Kampuksesta eläväksi kaupunginosaksi
Aalto-yliopiston kampus on innovatiivisen yhteisön koti.
Kampuksen oikotiet
Palveluita Otaniemen kampuksella
Iso osa Otaniemen kampuksen palveluista sijaitsee kauppakeskus A Blocissa ja ostoskeskus A Blancissa, mutta ravintoloita ja kahviloita löytyy myös muista rakennuksista.
Kampukselta löydät myös Aalto-yliopiston korkeakoulut
Tutkimusta, opetusta ja uusia ideoita konetekniikan, rakennustekniikan ja rakennetun ympäristön aloilla.
Teemme työtä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan puolesta. Olemme yksi Euroopan johtavista kauppakorkeakouluista.
Meillä luonnontieteet ja insinööritieteet yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla.
Tieteestä tulevaisuuden teknologiaa, innovaatioita ja liiketoimintaa.
Punomme sähkötekniikan, luonnontieteet ja informaatioteknologian yhteen älykkäiksi järjestelmiksi ja innovaatioiksi, jotka säästävät energiaa ja lisäävät hyvinvointia. Tutkimustamme sovelletaan niin kännyköissä, sähköverkoissa kuin satelliiteissakin. Tutkimuksilla pyritään vastaamaan moniin kestävän kehityksen haasteisiin.
Pohjoismaiden ykkönen taiteessa ja muotoilussa
Otaniemen alueelta
Uutisia kampuksesta
Asiakastyytyväisyys Aalto-yliopiston kampuksen toimitiloihin pysyy korkealla – ACREn kokonaisarvosana nousi ja NPS vahvistui
ACRE arvioi toimitila-asiakkaidensa tyytyväisyyttä vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyn avulla. Lue viimeisimmän kyselyn tuloksista.
A Blanciin avautuu remontin jälkeen uusi ravintolaoperaattori – Täffä Lunch muuttaa keskukseen
Ostoskeskus A Blancin kolme vierekkäistä liiketilaa yhdistetään yhdeksi 150 asiakaspaikan ravintolaksi, johon avautuu syksyllä Täffä Lunch.
Toukokuussa liikutaan yhdessä
Aamukävely liikkeeen vaikutuksesta aivoihin 28.5. Tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi
Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.Yliopiston tapahtumia
Designs for a Cooler Planet 2026 -näyttely
Haluatko kurkistaa huomiseen? Tervetuloa tutustumaan vuoden suurimpaan näyttelyymme!
A sustainable hydrogen landscape: A scale model of the pathway to produce synthetic aviation fuel in Finland
1.9.-31.10. Aalto Design Factory, Espoo. Pienoismalli havainnollistaa miten vetytalous on vuorovaikutuksessa luonnon, asutuksen ja laajemman energiajärjestelmän kanssa.
Riemualumnit lukuvuoden avajaisissa 2026
Aalto-yliopisto kutsuu 50 ja 60 vuotta sitten opintonsa aloittaneet yliopiston lukuvuoden avajaisiin