme työmme suomalaisille vahvuuksille - ahkeruudelle ja päättäväisyydelle - toisin sanoen suomalaiselle sisulle, sanoi Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.

Rehtori ilmoitti myös, että ensimmäiseksi Aalto-professoriksi on nimitetty professori Risto Nieminen teknillisen fysiikan laitokselta, Aalto-yliopiston teknillisestä korkeakoulusta. Professori Nieminen on erikoistunut laskennalliseen ja teoreettiseen materiaalifysiikkaan sekä nanotieteisiin ja -teknologiaan.

Rehtori Tuula Teerin puhe (pdf)


Avajaiset Second Lifessa

Aalto-yliopiston avajaiset, Second Life

Aalto-yliopiston avajaisia vietettiin myös Second Life -virtuaalimaailmaan rakennetulla Aalto-saarella, jossa vieraat pystyivät seuraamaan Finlandia-talon tapahtumia suorana lähetyksenä ja keskustelemaan keskenään.

Second Lifessa pitämässään puheessa rehtori Teeri vakuutti opiskelijoille Aalto-yliopiston panostavan opetuksen ja oppimisen laatuun. Hän lupasi, että pätevien opettajien määrää tullaan lisäämään ja opiskelijoiden ohjauksen laatua nostetaan.

- Haluamme tarjota opiskelijoillemme inspiroivan, kunnianhimoisen ja vuorovaikutteisen oppimisympäristön, jossa heitä arvostetaan akateemisen yhteisön jäseninä. Toivomme tämän motivoivan opiskelijoita ahkeraan työskentelyyn ja intohimoiseen oppimiseen, Teeri sanoi.

Ylioppilaskunnan tervehdys

Aalto-yliopiston avajaiset, AYY:n pj ValtonenAalto-yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen tuore puheenjohtaja Jussi Valtonen kehotti opiskelijoita ja opettajia haastamaan toisensa oppimiskeskeiseen kulttuuriin ja tarttumaan poikkitieteellisiin mahdollisuuksiin. Valtonen kannusti aaltolaisia etsimään ratkaisuja talkoissa kumppanien, yritysten ja yhteiskunnan kanssa.

- Aalto saa voimansa erilaisuudesta: Arvostakaamme toisiamme ja toistemme ammattitaitoa. Tukekaa toistemme intohimoa unelmiemme saavuttamiseksi. Tehdään Aallosta yliopistojen google, jonne muutkin hakeutuvat toteuttamaan unelmiaan, innosti Valtonen.

Hallituksen puheenjohtaja Jussi Valtosen puhe (pdf)

Dialogi

Aalto-yliopiston avajaiset, dialogi

Tilaisuuden päätteenä professorit Yrjö Sotamaa ja  Minna Halme keskustelivat Aalto-yliopiston synnystä ja arvoista.

Dialogi (pdf)

Kolmessa salissa yhtäaikaisesti tapahtuneiden avajaisten toteutuksesta vastasi monialainen ammattilaisten ryhmä. Videosuunnittelusta vastasi videotaiteilija Jenni Valorinta, tunnelmaa olivat luomassa Liisa Pentti tanssiryhmineen sekä Raoul Björkenheimin kokoama kvartetti, Iiro Rantala New Trio ja Senni Eskelisen Stringpurée Band. Kulkueen matkaa viihdyttivät mm. tulitaiteilijat Trio Taika ja Tulikansa. Kiasmassa järjestetyssä iltajuhlassa ohjelmasta vastasivat yli kymmenen DJn ja VJn ryhmä - kaikki Aalto-yliopiston opiskelijoita

Avajaisjuhlallisuuksien suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi Aalto-yliopiston Tuuli Sotamaa työryhmänsä ja yli 100 vapaaehtoisen aaltolaisen voimin.

Kuvat: Aino Huovio

Bookmark and Share