Kampuksesta eläväksi kaupunginosaksi
Aalto-yliopiston kampus on innovatiivisen yhteisön koti.
Kampuksen oikotiet
Palveluita Otaniemen kampuksella
Iso osa Otaniemen kampuksen palveluista sijaitsee kauppakeskus A Blocissa ja ostoskeskus A Blancissa, mutta ravintoloita ja kahviloita löytyy myös muista rakennuksista.
Kampukselta löydät myös Aalto-yliopiston korkeakoulut
Tutkimusta, opetusta ja uusia ideoita konetekniikan, rakennustekniikan ja rakennetun ympäristön aloilla.
Teemme työtä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan puolesta.
Meillä luonnontieteet ja insinööritieteet yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla.
Tieteestä tulevaisuuden teknologiaa, innovaatioita ja liiketoimintaa.
Punomme sähkötekniikan, luonnontieteet ja informaatioteknologian yhteen älykkäiksi järjestelmiksi ja innovaatioiksi, jotka säästävät energiaa ja lisäävät hyvinvointia. Tutkimustamme sovelletaan niin kännyköissä, sähköverkoissa kuin satelliiteissakin. Tutkimuksilla pyritään vastaamaan moniin kestävän kehityksen haasteisiin.
Pohjoismaiden ykkönen taiteessa ja muotoilussa
Otaniemen alueelta
Uutisia kampuksesta
Toukokuussa liikutaan yhdessä
Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi
Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.
Kampusvisio vuodelle 2050 päivitetään tänä vuonna
Millainen on tulevaisuuden kampus? Kampusvisio ohjaa yliopiston kampuksen pitkän aikavälin kehittämistä.
Lämmönjakelussa katko 26. maaliskuuta
Torstaina 26.3.2026 lämmönjakelun katko: Kemistintie 1, Vuorimiehentie 1, Vuorimiehentie 2 (Bionova), Vuorimiehentie Metallimiehenkuja 2, Metallimiehenkuja 4 ja Otaniementie 9 (Harald Herlin -oppimiskeskus).Yliopiston tapahtumia
Väitös, tietojenkäsittelytiede, DI Minoo Zarsav
Kuinka geometrinen rakenne mahdollistaa uusia tuloksia ja algoritmeja kaksiosaisissa graafiongelmissa.SGT Studio'26 Final Event: Stories from...
The SGT Studio'26 Final Event is a showcase of the students work for the Sustainable Global Technologies (SGT) studio course through interactive presentations, followed by a meet-and-greet.
Innovation in Every Fiber - elokuvan ensi-ilta ja paneelikeskustelu (ulkoinen linkki)
Celebrate 8 years of FinnCERES Flagship with the premiere of Innovation in Every Fiber documentary movie and panel discussion